Lausunto ulkoasiainvaliokunnalle: Asevalvonnan haasteet 2014

Suomen Rauhanliitto - Finlands Fredsförbund ry.
Toiminnanjohtaja Laura Lodenius

Pari päivää sitten julkaistun raportin mukaan Syyrian konfliktissa olisi kuollut elokuuhun 2013 mennessä 11 420 lasta, 17-vuotiasta tai sitä nuorempaa. Koko siviilien ja taistelijoiden uhrimäärän laskettiin siihen mennessä olleen 113 735.  

Ensisijainen syy oli nk ”räjähtävien aseiden” käyttö  71 %:lla niistä yli 10 000 lapsesta joiden kuolinsyy on merkitty. Pari tuhatta heistä on kuollut pommituksissa ilmasta käsin. Pienasetulessa on kuollut 2800, mukaan lukien ne 764 jotka on teloitettu summittaisesti. 386 lapsen raportoidaan kuolleen tarkka-ampujien tulesta tilanteissa, joissa on raportoitu kohteen olleen erityisesti lapset. Tässä tutkimusraportissa ajettiin ristiin 4 eri tietokantaa johon oli eri kansalaisjärjestöjen toimesta raportoitu uhrien määriä. Vertailun vuoksi voi sanoa, että Ghoutan kemiallisten iskujen (elokuu 2013) seurauksena lapsiuhreja raportoitiin olleen 128.

Kuuleminen Ulkoasianvaliokunnassa / asevalvonnan haasteet 2014

Suomen Rauhanliitto kiittää valiokuntaa että sitä kuullaan rauhan rakentamisen ja vakauden vahvistamisen kannalta olennaisesta tematiikasta; asevalvonnasta, tai kuten rauhanliike toivoo kunnianhimon asteen asetettavan, aseriisunnasta.

Suomi voisi kohdentaa niin terveys- kuin luonnontieteellistä, oikeustieteellistä ja yhteiskuntapoliittista sekä kulttuuritutkimusta tukemaan aseriisuntapolitiikkaa. Suomella olisi saamansa arvostuksen ja rooliensa puitteissa mahdollisuuksia edistää monin tavoin globaaleja aseriisuntatavoitteita.

Reaalisen aseriisunnan edistäminen uhkaa jäädä jälkeen sinänsä merkittävistä edistysaskelista, joita on otettu rajoituksissa ja asevalvonnassa, rauhanvälitystoiminnassa, kriisinhallinnassa ja esimerkiksi humanitaarisen oikeuden alalla. Kattavaan täyskieltoon tähtääviin kemiallisten aseiden, biologisten aseiden, henkilömiinojen, rypälepommien ja muiden epäinhimillisten aseiden neuvotteluprosesseihin tarvitaan uutta aloitteellisuutta ja käyttövoimaa.

Tällä hetkellä kansainvälisellä asevalvonnan ja -riisunnan agendalla on monia ajankohtaisia kysymyksiä. Toisaalta puhutaan niiden aseiden leviämisestä,  joilla tapetaan tuhansia ihmisiä joka päivä, ei vain konflikteissa, vaan myös joita käytetään ns. ”rauhan” oloissa, eri syistä sisäisesti epävakaissa maissa.
Puhutaan pienaseista, käsiaseista sekä kevyistä automaattiaseista ja niissä käytettävistä ammuksista, sekä siitä, miten niiden leviämistä voisi hillitä ja valvoa. Lisäksi keskustellaan henkilömiinoista (jalkaväki-) tai rypäleaseista, joiden käytöllä on siviiliväestön suhteen erityisen kauheat seuraukset. Syyria ja Etelä-Sudan toimivat viimeisimpinä esimerkkeinä.

Viime viikolla YK:ssa  puhuttiin siviilien suojelua käsittelevässä avoimessa istunnossa ”räjähtävien aseiden” (”use of explosive weapons in populated areas”) vaikutuksista tämän päivän konflikteissa. Istunnossa esitettiin, että suurin osa Syyriassa tällä hetkellä kuolevista lapsista joutuisi raportin mukaan tämän tyypin aseiden uhriksi.

