lausunto luonnoksesta rauhanvälityksen toimintaohjelmaksi

Suomen Ulkoministeriö
YK - ja yleisten globaaliasioiden yksikkö
/ POL-50

Helsingissä 18.8 2011


Suomen Rauhanliiton ja Suomen Sadankomitean lausunto luonnoksesta rauhanvälityksen toimintaohjelmaksi

Rauhanjärjestöt Suomen Rauhanliitto ja Suomen Sadankomitea ovat tyytyväisiä siihen, että hallitusohjelmassa 2011 sitoudutaan panostamaan rauhanvälitystoimintaan ja konfliktien ennaltaehkäisyyn, jonka puolesta kummatkin järjestöt ovat tehneet pitkään aktiivista vaikuttamistyötä.

Järjestöt ovat myös tyytyväisiä siihen, että rauhanvälityksen toimintaohjelma laadittaessa niiltä kysytään jo luonnosvaiheessa lausuntoa aiheesta. Olemme iloisia, että tämä kansalaisjärjestöjen rooli ja potentiaali niin toimijana kun kumppanina tunnustetaan kautta koko toimintaohjelman.

Se, että toimintaohjelma kokoaa yksiin kansiin eri asiat joita rauhanvälittämisen suhteen on tehty ja halutaan tehdä on hyvä asia. Uskomme että keskeisiä haasteita konkreettisessa toteutuksessa tulevat olemaan:
1. riittävän taloudellisen rahoituksen varmistaminen,
2. pitkäjännitteisen sitoutumisen ylläpitäminen,
3. johdonmukaisuus politiikassa (ettemme muussa ulko- ja kansainvälisessä politiikassa tee rauhanvälittäjäroolin kanssa ristiriitaisia asioita),
4. koulutuksen ja tutkimuksen vahvistaminen ja sen tukeminen riittävin resurssein,
5. tavoitteiden "jalkauttaminen", jotta kaikki eri suomalaiset toimijat mieltäisivät tavoitteet osaksi omaa toimintaansa ja politiikan tekoa, sekä
6. eri toimijoiden välisen tiedonvaihdon ja yhteistyön varmistaminen Suomessa ja kansainvälisesti.

Yleistä

Rauhanvälittämisessä sovitellaan käynnissä olevan konfliktin osapuolien välillä tai pyritään estämään uhkaavan konfliktin eskaloituminen. Rauhanvälitys on osa rauhanrakentamista ja luo edellytykset rauhanturvaamiselle ja kriisinhallinnalle. Rauhanturvaamisen mekanismien tulee tukea konfliktin kestävää ratkaisua. Mutta kestävä konfliktin esto tai ratkaisu tarvitsee tuekseen koko yhteiskunnan ja kansalaisten hyväksynnän. Välitys koskee siten koko yhteiskuntaa, ei pelkästään poliittisia päättäjiä ja "ylätasoa". Siksi ei voi unohtaa kansalaisyhteiskunnan ruohonjuuritasolla tekemää pitkäjänteistä työtä demokratian ja ihmisoikeuksien tueksi ja keskinäistä verkostoitumista. Vaikka tätä työtä ei kutsuisi rauhanvälittämiseksi, on se välttämätön edellytys "ylätasolla" tapahtuvan rauhanvälittämisen onnistumiseksi.

Suomi haluaa kantaa vastuunsa ja luoda itselleen kansainvälistä profiilia rauhanvälittäjänä. Se on hyvä asia. Uskomme, että olennainen osa hyvää "mainetta" ja "uskottavuutta" rauhanvälittäjälle ja -tekijälle on se, että Suomi nähdään puolueettomana suhteessa konflikteihin ja niiden osapuoliin ja että Suomi tunnetaan pitkässä linjassa johdonmukaisesti rauhan edistäjinä, ei osapuolena sotilaallisissa konflikteissa. Tämä ei ole itsestään selvää ja "vanhalla" hyvällä maineella ei ratsasteta ikuisesti. Sen vuoksi Suomen tulee tehdä tarkkaan punnittuja valintoja rauhanvälittäjäroolin rakentamisen näkökulmasta, osallistuessaan kansainvälisiin operaatioihin - varsinkin sotilaallisiin. Muun muassa Punaisella Ristillä on konkreettista kokemusta siitä, miten hyödyllinen Suomen vanha maine "puolueettomana" maan on ollut. Sotilaallisiin konflikteihin osallistuminen on vaikuttanut siihen, millaisessa valossa suomalaiset "kriisinhallitsijat" ja myös suomalaiset siviilitoimijat ja järjestöjen edustajat nähdään.


