Lausunto turvallisuuspoliittisesta selonteosta 2004

Lausunto eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle valtioneuvoston selonteosta 6/2004

Suomen Rauhanliitto turvallisuus- ja puolustuspoliittisesta selonteosta 2004:

-    Siihen nähden, millaisena selonteko näkee Suomen turvallisuusympäristön ja sen kehityksen tulevaisuudessa, aseellisen puolustuksen merkitystä korostetaan selonteossa liikaa. Aluepuolustusjärjestelmä ja kaikkien asevelvollisten koulutus näyttää turvallisuusympäristön ennakoidun kehityksen valossa kyseenalaiselta ja vanhentuneeseen ajatteluun perustuvalta. Selonteon analyysiin turvallisuusympäristön kehityksestä liittomme pääosin yhtyy.

-    Vapaaehtoisen maanpuolustuksen kehittämiseen siten, että perustetaan maakuntajoukkoja, jotka kuuluisivat puolustusvoimien sodan ajan joukkoihin, tulee mielestämme suhtautua kielteisesti, vaikka ei olekaan todennäköistä, että missään nähtävissä olevassa tulevaisuudessa tällainen joukkojen yhdistämisen tarve voisi aktualisoitua. Suomessa tulee jatkaa sitä yhteiskunnassamme legitiimiksi koettua linjaa, jonka mukaan kaikesta aseelliseen puolustukseen liittyvästä toiminnasta vastaa puolustusvoimat.

-    Puolustusvoimien tehtävät ovat jo merkittävässä määrin kansainvälistyneet rauhanturva- ja kriisinhallintatehtävissä, ja kansainvälistyvät lisää tulevaisuudessa. Tulisi harkita, vastaako nimike puolustusvoimat enää ajan vaatimuksia. Neutraali termi asevoimat ohjaisi paremmin ymmärtämään puolustusvoimien tarvetta ja roolia sekä kansallisissa että kansainvälisissä turvallisuuspoliittisissa tehtävissä.

-    Selonteon turvallisuusympäristöä koskevan analyysin valossa Suomella ei ole nähtävissä olevassa tulevaisuudessa sellaista kansallista turvallisuusuhkaa, jonka torjumiseen se tarvitsisi jalkaväkimiinoja. Suomen kansainvälisen turvallisuuspoliittisen roolin näkökulmasta on epäviisasta, että valtioneuvosto on päätynyt esittämään Ottawan miinasopimukseen liittymistä vasta vuonna 2012 ja miinojen hävittämistä vasta vuonna 2016. Ottawan sopimuksessa on kysymys yrityksestä edistää inhimillistä turvallisuutta konflikteissa ja niiden jälkitilanteissa kaukana maamme rajojen ulkopuolella. Tämän takia kysymys sopimukseen liittymisestä tulisi ratkaista kiireellisesti humanitaarisin perustein, mikä samalla vahvistaisi maamme tavoittelemaa kuvaa Suomesta multilateraalisen kansainvälisen turvallisuuspolitiikan aktiivisena edistäjänä.

Edellä sanottu siis yleisinä kommentteina. Siirryn nyt käsittelemään turvallisuuspolitiikan käsitettä, liiallista turvallistamista ja inhimillistä turvallisuutta.

Käsite turvallisuuspolitiikka vakiintui 60-luvulta alkaen Suomessa tarkoittamaan ennen kaikkea hyvin hoidettua ulkopolitiikkaa ja sen lisäksi puolustusvoimien ylläpitoa, ja  - kuten hyvin muistetaan - käyttöä lähinnä kansainvälisissä rauhanturvatehtävissä. Se oli turvallisuuspolitiikan käsittämistapa, joka palveli aikanaan erittäin hyvin ja selkeytti turvallisuuspoliittista suunnittelua. Nyt on ruvettu puhumaan laajasta turvallisuuden käsitteestä ja uusista uhista. Vaarana on, että turvallisuuspolitiikan käsite epämääräisesti laajennettuna hämärtyy, ehkäpä peräti mystifioituu, jolloin rationaalinen suhtautuminen turvallisuusongelmiin helpottumisen sijasta vaikeutuu. Kutsun liian monien uusien uhkien tuomista turvallisuuspolitiikan käsitteen sisälle liialliseksi turvallistamiseksi.

