Lausunto eduskunnan puolustusvaliokunnalle: turvallisuus- ja puolustuspolitiikka VNS 6 /2012 selonteosta

Suomen Rauhanliitto - Finlands Fredsförbund /

toiminannanjohtaja Laura Lodenius

Lausunto eduskunnan puolustusvaliokunnalle

Valtioneuvoston Selonteko turvallisuus- ja puolustuspolitiikka VNS 6 /2012 selonteosta (VNK julkaisusarjassa 5 /2012)

Suomen Rauhanliitto kiittää valiokuntaa siitä, että sitä kuullaan turvallisuuspoliittisen selonteon käsittelyyn liittyen.

Selontekomenettelystä ja selonteon rakenteesta

Rauhanliiton mielestä selontekomenettelyn arvo on siinä, että eduskunta ja suomalainen kansalaisyhteiskuntakin kerran neljässä vuodessa ottaa kantaa Suomen turvallisuuspolitiikan pitkäntähtäimen linjauksiin. Parannus vanhoihin aikoihin on ollut se, että edellisen 2009 ja tämänkertaisen selonteon valmisteluun on kytketty myös jo kirjoittamisvaiheessa eduskunnan seurantaryhmä ja, että siten parlamentti on pyritty kytkemään tiiviimmin selonteon valmisteluun.

Rauhanliitto on, kuten kuitenkin monet muutkin, peräänkuuluttanut tarvetta selontekomenettelyn uudistamiseen. Me olemme esittäneet uusimista niin, että Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa käsittelevä selonteko ja puolustushallinnon toimialaa koskeva puolustuspoliittinen selonteko annettaisiin erillisinä. Olemme kritisoineet rakennetta, jossa ne uhat ja haasteet, jotka kuvataan kuvausosiossa "turvallisuuspoliittinen ympäristö" (käytännössä pitkälti ulkopoliittinen toimintaympäristö), eivät suurimmaksi osaksi ole sellaisia, joihin Suomen kansallisella sotilaallisella varautumisella ja voimapolitiikan keinovalikoimin voidaan vastata. Kun taas yleensä se osa selonteosta, joka on toimenpideohjelmamainen kuitenkin päätyy juuri sotilaallisiin voimavarojen käsittelemiseen ja kehittämistarpeisiin. Tämä aiheuttaa ristiriidan.

Tässä selonteossa tätä kaksijakoisuutta on kyllä muodollisesti pyritty välttämään ja osioita tekstillisesti sekoittamaan niin, että kummassakin osiossa samoja asioita hieman eri painotuksella todettuna ristiin. Kuvaus sisältää myös sotilaallisia asioita ja toimenpidepuolella mainitaan myös politiikkapuolen asioita. Käytännössähän kuitenkin tähän asti turvallisuus- ja puolustuspoliittiset selonteot ovat ohjanneet selkeiten lähinnä vain puolustushallintoa, vaikka muiden hallinnonalojenkin toiminta-alaan kuuluvia haasteita käsitellään. Tämä aiheuttaa kysymyksen eri hallinnonalojen linjausasiakirjojen välisestä hierarkiasta. Mikä politiikkalinjaus lopulta ohjaa mitäkin?

Mutta käytännössä siis tässä selonteossa edelleen kuitenkin tasapainotellaan kahden erilaisen maailmankuvan välillä: Laaja-alaisen, yhteisvastuullisen, yhteistyövaraisen turvallisuuskäsityksen ja perinteisen kansallisten, omien intressien ajamiseen ja aseelliseen turvallisuuteen uskovan ja nojatuvan maailman.

Esim. turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön kuvauksessa s. 18 mainitaan: "Kansallisen edun ajaminen sotilaallisen voimapolitiikan keinoin on entistä vaikeampaa eikä sillä voida saavuttaa samalla tavoin kestäviä tuloksia kuin ennen. Vaikka sotilaallisten voimakeinojen käyttökelpoisuus politiikan välineenä on vähentynyt, sotilaallisilla suorituskyvyillä on edelleen merkitystä erityisesti alueellisen vaikutusvallan ulottuvuutena." Kappaleen jälkeen tulee faktaruutu ilmastonmuutoksesta ja väliotsikko "globaalinhallinnan tarve", jolla ei viitata sotilaalliseen hallintaan vaan globaaliin talouteen jne.