Suomi oli aktiivinen ja sai paljon kiitostakin roolistaan asekauppasopimuksen (Arms Trade Treaty, ATT) edistäjänä. Sen tavoite on saada aikaan globaalisti yhteistä minimilainsäädäntöä asekaupan suhteen. Henkilömiinat kieltävään sopimukseen Suomi liittyi 2012 ja sen kattavuus on maailmalla käytännössä lähes  merkinnyt miinojen käytön loppumista. Sen sijaan esimerkiksi rypäleaseiden kieltosopimuksen suhteen on vielä tekemistä ja Suomikaan ei ole päässyt lähemmäksi tavoitetta allekirjoittamisen suhteen.

Näiden edellä mainittujen lisäksi ovat viimeisen vuoden aikana myös joukkotuhoaseet nousseet taas yhä voimakkaammin kansainvälisen yhteisön agendalle. Kemiallisten aseiden kieltojärjestön saama Nobelin rauhanpalkinto oli viesti, ei vain siitä kuinka tärkeänä ja kiireisenä nähdään työ muun muassa Syyriassa olevien kemiallisten aseiden hävittämiseksi, vaan myös siitä miten koko Lähi-idän joukkotuhoaseettoman vyöhykkeen tavoite on syytä pitää hengissä.

Suomen alivaltiosihteeri Laajava on saanut mandaatin toimia fasilitaattorina tässä prosessissa, joka, vaikka tähän mennessä ei ollakaan saatu aikaiseksi konferenssia, on kuitenkin jollain tasolla käynnissä. Ydinaseet ovat monin tavoin – ja enemmän kuin viimeiseen kymmeneen vuoteen – esillä kansainvälisissä keskusteluissa.  Yksi syy tälle on, että ydinaseet on nostettu pöydälle ennen kaikkea suurena humanitäärisenä katastrofiriskinä. Ydinsulkusopimusjärjestelmä ainoana ydinasekysymysten neuvottelufoorumina on nyt haastettu erilaisten rinnakkaisten täyskieltoa ajavien aloitteiden kautta.   

Ja viimeksi – mutta ei vähiten – ovat uusimpina tulokkaina agendalla niin kutsutut kyberuhat, sekä osittain tai täysin automatisoitu sodankäynti. Siinä miehittämättömillä lennokeilla ja tulevaisuudessa täysautomatisoidulla tappavilla roboteilla voidaan käydä etäsodankäyntiä kaukana omasta maasta ja alueesta, ja ilman omien joukkojen tappioita. Tämän teknologian suhteen asevalvonnan ja -riisunnan haaste on pyrkiä luomaan pelisääntöjä ja estämään ennakkoon, jo ennenkuin teknologiaa jatkokehitetään ja käytetään väärin, ihmiskunnan kannalta haitallisesti.

Rauhanliitto on tyytyväinen,

  • että Suomi oli aktiivinen kansainvälisen asekauppasopimuksen edistäjä. Se oli pieni mutta merkittävä askel, jotta maailmassa luodaan yhteisiä normeja asekaupalle. Sopimus luo konkreettisia  pelisääntöjä, ei vain aseiden leviämisen valvonnan suhteen, vaan myös alan kaupallisille toimijoille yhteisiä pelisääntöjä.
  • Rauhanliitto on iloinen että Suomen alivaltiosihteeri Laajava on saanut fasilitaattoritehtävän Lähi-idän joukkotuhoasettoman vyöhykkeen suhteen ja ettei sen suhteen olla luovuttu vaikka konferenssia aiheesta ei 2012 saatukaan aikaiseksi.


