Lausunto luonnoksesta esitykseksi laiksi puolustustarvikkeiden viennistä, siirrosta, välityksestä ja kauttakuljetuksesta

1. YLEISIÄ HUOMIOITA

Suomen Rauhanliitto – YK-yhdistys kiittää Puolustusministeriötä siitä, että sitä kuullaan puolustustarvikevientilakia uudistettaessa ja jo tässä varhaisessa vaiheessa. YK:n pienaseprosessin vuoden 2001 PoA ( Program of Action) mukaan kansallisen viranomaisen tulisi pienaseita koskevien päätösteon yhteydessä kuulla organisaatioita myös nais-, kehitysyhteistyö-, ympäristö- ja nuorisosektoreilta. Puolustustarvikevientiä (myöhemmin tässä lausunnossa ase- tai sotatarvikevientiä) säätelevä lainsäädäntö liittyy mitä suurimmassa määrin myös pienaseiden leviämiseen ja regulointiin, joten järjestöjen kuulemista olisi voinut tehdä laajemminkin.

Rauhanliitto korostaa, että Suomen asevientipolitiikalla  - ja siten tällä lailla  - on merkitystä Suomen YK-politiikalle ja Suomen harjoittamalle EU-politiikalle.  Suomen omalla viennillä  on ”väliä”, ja myös EU:n puitteissa harjoitetulle yhteiselle asevientipolitiikalle Suomen ratkaisuilla on painoarvo.   

EU:n aseviennin käytännesäännöt olivat voimassa vuosina 1998–2008 ja EU:n yhteisen kannan myötä niistä tuli juridisesti sitovia 2008. Sääntöjen mukaan asevientilupia myönnettäessä tulee ottaa huomioon muun muassa vastaanottajamaan ihmisoikeustilanne tai riskiä, että aseita käytettä aseellisissa konflikteissa tai muussa ei hyväksyttävässä toiminnassa. Kuitenkin useammat EU-maat ovat toistuvasti rikkoneet näitä periaatteita ja painottaneet kokonaisharkinnassaan ennemminkin yritysten taloudellista etua.  

Suomen Rauhanliitto – YK-yhdistys suhtautuu varauksellisesti ase- ja sotatarvikevientiin sen globaalia rauhaa, turvallisuutta ja vakauttaa uhkaavien seurausten takia. Rauhanliitto vastusti aikanaan asevientiin  liittyvää suurta linjamuutosta, kuin tietyin poikkeuksin kielletty asevienti muutettiin sallituksi. Rauhanliitto painottaa, että mikäli asekauppaa hyväksytään harjoitettavan, tulee sen aina olla tarkassa yhteiskunnan poliittisessa ohjauksessa ja, yleislinjan tulee olla restriktiivinen ja varovaisuusperiaatetta noudattava. Asekauppaa ei tule nähdä osana Suomen tai Euroopan unionin kauppa- tai teollisuuspolitiikkaa, vaan osana Suomen omaa ulko-, turvallisuus- puolustus- ja ihmisoikeuspolitiikkaa.   

Nyt ehdotetun lakiluonnoksen tarkoitus on saattaa käytännössä voimaan Suomessa EU:n direktiivi sisäisistä puolustustarvikesiirroista unionimaiden välillä. Samanaikaisesti on käsitteillä direktiivi puolustus- ja turvallisuushankinnoista. Niiden tarkoituksena on luoda puolustustarvikkeille EU:n sisämarkkinat. Suomen Rauhanliitto – YK-yhdistyksen mielestä Suomessa olisi pitänyt käydä paljon lajaalaisemmin keskustelua direktiivistä ennen sen hyväksymistä EU:ssa. Liiton mielestä Suomen aseviennin ja asekaupan, kuten myöskään asehankintapolitiikan ei tulisi kuulua Unionissa yhteisesti päätettäviin asioihin, vaan siihen liittyvän päätöksenteon tulisi kokonaisuudessaan olla suomalaisten päättäjien vastuulla. Eri EU-mailla on yhteisistä aseviennin kriteereistä ja kannasta huolimatta todellisuudessa keskenään hyvin erilaiset periaatteet ja käytänteet.  