Suomen toiminta kansainvälisen rauhanvälityksen kehittämisessä

Arvostamamme Nobel-palkitun presidentti Martti Ahtisaaren maine ja toiminta rauhanvälittäjänä on kiistaton ja sitä Suomen kannattaa hyödyntää, samoin Pekka Haaviston ja Elisabeth Rehnin henkilökohtaisia ansioita. Siitä huolimatta painotamme tavoiteohjelmassakin todettua, että tavoitteena ei tule olla yksittäisten huippuvälittäjien löytäminen ja kouluttaminen, vaan laaja-alaisemmin kansainvälisen rauhanvälittämisen tukeminen ja kansainvälisen järjestelmän kehityksen tukeminen.

On tärkeää, että Suomi panostaa laaja-alaisesti kehitysyhteistyöhön ja osallistuu erilaisiin YK:n rauhanturvatehtäviin sekä EU:n siviilikriisinhallintaan. Näihin tehtäviin lähtevien ja osallistuvien koulutukseen tulee lisätä koulutusta rauhanvälittämisen ja rauhanrakentamisen perusteista.

Uskomme, että osallistuminen luottamusta rakentaviin toimiin osana rauhanturva- ja kehitysaputehtäviä lähellä ruohonjuuritasoa voidaan rakentaa sitä pohjaa, jonka kautta voidaan nousta rauhanvälittämisen ja rakentamisen pieneksi suurmaaksi. Hyvä olisi myös tukea kokemusta omaavia kansalaisjärjestöjä jotka tekevät rauhanvälittämistyötä ja rauhan rakentajien suojelua arjessa. Kansainvälisten järjestöjen, kuten esimerkiksi Non-violent Peace Force, The European Network for Civil Peace Services (EN.CPS) tai International Peace Brigades kataisia, ja erilaisia paikallisia ryhmiä.

Politiikka ja voimavarat tulee kohdentaa niin, että Suomella on painavia ja relevantteja näkemyksiä kansainvälisen järjestelmän kehittäjänä ja rauhanvälityksen "puhemiehenä" kansainvälisessä yhteisössä. Ohjelmassa luetellaan jo tehtyjä asioita, kuten YK:n Mediation Support Unit:in tukeminen, rauhanvälityksen ystäväryhmän perustaminen Turkin kanssa, aloite EU:n rauhaninstituutista ja AU:n Mediation Support -hankkeen tukeminen. Kaikkia näitä pidämme hyvinä, mutta näitä aloitteita voisi tehdä tunnetummiksi ja nostaa entistä vahvemmin ulkopolitiikkamme keskiöön.

Pohjoismainen yhteistyö

Ohjelmassa nostetaan esille pohjoismaisen yhteistyön mahdollisuudet rauhanvälityksen alueella. Järjestöjemme mielestä Suomen tulee tukea tiivistä pohjoismaista yhteistyötä asiassa, ja vältellä "kilpailuasetelman" syntyä. Asiantuntijaverkostot/poolit voitaisiin laajentaa pohjoismaisiksi ja myös tutkimusta voitaisiin tehdä yhteiseksi. Voisimme esim. tukea Pohjoismaiden neuvostossa esillä ollutta aloitetta yhteisestä resurssikeskuksesta /tutkimuslaitoksesta. Pohjoismaat voisivat myös hahmotella työnjakoa lähtien eri pohjoismaiden kiinnostuksesta ja kärkiosaamisesta.

Pohjan luontia / Tutkimus / Yhteistyö :

Kestävän rauhanvälitystoiminnan osaamisen ja voimavarojen luominen vaatii pitkäjänteisyyttä. Rauhanvälityksen perustan luo käytäntöön sovellettava akateeminen tutkimus. Suomen tulee, kuten toimintaohjelmassa esitetään, panostaa kiteytetympään ja vahvempaan rauhanvälittämisen tutkimukseen. Tätä voidaan tehdä olemassa olevien instituutioiden kuten Taprin, Turun Yliopiston, UPI:n, Kuopion kriisihallintakeskus CMC:n, Ahvenanmaan rauhaninstituutin yms. puitteissa ja näiden resurssien ja mahdollisen aiheen ympärillä tehtävää yhteistyötä tukemalla.

