Lausunto eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle hallituksen toimenpidekertomuksesta vuodelta 2008

Kalevi Suomela 30.9.2009

puheenjohtaja

Suomen Rauhanliitto – YK-yhdistys ry

 

Järjestöämme on pyydetty
kommentoimaan hallituksen toimenpidekertomusta vuodelta 2008. On
esitetty toivomus, että kommenttimme koskisivat erityisesti
YK-asioita.

Ymmärrämme, että
kansalaisjärjestöille esitetty pyyntö kommentoida
hallituksen toimenpidekertomusta lähtee halusta harjoittaa
hallintoa mahdollisimman avoimesti ja läpinäkyvästi.
Annamme tälle motiiville arvoa. Menneen vuoden tapahtumien
kertaaminen yleiskatsauksen omaisesti on myös sinänsä
hyvä harjoitus. Meiltä tuskin kuitenkaan odotetaan
huomautuksia kertomuksen mahdollisista puutteista. Sen sijaan
oletamme UAV:n odottavan meiltä hallituksen kertomuksen
poliittisluonteista kommentointia, joka ei suoranaisesti tähtääkään
sen mahdollisten puutteiden korjaamiseen.

Lausun seuraavassa muutamia huomioita,
joista osa koskee muitakin kuin YK-asioita.

Kriisinhallintakysymykset
nousevat kertomuksessa esiin ensimmäisen kerran sivulla 16.
Lisää mainintoja kriisinhallinnasta on kertomuksen ulko- ja
turvallisuuspolitiikka osiossa sekä Euroopan unionin
turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan liittyen että
YK-toimintaan liittyen.

Kertomuksessa kriisinhallinnan kahdesta
lajista, siviili- ja sotilaallisesta kriisinhallinnasta, lausutaan
kertomuksessa varsin mekaanisesti. Lukijalle välittyy kuva, että
ne nähdään kahtena täysin erillisenä
toimintamuotoa. Mekin olemme järjestönä edustaneet
kantaa, että kriisinhallintaoperaatioiden ja niiden johtamisen
tasolla siviili- ja sotilasoperaatiot onkin syytä pitää
tiukasti erillään. Kuitenkin jokaisessa sotilaallisessakin
kriisinhallintaoperaatiossa on aina läsnä myös
siviilikomponentti ja se on perimmältään tärkein
ja ratkaiseva kriisinhallinnan onnistumisen kannalta.

Sotilaallinen kriisinhallinta tulee
aina nähdä joko kansanryhmän (vrt. Responsibility to
Protect keskustelu YK:ssa) tai yleensä paikallisen väestön
suojeluna ja/tai kriisinhallintaoperaation siviililuontoisten
tehtävien suojeluna, poliisitoimintaan rinnastettavana
toimintana ja kansainvälisen oikeuden toimeenpanona.
Sotilaallinen kriisinhallinta on siis aina vain varsinaista
kriisinhallintaa mahdollistavaa ja sitä tukevaa toimintaa.

Kun sotilaallista kriisinhallintaa
toteutetaan tällä logiikalla, ihmisoikeudet nousevat
väistämättä toiminnan lähtökohdaksi.
Kertomuksessakin todetaan ihmisoikeuksien liittyvän
kriisinhallintaan, mutta kertomuksesta saa sen kuvan, että
tarkoitetaan lähinnä vain sotilaalliselle toiminnalle
asetettavia humanitaarisia vaatimuksia. Onnistumaan pyrkivässä
kriisinhallinnassa ihmisoikeudet ovat paljon perustavammassa
merkityksessä toiminnan lähtökohta. Kyse on aina
itsehallintoon kykenevän ja kansalaistensa ihmisoikeuksia
kunnioittavan paikallisen hallinnon ja yhteisöllisen tilanteen
rakentamisen edistämisestä.