Pelkona on, että Suomen tähän asti muihin unionin maihin verrattuna suhteellisen restriktiivinen, vastaanottajamaat, vietävät tuotteet ja käyttötarkoitukset tapauskohtaisesti arvioiva asekauppalinja murentuu ja etenkin se, että suomalaista teknologiaa valuu komponenttien ja tuotantolisenssien muodossa muiden EU-maiden kautta sotaa käyviin maihin, konfliktialueille, köyhiin ja ihmisoikeuksia rikkoviin maihin. Suomalaiset eivät haluaisi asevarustelua ja turvattomuutta lisääviä aseita ja aseteknologiaa vietävän ilman, että kukaan kantaa siitä poliittista vastuuta.

Rauhanliitto katsoo hallituksella olevan suora ja pysyvä vastuu asekaupan seurauksista. Ennakointi- ja seurantajärjestelmä on rakennettava uskottavaksi. Liitto viittaa mm. hallituksen ihmisoikeuspoliittiseen selontekoon (VNS 9/2009) ja esimerkiksi siitä annettuun ulkoasiainvaliokunnan mietintöön 1/2010:

”Suomen kansainvälisen ihmisoikeuspolitiikan suoraa kansallista toteuttamista tehdään muun muassa kahdenvälisen kehitysyhteistyön keinoin sekä nostamalla ihmisoikeuskysymyksiä esiin Suomen kahdenvälisissä suhteissa. Ulkoasiainvaliokunta pitää tärkeänä, että vakavat ihmisoikeusongelmat huomioidaan johdonmukaisesti Suomen kahdenvälisissä suhteissa, mukaan lukien ulkomaankauppaan liittyvät kansalliset kysymykset, kuten esimerkiksi puolustusmateriaalien ja kaksikäyttötuotteiden vienti.”

EU:n laajassa ns. kolmasmaasopimusverkostossa Suomi haluaa vahvistaa ihmisoikeuskehityksen seurantamekanismeja ja konsultaatioprosesseja. Tämäkin pitäisi puoltaa asevientilupien epäämistä, jos Suomessa valmistettu ase tai sen komponentti on esimerkiksi vaarassa joutua unionin ulkopuolelle. Varovaisuusperiaatteen mukaisesti jos päätöksenteon pohjaksi ei ole riittävästi tietoa, tulisi valita eettisesti kestävin ratkaisu todennäköisin perustein ja estään asevienti.  

Yksi ase-alan ongelma on, että siviilikäyttöön tarkoitettuja aseita käytetään myös konflikteissa sotilasaseiden tavoin. Samalla tavoin kuin sotilaiden ja muiden sotilaallisten toimijoiden erottaminen toisistaan on nykykonflikteissa vaikeaa, on myös aseiden ja asekomponenttien erottaminen vaikeaa sen perusteella tuleeko se aidosti siviilikäyttöön kuten harrastukseen vai, onko olemassa riski, että tuote joutuu lopulta konfliktialueille tai väkivalta-käyttöön.

Ampumaseiden viennin suhteen lupaviranomainen on poliisihallinto eikä Puolustusministeriö. Aseviennin käytänteet riippuvat paljon siitä viedäänkö siviili- vai puolustustarvikeluvilla. Nyt tässä lakiesityksessä siirrettään ilmeisesti vielä enemmän tuotteita pois Valtioneuvoston päätettävistä olevista puolustustarvikkeiden tuotekategorioista, alemmalle tasolle ja poliisihallinnon puolelle, mitä Rauhanliitto pitää käytännön työn kannalta ymmärrettävänä, mutta poliittisen vastuunkantamisen näkökulmasta ongelmallisena.

Lakiluonnoksen perusteella uudistuksen lopullisia seurauksia asekaupan käytäntöihin on vaikea arvioida kokonaisuudessaan, kun muun muassa lupaharkinnan perusteista, siirtolupien ehtojen määrittämisestä ja loppukäyttäjän varmistusmenettelyistä on tarkoitus säätää erikseen asetuksilla, joiden sisällöistä emme vielä tiedä. Liitto esittää, että näin tärkeistä seikoista säädetään eduskunnan käsittelyyn annettavalla lailla. 