Rauhanliitto jakaa pitkälti selonteon yleisen analyysin ja näkemyksen globaalista turvallisuusympäristöstä ja niistä haasteista, joita Suomella on globalisoituneessa maailmassa , sekä näkemyksen Suomen vastuista maailmassa. Samalla Rauhanliiton mielestä ongelma on, että johtopäätösten osalta ei olla uskallettu kirjoittaa selkokielellä, mitä näiden haasteiden suhteen aiotaan tehdä, jotta näihin "uusien" tai ei-sotilaallisten uhkien torjumiseen tarvitaan uudet "lääkkeet" ja erilaista ennaltaehkäisevää toimintaa ja että se myös tarkoittaa resurssien uudelleenorganisointia.

Selonteon puolustuspoliittinen osio on liiankin perinteinen, joku voisi sanoa vanhanaikainen, eikä sen osalta olla uskallettu kovinkaan paljon tehdä uusia linjauksia, vaikka säästöjä ja juustohöylää ollaankin jouduttu "taloustilanteen" - ei uuden priorisoinnin - takia tekemään.

Rauhanliitto näkee, että yhteistyövaraista suuntausta olisi perusteltava voimakkaammin poliittisena ratkaisuna, nyt puolustuspoliittinen keskustelu on jäänyt sillä tavoiteltuihin rahallisiin säästöihin. Jatkokeskustelu tämän suhteen olisi tarpeen myös EU-politiikan kannalta, koska komissio laatii parhaillaan uutta varusteluteollisuuden kehittämisohjelmaa ja neuvostoissa käsitellään Lissabonin perussopimuksen yhteisen puolustuksen, solidaarisuusartiklan ja turvallisuusstrategian uudistamista vuoden 2013 lopun huippukokousta varten.

Euroopan unioni

Suomen liittyminen Euroopan unionin jäseneksi vuoden 1995 alusta ei tapahtunut ensisijaisesti turvallisuuspoliittisista vaan taloudellisista syistä. Euroopan talouden integraatiolla on kuitenkin Rooman sopimuksesta lähtien ollut vakautta ja turvallisuutta lisäävä vaikutus. Euroopan unioni on parhaimmillaan turvallisuusyhteisö, jossa jokainen jäsenmaa voi pitää mahdottomana, että se joutuisi toisen jäsenmaan taholta sotilaallisen painostuksen kohteeksi.

Ottaen huomioon EU-alueen tämänhetkisen talouskriisin vakavuuden, joka sinänsä mainitaan ja kuvataan selonteossa, sivutetaan poliittisen tilanteen epävakaus useassa EU-maassa ja sen mahdolliset seuraukset unionin sisäiselle turvallisuudelle "vanhan" rauhan unioni -retoriikan turvin. Selonteossa olisi ehkä voinut analysoida enemmän mikä on unionin sisäisen turvallisuuden tila.

Rauhanliitto näkee suuren arvon EU:n puitteissa tehtävälle yhteistyölle ja tukee sitä, että EU:n yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka saataisiin voimakkaammaksi ja vaikuttavammaksi. Samalla Rauhanliitto toteaa, että tässä selonteossakin näkyy hieman sellaista, että todetaan "EU:lla olevan suhteet" / "EU:n kehittävän", eikä aseteta Suomen politiikan osa-alueiden suhteen mitään omia tavoitteita tai linjauksia. Selonteosta ei oikein näe mitkä konkreettisesti ovat Suomen tavoitteet esim. EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tai turvallisuus-ja puolustuspolitiikan suhteen.

Rauhanliitto toivoisi, että osallistumista EU:n sotilaallisiin nopeantoiminnanjoukkoihin (taisteluosasto) uudelleenarvioitaisiin vakavammin kuin selonteossa asiaa nyt käsitellään. Suomen päivystysvuoroista tulee varsin suuria kustannuksia ilman, että EU näyttää pystyvän löytämään poliittista yksimielisyyttä käyttää joukkojaan. Näillä resursseilla olisi parempaa käyttöä toisaalla - esim. siviilikriisinhallinnan puolella.