Toimintakertomuksesta käy ilmi
epäsuhta Suomen kriisinhallintapanostuksissa. Sotilaalliseen
kriisinhallintaan osallistui kertomusvuonna 700 sotilasta kun taas
siviilikriisinhallintaan osallistui 150 henkilöä.
Rahallisessa panostuksessa, vaikkei sitä kertomuksessa mainita,
on sama epäsuhta. Kuopioon perustettu kriisinhallintakeskus CMC
on ollut erittäin tervetullut askel oikeaan suuntaan. Pidämme
siihen liittyvän toiminnan – koulutuksen ja koulutetun
valmiudessa olevan asiantuntijahenkilöstön – kehittämistä
tärkeimpänä alueena, johon Suomen tulisi
kriisinhallinnassa panostaa.

YK nousee kertomuksessa esiin
ensimmäisen kerran sivulla 19. Kappaleen alussa todetaan Suomen
YK-politiikan tavoitteet. Yhdymme painokkaasti siihen, että
Suomen tulee yksin ja yhdessä EU:n ja esimerkiksi Pohjoismaiden
kanssa tehdä työtä YK:n arvovallan ja toimintakyvyn
vahvistamiseksi sekä YK-järjestelmän tehokkuuden
lisäämiseksi. Kappaleessa mainitaan myös
ulkoasianministeriön YK-strategia, jota olemme pitäneet
pääosin onnistuneena asiakirjana.

Kappaleen lopussa mainitaan
globalisaation hallinnan edistämiseen tähdännyt
Helsinki-prosessi, jonka loppuraportti luovutettiin YK:n
pääsihteerille viime vuonna YK:n yleiskokouksen
ministeriviikolla. Pidämme päättynyttä
Helsinki-prosessia hukattuna mahdollisuutena. Nimi Helsinki-prosessi
viittasi (ja viittaa edelleen) kansainvälisessä
kielenkäytössä ETY-prosessiin. Se on ollut
maailmanhistoriaan vahvasti vaikuttanut erittäin myönteinen
prosessi, jonka seurauksena ETYJ -järjestö tekee edelleen
tärkeää ja suuria mahdollisuuksia tarjoavaa työtä
paikallisten konfliktien rauhoittamiseksi ja demokratian
edistämiseksi.

Tätä taustaa vasten
Ulkoministeriön käynnistämään ja siis viime
vuonna päättyneeseen uuteen Helsinki-prosessiin kohdistui
suuria odotuksia vallankin kun sen tavoitteeksi määriteltiin
globalisaation hallinnan edistäminen, mikä on aikamme
tärkeimpiä kysymyksiä. Tähän uuteen
Helsinki-prosessiin ei valitettavasti panostettu riittävästi.
Mobilisoimalla systemaattisesti maailman parhaita aivoja prosessin
tavoitteita edistävään tieteelliseen ja visionääriseen
toimintaan Suomella olisi ollut mahdollisuus profiloitua aidosti ja
vakavasti globalisaation hallinnan merkittäväksi
edistäjäksi. Se mitä prosessissa tässä
suhteessa tapahtui, tapahtui liian suppeassa ja liian vähän
kunnianhimoisessa mittakaavassa. Pidämme myös suurena
virheenä prosessin lopettamista liian aikaisin. Juuri tämän
kaltaisen prosessin luonteeseen soveltuisi - suorastaan kuuluisi -
että sitä jatkettaisiin määrätietoisesti
vuodesta toiseen, jolloin voi odottaa, että se pitkällä
aikavälillä imagoi positiivisella tavalla prosessin
käynnistäneitä ja sitä rahoittavia hallituksia,
tässä tapauksessa Suomen ja Tansanian hallituksia. Vain
tällä tavalla toimien on myös mahdollista saavuttaa
tavoitteeksi asetettuja tuloksia.

Asevalvontasektorista
Rauhanliitto on erittäin tyytyväinen siihen, että
Suomi on panostanut pienaseiden leviämisen estämiseen
liittyvään kansainväliseen toimintaan monipuolisesti.
Tästä Suomi on saanut positiivista huomiota asevalvonta ja
-riisunta kysymyksiä seuraavilta tahoilta. Sen sijaan
joukkotuhoasepuolella, erityisesti liittyen ydinasekysymyksiin,
Suomen ei valitettavasti koeta kuuluvan niihin maihin, jotka ajavat
aktiivisesti esim. uusia monenkeskisiä ydinaseriisuntaan
tähtääviä neuvotteluja. Tämä on
kokonaisuudessaan ala ja aihepiiri, josta Suomessa on katoamassa
osaaminen ja aktiivinen rooli, jos asian suhteen ei kiireellisesti
tehdä jotakin. Aihe on tällä hetkellä erittäin
ajankohtainen kun ollaan valmistumassa ensi vuoden merkittävään
ydinsulkusopimuksen tarkistuskonferenssiin.