Rauhanliitto toivoo,

  • että vuosien 2015-2018 valtion talousarvioihin (5-10 milj e) saataisiin kohdistettua julkista rahoitusta, joka kohdistettaisiin erityisesti aseriisuntapolitiikan tarpeita tukeviin tutkimus-, innovaatio- ja verkostoitumishankkeisiin.
  • että Suomi saa asekauppasopimuksen ratifioitua mahdollisimman pian, mutta muistuttaa että se ei poista  Suomen omaa vastuuta rajoittaa  ja säätää omasta asetuotannosta ja asekaupasta.
  • että selvitettäisiin Suomen asekaupan suhteen siviiliaseiden vienti- ja  vientilupajärjestelmä (tai siis maastakuljetus oston jälkeen ja välitys) ja sen johdonmukaisuus liittyen sotilasasepuolen vientiin. Porsaanreiät lainsäädännössä, jossa de-aktivoituja (ja sittemmin re-aktivoituja) aseita tai ns. ”siviili”aseita joutuu väärille käyttäjille maailmalla, pitää tukkia.
  • että Suomi aloittaisi vähintäänkin selvitystyön siitä, miten rypäleasekieltoon voisi liittyä, mitä se Suomelta käytännössä vaatisi ja mitä vaihtoehtoja rypäleaseille on.
  • että Suomi olisi aktiivinen ydinasekieltokysymyksissä myös uusissa prosesseissa kuten ydinaseiden humanitäärisiin seurauksiin liittyvässä prosessissa. Suomenkin tulee ottaa tavoitteeksi globaali ydinaseet kieltävä sopimus, koska ydinaseilla ja niihin liittyvällä täystuhon uhalla  ei voi olla legitimiteettiä
  • että Suomi toimisi, jotta täysautomatisoitu sodankäynti – siis roboteilla tappaminen – tehtäisiin kansainvälisesti laittomaksi. Tämä on teknologiakehitys joka on kahlittava ennen kuin se kehittyy liian pitkälle. Ensimmäinen askel on aloittaa kansainvälisesti keskustelu aseistettujen lennokkien käytöstä sodankäynnin välineenä, ja niiden kieltämisestä.
  • että siviilien kannalta tärkeään yhteiskunnan perusinfraan  (sähkö, vedenjakelu, tietoliikenne, pankkiliikenne, jne.) kohdistuvat uudet nk. kyberuhkat, tunnistettaisiin ennen kaikkea uhkina, joita voidaan ennaltaehkäistä vain siviiliyhteiskunnan ja asiantuntijuuden resurssein ja keinoin, ei sotilaallisesti. Tämän osata kansainvälinen yhteistyö ja yhteisten globaalien normien luominen on tärkeää. Ihmisten kansalaisoikeudet ja demokratia eivät voi jäädä ”oheistappioiksi”,  kun uutta teknologiaa hyväksi käytetään valtioturvallisuuden edistämisen nimissä.


PIKAKATSAUS ERI PROSESSEIHIN

Asekauppasopimus (ATT), pienaseet ja suomalainen vientivalvonta

Asekauppasopimuksesta äänestettiin YK:ssa 2013 ja sen puolesta äänesti jäsenvaltioista 154, kolme oli vastaan ja 23 pidättäytyi äänestämästä. Sopimus avattiin allekirjoituksille kesäkuussa, jolloin muun muassa Suomi allekirjoitti sen. Sopimuksen ovat ehtineet ratifioida vasta 11 valtiota.

Muun muassa EU:lla on ollut vaikeuksia sopia proseduureista ja siitä, kenen toimivaltaan kuuluu päättää ratifioinnista ja missä järjestyksessä. Tämä tarkoittaa ettei yksikään EU-valtio ole vielä pystynyt ratifioimaan sopimusta, vaikka  sinänsä EU-maiden omat kriteerit ovat pitkälti merkinneet samantyyppistä valvontaa ja sääntelyä asekaupalle kuin ATT:n ratifiointi edellyttää allekirjoittajilta. EU:ssa kiista lienee ratkennut, joten Suomenkin osalta asia lienee ajankohtainen.  

Tämän vuoden kesäkuussa on myös YK pienaseisiin liittyvän toimintaohjelman (Program of Action on Small Arms, PoA)  tarkistuskonferenssi New Yorkissa. PoAn puitteissa eri maiden tulee muun muassa antaa kansalliset raportit siitä, kuinka pienasekysymyksiä (ja ennen kaikkea pienaseiden laitonta leviämistä ja siihen liittyviä toimia) seurataan. Suomen viimeisin internetin kautta saatavilla oleva kansallinen PoA raportti näyttäisi olevan vuodelta 2012, mutta kyseessä voinee olla teknistä viivästys.