Suhde Yhdistyneisiin kansakuntiin

Rauhanliitto kritisoi edellisen selonteon yhteydessä sitä, että YK kuvataan ikään kuin vain yhtenä kansainvälisenä järjestönä toisten joukossa. Tässä selonteossa tämä passiivinen suhde suhteessa YK:hon on jos mahdollista vieläkin selvempää. Rauhanliitto katsoo että YK:n peruskirja ja YK toiminnallisena järjestönä ovat modernin maailman turvallisuusjärjestyksen perusta.

Ihmiskunnan yhteinen intressi ja varsinkin Suomen kaltaisten pienten valtioiden ensisijainen turvallisuuspoliittinen intressi on pitää kunnossa ja vahvistaa YK-perusteista kansainvälistä turvallisuus-regiimiä. Oleellisintahan siinä on, että sotilaallisen voiman käyttö poliittisten tavoitteiden edistämiseksi on kielletty.

YK:n rinnalla on alueellisia tai muulla tavoin kansainvälisiä järjestöjä ja liittoumia, joiden rauhaa, turvallisuutta ja vakautta edistävä vaikutus perustuu joko niiden jäsenmaiden kansantalouksien integraatioon tai yhteiseen sitoutumiseen demokratia- ja ihmisoikeusarvojen edistämiseksi. Tärkeimpiä tällaisia järjestöjä Suomen kannalta ovat EU, Etyj ja Euroopan neuvosto.

Suhde Pohjos-Atlantin liittoon (Nato)

Rauhanliitto ei kuvaisi Natoa näihin em. järjestöihin rinnastettavana järjestönä. Nato on historiallisesti ja edelleen keskeiseltä olemukseltaan puolustusliitto, joka ei pelaa yhteisen turvallisuuden, vaan sen kanssa ristiriidassa olevan voimapolitiikan maailmassa.

Suomen Rauhanliitto pitää hyvänä, että hallitus ilmoittaa selonteossaan, että Suomi ei nykyhallituksen toimikaudella hae Nato-jäsenyyttä. Hieman ristiriitaista on, että samalla selonteossa kuitenkin Natolle uhrataan niin kovin paljon tilaa ja Naton toiminnan kuvauksissa (osittain faktalaatikoissa) kuitataan vahvistunut ja laadullisesti koko ajan tiivistyvä sitoutuminen esimerkiksi Naton nopeantoiminnan joukkoihin ( kriisinhallinnassa). Rauhanliitto näkee, että Naton kanssa voidaan tehdä kriisinhallintaa tietyissä tilanteissa, mutta operaatiolla tulee aina olla kansainvälisesti ja paikallisesti legitiimi mandaatti. Rauhanliiton mielestä ei ole nähtävissä sellaista tulevaisuutta, että Suomen kannattaisi osallistua esim. Naton ohjuspuolustusjärjestelmään,vaikka sellaista optiota olisi kumppanuusmaille väläyteltykin. Rauhanliiton mielestä yksi suurimpia ongelmia Naton kanssa on mm. se, että se nojautuu doktriinissaan ydinaseiden käytön optioon.

Kriisinhallinta

Suomen Rauhanliitto ei näe Suomeen kohdistuvan sotilaallisen uhan mahdollisuutta niin suurena, että voisi pitää selonteon prioriteetteja, joissa kriisinhallinta lähinnä tukee kansallisen puolustuksen kehittämistä, oikeana. Tulevaisuuden puolustusvoimia tulee kehittää ennemminkin kansainvälisiä kriisinhallintatehtäviä tukemista varten.

Samalla Rauhanliitto kuitenkin painottaa, että kriisinhallinnan tulee aina ensisijaisesti olla siviilikriisinhallintaa, vaikka ymmärämme, että joskus sen mahdollistamiseksi ja turvaamiseksi voidaan tarvita lyhytaikaisesti poliisiluonteista sotilaallista kriisinhallintaa.

Siviilikriisinhallinnan - ja kaiken kriisinhallinnan - tulee tähdätä aina paikallisen väestön itsehallinnon ja autonomian palauttamiseen paikallisen väestön legitiimiksi kokeman hallintojärjestelmän puitteissa. Kriisinhallinta tulee aina suorittaa mission omien joukkojen ja kohdemaan väestön ihmisoikeuksia kunnioittaen ja edistäen.