  • Siirretään ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla toimivaltaa Suomelta

Lakiluonnoksessa siirretään valtioneuvoston toimivaltaa puolustustarvikkeiden kaupassa (siirrot) vastuuta ja valvontaa, erityisesti komponenttien osalta toisiin EU-maihin, joilla on Suomea höllemmät periaatteet asekaupan poliittisen arvioinnin suhteen.  

  • Harmonisointi voi heikentää Suomen tähänastisten asevientiperiaatteiden noudattamista

Suomen ulkopolitiikassa keskeisellä sijalla on rauhanvälittäminen, konfliktien ennaltaehkäiseminen, alueellisen rauhan ja vakauden tukeminen, kehitysyhteisö sekä erityisesti ihmisoikeuksien edistäminen. EU Direktiivin ja tämän puolustustarvikelain uudistuksen tarkoitus on puhtaasti harmonisoida EU-maiden ase- ja sotatarvikevienti niin lupaprosessin kuin asevientipolitiikankin suhteen. Uudistus merkitsee selkeää riskiä, että Suomi alentaa omien kriteereidensä soveltamista kohti EU:n keskitasoa. Voi kysyä miten käy loppukäyttäjien valvonnan?  Ja miten kansalliset päätöksentekijät pystyvät jatkossa valmistumaan siitä ettei suomalaista alkuperää olevat aseenosat joudu aseisiin joita käytetään konfliktialueille?

  • Puolustusteollinen integroituminen – hyöty vai haitta

Jatkossa on pelättävissä että Turvallisuus- ja ihmisoikeuspoliittisesti arkaluonteisen asekaupan ohjausmekanismeja siirtyisi yhä kasvavassa määrin suurten asevalmistajien ja toisaalta eri maiden puolustusvoimien ja unionin varusteluviraston (puolustustarvikevirasto) tiiviiseen vuorovaikutuskehään. Tämän ohessa on riski,  että uusien aseiden kehityspolitiikka, tuotteiden valmistus, tuki- ja huoltopalvelut sekä tuotteiden kaupallistamisprosessi irtoaisivat unioninkin poliittisesta valvonnasta.

Vaikka byrokratian keventäminen ja yritysten viennin helpottaminen voivatkin olla hyviä asioita katsoo Rauhanliitto esitystä , ei  teknologis-taloudellisena sisämarkkina- ja kilpailuasiana – vaan ensisijassa ulko- ja turvallisuuspoliittisena sekä ihmisoikeuspoliittisena kysymyksenä.  Liitto haluaa myös muistuttaa, että EU:n puolustustarvikkeiden vielä pitemmälle viety yhtenäistäminen johtaa käytännössä materiaaliseen riippuvuuteen. Jatkossa strategisesti Suomelle tärkeät teknologiset asejärjestelmät tulevat yhä enemmän olevaan huoltovarmuutensa osalta riippuvaisia EU:sta ja EU jäsenmaiden enemmistön kautta sotilasliitto Natosta.  

 


2. YKSITYISKOHTAISIA HUOMIOITA

Lain soveltamisala (1-2§)
Vuokraus tulisi liiton mielestä sisällyttää kaupallisten vientien ja siirtojen alaisuuteen.  Kohtaa ”..tai kun toiminta perustuu Euroopan unionin tai muuhun kriisinhallintatehtävään”, voisi Rauhanliiton mielestä tarkentaa kuulumaan ”..Euroopan unionin tai YK:n kriisinhallintatehtävään”.

Lupaharkinnan yleiset tyypit ja Lupatyypit (11§ -13§)
Liiton mielestä olennaista lakiuudistuksen arvioinnin kannalta olisi tietää minkälaista asetusta lupaharkinnan perusteiden tarkentamisesta on suunniteltu.  Luonteeltaan asia on sellainen, että  säännöksien kirjaaminen lakitekstiin olisi hyvä.  

Nykykäytännössä vientilupa on annettu tietylle tuotteelle tiettyihin maihin niin sanotulla yksittäisluvalla. Lakiehdotuksessa ehdotetaan perustettavaksi yleinen siirtolupa, jolla yritys tai yritykset saavat viedä (siirtää) koko EU:n alueelle useille vastaanottajille.  