Sivulla 84 otetaan esille
kansainvälinen rypäleaseet kieltävä sopimus,
jonka 94 valtiota allekirjoitti Oslossa joulukuussa. Kertomus toteaa
varsin rehellisesti, että Suomi jätti allekirjoittamatta
sopimuksen kansallisen turvallisuuden perusteella, siis samoin
perustein joilla Suomi on lykännyt jalkaväkimiina
-sopimuksen allekirjoitusta. Molemmissa tapauksissa katsomme
hallituksen vahingoittaneen Suomen mainetta ja mahdollisuuksia toimia
tehokkaasti kansainvälisessä yhteisössä Norjan ja
Kanadan tapaan rauhaa aktiivisesti edistävänä
valtiona. Molempien asetyyppien kiellossa on ollut kyse
humanitaarisesta motiivista. Kummankaan asetyypin kohdalla ei voida
nähdä olevan olemassa sellaista kansalliseen
turvallisuuteemme kohdistuvaa uhkaa, että jättäytyminen
sopimusten ulkopuolelle olisi siksi perusteltua.

Sivulla 88 esiintyy sana
'ihmisoikeusrikkomus'. Pidämme tässä yhteydessä
oikeana ja kansainvälisen kielenkäytön kanssa paremmin
sopusoinnussa olevana sanaa 'ihmisoikeusloukkaus'. Sanaan
'ihmisoikeusrikkomus' sisältyy oikeudenloukkausta vähättelevä
sävy, sillä sana rinnastuu mielikuvissa helposti esim.
sanaan liikennerikkomus. Toivomme, että valtionhallinnossa
ryhdytään käyttämään systemaattisesti
sanaa ihmisoikeusloukkaus.

Pidämme ongelmallisena myös
sivulla 93 mainittua 'laajan turvallisuuden' käsitettä.
Tässä se mainitaan Suomen YK-strategian lähtökohtana.
Suomen YK-strategian lähtökohdaksi sopii mielestämme
paremmin 'inhimillisen turvallisuuden' käsite.

'Laaja turvallisuus' on ollut
lähtökohtana myös turvallisuuspoliittiselle
selonteolle, joka valmisteltiin viime vuonna. Senkin yhteydessä
olemme kritisoineet käsitettä, ei kuitenkaan sanana,
kielellisenä ilmaisuna, vaan sen sisällön tai
määrittelyn vuoksi, joka sanalle on annettu. Pidämme
oikeana, että turvallisuuspolitiikka määritellään
varautumiseksi torjumaan tai ehkäisemään ennalta
sellaisia uhkia tai prosesseja, jotka voivat johtaa väkivallan
käyttöön poliittisten tarkoitusperien toteuttamiseksi.
Turvallisuuspolitiikan ja sen yhteydessä käytettävän
laajan turvallisuuskäsitteen ulkopuolelle rajautuvat näin
ollen siis esimerkiksi pandemiat - ellei sitten katsota sellaisten
voivan johtaa myös poliittisluonteisen väkivallan
mobilisointiin.

Sivulla 94 todetaan Suomen
osallistuneen aktiivisesti YK:n rauhanturvatoiminnan ja
kriisinhallinnan konseptuaaliseen kehittämiseen. Tässä
yhteydessä ei tietenkään ole kysymys vain sanoista,
vaan toimintafilosofiasta ja toiminnan periaatteista. Tämä
on erittäin tärkeä toiminta-alue, jossa
intellektuaalisella panostuksella voidaan vaikuttaa merkittävästi.
Katsomme, että tällä alueella on vielä paljon
tehtävissä ja voitettavissa. Sen vuoksi viime vuotista
aktiivisuutta ei tule pitää kaikki käsitteelliset
ongelmat ratkaisseena. Kriisinhallinnan konseptuaalisessa
kehittämisessä on vielä paljon työtä.