Siviilikriisinhallinnan resursointia, koulutusta ja organisointia tule voimakkaasti kehittää. Ja se tulee nähdä paljon laaja-alaisemmin kuin vain virkatoimintana tai vain poliisi- ja oikeushallintona. Selonteko asettuu siviilikriisinhallinnan kehittämisen kannalle, mutta ei selvästikään priorisoi sitä yhtä paljon kuin sotilaallisen puolen voimavarapuolen ylläpitämistä / kehittämistä. Tämä on Rauhanliiton mielestä ongelma.

Ottaen huomioon isot satsaukset Afganistanin kriisinhallintaan, ISAF-operaation roolin sotilaallisenkin kriisinhallinnan "lippulaivana" viime vuosina ja tilanteen, että Afganistan-operaatio on muuttamassa niin olennaisella tasolla muotoaan kansainvälisen yhteisön pikkuhiljaa vetäessä sotilaallisia joukkoja pois olisi selonteossa voinut tätä muutosta sotilastoiminnasta siviilipanostukseen analysoida hieman enemmän.

Rauhanliiton mielestä realistinen kriisinhallintalogiikka lähtee poliittisen sovittelun, siviilikriisinhallinnan ja tarvittaessa pidempiaikaisten kehitysyhteistyöpanostusten pitämisestä ensisijaisina ja ratkaisevina kriisinhallinnan onnistumisen kannalta. Tämän priorisoinnin pitäisi näkyä resurssijaossa ja voimavarapanostuksissa.

Aseidenriisunta ja -valvonta

Suomen kaltaisten pienten valtioiden ehdoton etu on, että maailmassa vähennetään asevarustelua, aseita ja että kaiken aseen- ja voimankäytön suhteen noudatetaan humanitääristä oikeutta ja sodankäynnin pelisääntöjä. Tämän alan säädäntää on myös koko ajan kehitettävä ja saatava yhä suurempi osa maailmaa mukaan noudattamaan näitä pelisääntöjä. Siksi oli tärkeä tukea humanitaarisista syistä liikkeelle lähteneitä aseidenrajoitusprosesseja, kuten Ottavan miinakieltosopimusta ja Oslon rypäleasesopimusta. Tai myös asekauppasopimuksen (ATT) syntymistä. Se tuo asekaupan suhteen edes minimiregulaation tavoitteen globaalisti. Selonteossa kyllä kuvaillaan varsin ansiokkaasti faktalaatikoissa aseidenriisunta- ja -valvontaprosesseja ja niihin liittyviä taustatietoja, mutta johtopäätösosa ja itselle asetuetut tavoitteet jäävät tällä saralla kovin laihoiksi.

Ydinaseriisunnassa Suomella on pieni rooli, kun alivaltiosihteeri Laajava, ja hänen kauttaan Suomi, nimettiin fasilitaattoriksi joukkotuhoseettoman Lähi-idän vyöhykettä valmistelevan konferenssin järjestämisen suhteen. Selonteossa voisi paljon selkeämmin ottaa kantaa sen puolesta, että Suomi todella ajaa taktisten ydinaseiden riisumista Euroopasta ja ydinaseet kokonaan kieltävää uutta sopimusta,

Rauhanliiton mielestä Suomen olisi syytä kiirehtiä liittymistä rypäleaseet kieltävään Oslon sopimukseen; vähintäänkin hidas prosessi olisi pantava alulle tällä hallituskaudella niin, että ulkoasiainministeriö ja puolustusministeriö velvoitettaisiin perustamaan selvitystyöryhmä valmistelemaan asiaa. Humanitaaristen aseidenriisuntaprosessien lisäksi Suomen tulisi olla aktiivisempi yleensäkin aseidenriisuntapolitiikassa, mm. ydinasekysymyksessä, koska siinä jokainen edistysaskel lisää kansainvälistä luottamusta, vakautta ja inhimillistä turvallisuutta.

Lopuksi joitakin huomioita sotilaallisen puolustuksen resursseista:

Rauhanliitto ei tässä lausunnossa nyt käsittele mm. asevelvollisuutta, josta tarkemmin Rauhanjärjestö Sadankomitean lausunnossa.