Rauhanliitto esittää että EU:n yhteisen kannan 2 artiklassa olevat kahdeksan lupaharkinnan perustetta listataan lakiin siten, kun ne ovat nyt lain perusteluissa. Rauhanliito edellyttää, että varmistetaan, että lupien myöntämisen kriteereihin ja rekisteröinnin ehtoihin sisällytetään klausuuli, jonka avulla voidaan varmistaa, ettei puolustustarvikkeita viedä toisesta jäsenmaasta konfliktialueille ja ihmisoikeusrikkojille. Rauhanliitto kysyy myös, onko lakia valmisteltaessa pohdittu miten suhtautua, jos siirtoluvan kohteena oleva EU-maa itse on, tai tulee, osapuoleksi aseellisessa konfliktissa?  Rauhanliitto huomauttaa, että jo nykyistä lakia sovellettaessa ei ole ongelmatonta, että olemassa maita, jotka käytännössä sotivat, ovat sodassa, ja joiden kuitenkin katsotaan kuuluvan maihin joihin ei ole ulko- ja turvallisuuspoliittista estettä viedä aseita.

Loppukäyttäjätodistus ja komponenttivienti (14§)
Rauhanliiton mielestä on erittäin tärkeää, että Suomi jatkossakin valvoo minne myös aseosat tai alan tietotaito lopullisesti päätyy ja että valvontaan myös varmistetaan tarvittavat resurssit.

Loppukäyttäjätodistus-vaatimuksella lupaviranomainen pystyy edes periaatteessa varmistamaan, että viejäyritys tietää ja kantaa omalta osaltaan vastuunsa siitä minne ase – tai aseen osa - ollaan myymässä. Esityksen muotoilu ”voidaan vaatia” on liian väljä ja liitto esittää, että selvitys lopullisesta käyttäjästä vaaditaan aina.

Suomalaiset yritykset tulevat enenemässä määrin olemaan osajärjestelmien toimittajia.  Lakiehdotuksessa esitetty ”loppukäyttäjäksi katsottaisiin se, jonka tuotteeseen tavara käytetään”, on liiton mielestä ongelmallinen ja katsomme että sen ehdottomasti pitää olla se, joka valmiin tuotteen lopulta ostaa.

Voimassa olevankin lain kohdalla tulkinnat ovat olleet ongelmallisia komponenttivientiä arvioitaessa tapauskohtaisesti yksittäisen komponentin luonteen mukaan. Tämän seurauksena Suomi on myöntänyt vientilupia esimerkiksi teleskooppimastoille Israelin armeijalle ja Eritreaan, koska masto itsessään ei ole vaarallinen. Masto on kuitenkin yleensä osa jotakin asejärjestelmää ja asejärjestelmä ei yleensä toimi, jos se ei saa viestiliikenneyhteyttä. Komponenttivientiä tulisi arvioida sen tuotteen mukaan minkä osia ne ovat, eikä perusteella ”komponentin merkitys verrattuna siihen valmiiseen tuotteeseen, josta se on osa” tai onko se ”hallitseva osa tuotteen identiteetistä”, koska lähes jokainen komponentti on merkittäviä asejärjestelmän kokonaistoiminnan kannalta.

Rauhanliitto esittää lisäksi että komponenttiviennit ja teollinen yhteistyö on otettaisiin osaksi kansallista vuosittaista raportointia.

Luvan voimassaolo (15–16§)
Rauhanliitto esittää myös yleisille siirtoluville määräaikaista voimassaoloaikaa, esimerkiksi 3 vuotta.
Kynnys luvan peruuttamiseen on huomattavasti suurempi kuin kynnys olla uusimatta sitä, minkä takia Rauhanliitto ei kannata esitettyä muotoilua toistaisesti voimassaolosta. Määräaikaisuus myös merkitsee sitä, että tilannetta on säännöllisesti uudelleenarvioitava.