Suositan rajausta, jonka mukaan turvallisuuspolitiikassa käsitellään uusia uhkia vain sikäli kuin on olemassa vaara, että ne tuottavat poliittisesti motivoitua väkivallan käyttöä tai ne toteutuessaan olisivat sinänsä poliittisesti motivoitua sabotaasitoimintaa. Tämäkin rajaus laajentaa perinteisempää turvallisuuspolitiikan käsittämistapaa suuresti, mutta fokusoi käsitteen selvärajaiseksi. Tästä näkökulmasta katsoen on kyseenalaista, kuuluuko selonteossa esitelty sisäisen turvallisuuden ohjelma turvallisuuspolitiikan käsitteen piiriin.

Uusi erittäin hedelmällinen käsite turvallisuuspolitiikan alueella, jota ei ole käsitelty valtioneuvoston selonteossa, on inhimillinen turvallisuus.  Tästä aiheesta on olemassa erinomainen raportti, joka on esitelty hiljattain EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkealle edustajalle Javier Solanalle (A Human Security Doctrine for Europe, The Barcelona Report of the Study Group on Europe's Security Capabilities, Barcelona 15 September 2004).

Raportti lähtee liikkeelle ajatuksesta - joka ilahduttavaa kyllä löytyy myös valtioneuvoston turvallisuuspoliittisesta selonteosta - että Euroopassa kansallinen turvallisuus on tänä päivänä lisääntyvässä määrin globaalin turvallisuuden funktio, ts. riippuvainen globaalin turvallisuuden ja vakauden kehittymisestä.
Inhimillinen turvallisuus viittaa yksityisten ihmisten vapauteen karkeiden ihmisoikeusloukkausten aiheuttamasta perustavanlaatuisesta turvattomuudesta. Tällaista turvattomuutta maailmassa on liian paljon. Inhimillinen turvallisuus on kokoava käsite, jonka puitteisiin voidaan liittää mm. kehityspolitiikan turvallisuuspoliittinen aspekti, konfliktinestotoiminta samoin kuin rauhanturvatoiminnan ja kriisinhallinnan sekä sotilaalliset että siviilikeinot. Oikein ymmärrettynä se suuntaa myös kansainvälistä talouspolitiikkaa ja pyrkimyksiä edistää kestävää globaalihallintoa. Inhimillisen turvallisuuden perspektiivissä nämä kaikki toiminnot saavat yhtenäisen arvoperustan ja tavoitteen ja niihin tarkoituksenmukaisella tavalla suhteutetun keinovaraston.

Barcelona-ryhmä on muotoillut seitsemän periaatetta Euroopan uudelle turvallisuusdoktriinille ja tekee joukon ehdotuksia tarvittavista voimavaroista. Raportti toteaa, että vuoden 2001 syyskuun 11. päivän jälkeen turvallisuuden luonnetta on ajateltu perustavalla tavalla uudestaan. Eurooppa on tietyllä tavalla tienhaarassa valitsemassa pääasiallista turvallisuuspoliittista orientaatiotaan. Raportti uskoo, että sopivin rooli Euroopalle alkaneella uudella vuosisadalla olisi edistää inhimillistä turvallisuutta.  Euroopan turvallisuus ei lisäänny perinteisillä sotilaallisen varustelun keinoilla.

Suositan lämpimästi, että valiokunta suomennuttaa tämän tärkeän raportin käynnissä olevan turvallisuuspoliittisen keskustelun ja päätöksenteon käyttöön.