Rauhanliiton piirissä on esitetty, että voitaisiin tehdä tarkempi selvitys niistä taustatekijöistä ja "juurista" jotka tekisivät Suomesta rauhanvälittäjänä merkittävän toimijan. Esimerkiksi kokemukset Ahvenanmaan kysymyksen ratkaisusta, kieliriidan ratkaisu ja siihen liittyvät kysymykset, tasa-arvon keskeisyys, siirtomaa-historian puuttuminen jne. voivat olla tässä suhteessa merkittäviä.

Suomeen voisi myös perustaa raportti- ja julkaisusarjan, joka keskittyy rauhanvälitystä vaativiin konflikteihin.

Suomen oman kapasiteetin edistäminen:

Rakenteet / Resurssit

Rauhanliitto ja Sadankomitea ovat samaa mieltä esitetyn kanssa siitä, että rauhanvälitykseen tarvitaan lisää sekä taloudellista että myös organisatorista / institutionaalista panostusta. Painoarvoa ja uskottavuutta toisi jos UM:ön poliittisen osaston yhteyteen perustettaisiin oma rauhanvälityksen yksikkö. Rauhanvälitys voisi osin tarvita myös joustavampaa rahoitusta kuin kehitysyhteistyövarat ja ODA-kelpoinen rahoitus.

Toimintaohjelmassa esitetään edustustoverkoston parempaa hyväksikäyttöä, mikä on tärkeä huomio. Paikallisen kansalaisyhteiskunnan kanssa yhteyksissä oleva ja verkostoitunut edustusto voi olla konfliktiherkällä alueella tai rauhanprosessissa kullan arvoinen tuki paikallisille ruohonjuuritason ihmisoikeus-, demokratia- ja rauhantoimijoille. Siksi on tärkeää, että edustustot voivat melko itsenäisesti kohdentaa nk. PYM -rahoja (paikallisen yhteistyön rahat) hyvien pienhankkeiden tukeen.

Verkostoituminen / avoin koordinaatio / neuvottelukunta?

Esitetty rauhanvälityksen tukiverkosto voi olla yksi muoto lisätä koordinaatiota. Toinen voisi olla jonkin tyyppinen neuvottelukuntamalli, jossa eri toimijat - viranomaiset, kansalaisyhteiskunnan toimijat ja akateemiset tutkijat - voisivat vaihtaa tietoja, ja tarpeen mukaan jossain määrin koordinoida toimintaansa.

Voidaan myös ajatella, että viime hallituskaudella toiminut siviilikriisinhallinnan neuvottelukunta laajentaisi mandaattiaan siten, että se olisi sekä siviilikriisihallinnan että rauhanvälittämisen neuvottelukunta. Järjestöt ovat kovasti toivoneet, että siviilikriisinhallinnan neuvottelukunta ja sen järjestöjaos jatkaisivat toimintaansa myös tällä hallituskaudella.


K
eskeiset ehdotukset/johtopäätökset

1. Rauhanvälittäjäroolin ja -maineen rakentaminen tulee huomioida siinä tavassa ja laajuudessa, jolla osallistutaan kansainvälisiin operaatioihin, etenkin sotilaallisiin.
2. Kriisinhallinta- ja siviilikriisinhallintatehtäviin osallistuvien koulutukseen tulee lisätä koulutusta rauhanvälittämisestä ja rauhanrakentamista.
3. On tuettava ja verkostoiduttava kansainvälisten ja paikallisten järjestöjen kanssa, joilla on kokemusta rauhanvälittämistyöstä. Nk. PYM -rahoja (paikallisen yhteistyön rahat) voidaan käyttää hyvien pienhankkeiden tukeen.
4. Voisimme tukea yhteispohjoismaisen resurssikeskuksen /tutkimuslaitoksen perustamista.
5. Ulkoministeriön poliittisen osaston yhteyteen voisi perustaa oma rauhanvälityksen yksikkö.
6. Rauhanvälityksen tukiverkoston sijaan voitaisiin siviilikriisinhallinnan neuvottelukunnan mandaattia laajentaa rauhanvälitykseen.