Lupaviranomainen (18§)
Suomi on lakiesityksessä mainituista maista ainoa, jossa lupaviranomaisena toimii Puolustusministeriö. Muissa maissa lupaviranomaisena toimii erillinen virasto, joka on ulkoministeriön, oikeusministeriön tai kauppa- ja teknologiaministeriön alaisuudessa. Puolustusministeriön rooli lupaviranomaisena ei ole Rauhanliiton mielestä ongelmaton. Yritysten luotettavuuden arviointi ja valvonta edellyttää erityistä yritysten valvontaa koskevaa osaamista. Puolustushallinnolla ja puolustustarviketeollisuudella on myös yhteisiä rakenteita ja intressejä. Puolustushallinto on myös merkittävä asiakas puolustusteollisuudelle. Ei ole ongelmatonta, että sama viranomainen kokee puolustusteollisuuden viennin kehittämisen ja edistämisen omaksi tehtäväkseen, samalla kun vastaa näiden valvonnasta.   

Luotettavuustodistukset (21–27§)

Pidämme hyvänä, että luotettavuustodistukset ovat julkisia. Luotettavuustodistukset ovat lupakriteerien ohella keskeinen osa lakiesitystä ja sitä miten lakia käytännössä sovelletaan. Liiton mielestä on ongelmallista, että niistä ollaan säätämässä vasta ministeriön asetuksella myöhemmin.  Samalla lailla, kun lupaviranomaisasian suhteen voi kysyä onko puolustusministeriöllä tarpeeksi osaamista luotettavuustodistuksia varten tehtävään yritystoiminnan arviointiin (mm. läpinäkyvyys, organisaatio ja valvonta, verotus)?

Kriteereistä voisi kysyä edelleen tullaanko määrittelemään esimerkiksi se, onko yrityksen ja/tai sen johtohenkilöiden rikosepäilyt syy olla antamatta luotettavuustodistusta? Ottaen huomioon ase- ja sotarviketeollisuuden yritykset, on nuhteettomia yrityksiä kansainvälisestikin varsin vähän. Kuinka luotettavana esimerkiksi Patriaa voidaan pitää johtuen meneillään olevista lahjustutkinnoista? Toisaalta on vaikea nähdä tilannetta, jossa Patria ei saisi puolustusministeriöltä positiivista luotettavuuslausuntoa.

Rauhanliitto esittää lisättäväksi lakiin raportoinnista
Läpinäkyvyys on keskeinen elementti asekauppa-politiikan legitiimiyden arvioinnissa.  Nykykäytännössä Puolustusministeriön julkaisema vuosittainen vientiraportti on antanut melko kattavan kuvan puolustustarvikeviennistä ja lisätietoja on saanut vientiluvista pyytämällä. Poliisihallinnon luvilla vietävien tuotteiden suhteen läpinäkyvyys ei ole samaa luokkaa. Rauhanliitto kysyykin miten jatkossa varmistetaan mahdollisuus valvoa ja käydä kansalaiskeskustelua toteutuneesta viennistä ja annetuista luvista – siis asevientipolitiikasta - kun luvat ovat koontilupia tai tuotteet on siirretty ensin toiseen EU-maahan, josta ne sitten on viety kolmansiin maihin? Rauhanliitto esittää raportoinnin kehittämistä niin, että raportista käy ilmi viedyt tuotteet määrineen, kaupan osapuolet ja kauttakulkumaat sekä lopullinen määränpää, jota myös käytätettäisiin tilastollisena perustana.

Lopuksi
Valtioilla on YK:n peruskirjan mukainen itsepuolustusoikeus, ja tätä kautta oikeutetaan usein myös aseteollisuus ja -kauppa. Tästä ei kuitenkaan seuraa automaattisesti kaiken sotatarvikekaupan hyväksyttävyys. Suurimmassa osassa Suomen sotatarvikeviennissä on tänä päivänä kysymys korkean teknologian erikoistuotteista, joilla on hyvin vähän tekemistä Suomen puolustuksen huoltovarmuuden kanssa. Pääasiallisesti vienti on tärkeää yritystaloudellisten intressien takia. Lakiesityksellä pyritään kehittämään EU:n puolustusteollista kompleksia, jossa asevientiä edistetään yrityksen tuottaman voiton takia ja mahdollisesti myös koska halutaan vahvistaa EU:n sotilaallista omavaraisuutta.  Rauhanliiton huoli on, että direktiivin, ja nyt tämän lakiesityksen, henki on ennemminkin kaupallisten ja taloudellisten intressien ajaminen, ei niinkään restriktiivisen linjan ja  asekaupan valvonnan ja seurannan varmistaminen.