Selonteossa puolustusvoimien resurssisuunnittelun aikajänne sidotaan asejärjestelmien elinkaariin ja siksi selonteon tarkastelu halutaan ulottaa 2020-luvulle (luku 5.5). Puolustuksen tavoitetilan ja resurssien välillä selonteossa todetaan olevan muodostumassa epäsuhta vuosikymmenen vaihteessa. Selonteossa mainitaan kuitenkin, että noin viiden vuoden aikavälillä menorakenne saadaan tasapainoon, ja tämä todetaan perustaksi jatkokehittämiselle.

Rauhanliitto kannattaa hallituksen esittämää ratkaisua olla suostumatta esitettyihin menokorotuksiin (50 Me vuonna 2016 ja vuoteen 2020 mennessä asteittain lisäksi 150 Me sekä näiden lisäksi vuotuiset indeksikorotukset määrärahoihin). Rauhanliitto katsoo, ettei puolustusvoimien menoraameja voida asettaa etusija-asemaan muuhun valtionhallintoon nähden.

Selonteossa esitetään, että poliittiset linjaukset tehdään seuraavalla hallituskaudella meri- ja ilmavoimien tulevaisuuden osalta. Linjauksia odotetaan myös Suomeen jo hankitun kaukovaikutteisen aseistuksen, liikkuvuuden, elektronisen sodankäynnin ja kybersodankäynnin sektoreissa. Rauhanliitto katsoo, ettei tätä listausta ole millään muotoa syytä pitää tulevan asehankintaohjelman agendana.

"Vuosituhannen asekaupan" maineen saanut Hornet-hävittäjähankinta keskellä 1990-luvun lamaa on opetus, joka on tässä tilanteessa pidettävä mielessä.

Selonteossa ei mainita suhtautumista panssariaseen uudistamiseen. Julkisuudessa on pitkään hehkuteltu Leopard-panssarivaunujen osalle merkittäviä päätöksiä. Rauhanliitto katsoo, että hallitus on pannut myös tämän hankkeen jäihin yli vaalien.

Rauhanliiton mielestä oleellista on, ettei asejärjestelmille anneta ohjausvaltaa puolustuspolitiikassa. Puolustuspolitiikkaa ohjaavat Suomessa yhä liian voimakkaasti käyttöön otettujen asejärjestelmien esittämien vaatimusten ohella kansallinen traditiomme, yleinen asevelvollisuusjärjestelmä ja aluepuolustusajattelu.

Tämän selonteon jälkeen olisi hyvä käydä tästä pakkopaidasta vapaa keskustelu. Siinä voitaisiin pohtia kaikkia lähes pyhän ja koskemattoman aseman saaneita perusasettamuksia. Mikä on näennäisesti yleisen mutta yhä valikoivamman asevelvollisuuden tulevaisuus? Voiko maavoimien uudistamisessa ottaa oppia ammattiaselajeiksi kehittyneistä meri- ja ilmavoimista? Tarvitaanko kaikkia aselajeja? Miten puolustusvoimia käytetään globaaleissa ja EU-tehtävissä? Millaisia suorituskykyjä vaaditaan humanitaarisissa operaatioissa, luonnonmullistuksen, kemiallisen tai ydinkatastrofin kohdatessa myös valtiorajojen ulkopuolella?

Ja lopuksi viimeinen, muttei vähäisin asia. Rauhanliitto suhtautuu hyvin varauksellisesti siihen, että selonteossa linjataan Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan tehtävien olevan itsenäisyyden ja alueellisen koskemattomuuden turvaamisen lisäksi "perusarvojen turvaaminen" ilman, että näitä Suomen yhteisiä perusarvoja tarkemmin määritellään. Arvojen mainitseminen on aina hyvä; monilla yrityksilläkin on nykyään määritellyt arvot. Mutta turvallisuuspolitiikan tehtävänä "arvojen turvaaminen" ja sen tuominen armeijan tehtäväksi on ilman määrittelyä aika hankala asia, joka vaatisi laajempaa keskustelua kuin ainoastaan hallituksen poliittisen linjausasiankirjan sivulauseeseen tiputettuna.