PoA on ollut erityisesti  hyödyllinen pienaseiden laitonta käyttöä ja leviämistä, jos ei kokonaan estävä, niin eri siihen tähtääviä hankkeita kirittävä ja niitä monitoroiva prosessi. Sen rinnalla on kulkenut myös työ alueellisesti ammuksiin liittyen, ja aseiden merkitsemiseen ja seurantaan liittyvää työtä.

Kolmas tähän liittyvä kansainvälinen sopimus, joka syntyi ennen pienasetoimintaohjelmaa, on tuliasepöytäkirja (Firearms protocoll) joka toimii ohjenuorana muun muassa tullille ja poliisille, lähinnä liittyen tuliaseiden laittomaan kauppaan kansainvälisesti ja sen kontrolliin eri tavoin. Tuliasepöytäkirja on osa järjestäytyneen rikollisuuden estämistä, joka myös eri tavoin YK:n agendalla.  

Suomen oman vientivalvonnan suhteen rauhanjärjestöt ja Amnesty ovat erityisesti viimeiset pari vuotta pyrkineet selvittämään ja kiinnittämään huomiota siviilipuolen aseiden maastakuljetukseen liittyvään viranomaisvalvontaan ja epäjohdonmukaisuuteen liittyen sotilasasepuolen lainsäädännön tavoitteisiin ja käytäntöihin. Rauhanliitto, Sadankomitea ja Amnesty ovat tehneet sekä valituksen  hallinto-oikeudelle oikeudesta saada poliisihallitukselta tietoja liittyen tiettyyn asevientiin, että rikosilmoituksen maastakuljetusrikos-epäilystä. Kummatkin ovat liittyneet ”siviililuvilla” tehtyyn vientiin Bahrainiin, mutta tapauksen tutkinta on edelleen auki.

Miinakielto

Henkilömiinat kieltävä sopimus astui voimaan 15 vuotta sitten ja sillä tulee olemaan kolmas tarkistuskonferenssi kesäkuussa Maputossa Mosambikissa. Kansainvälisen kampanjan teema vuodelle 2014 on ollut ”Completion challenge”, jonka haaste maailmalle on saada miinakieltosopimuksen työ valmiiksi – sopimus kattavaksi – ja kaikki miinat hävitetyksi viimeistään kymmenen vuoden sisällä tarkistuskonferenssista.

Muun muassa Suomi raportoi missä tahdissa vanhojen miinojen hävittäminen varastoista on tapahtunut, ja missä vauhdissa koulutusta varten säilytetyt miinoja vähennetään. Miinoja ja muita räjähteitä (UXO) on saatu raivattua alueilta jossa niitä epäilty vielä olevan. Kaikki EU-maat ovat kieltosopimuksessa Puolankin saatua sopimus ratifioitua. Vuonna 2014 Yhdysvaltojen pitäisi julkistaa suunnitelma milloin se liittyy sopimukseen.

Käytännössä lähes kaikki niistä maista jotka vielä eivät ole sopimukseen liittyneet eivät enää tuota eivätkä myy henkilömiinoja ja käyttöäkin raportoitiin tai epäiltiin vuonna 2013 vain joitakin tapauksia (sopimusosapuolet Jemen, Sudan, Etelä-Sudan, Turkki , ei-osapuolista Syyria, Myanmar sekä viiden ei-valtiollista toimijaa (”vapausarmeijoita”), kaikissa tapauksissa kampanja on julkistanut epäilyt ja vaatinut kansainväliseltä yhteisöltä toimia). Tätä on hyvä verrata tilanteeseen ennen sopimusta, jolloin miinoja (esim ent. Jugoslavian sodassa) levitettiin täysin ilman estoja satoja tuhansia.

Rypäleasesopimus

34 valtion tiedetään tuottaneen yli 200 eri tyyppiä rypäleaseita maailmassa. Näistä maista noin puolet, 16, on liittynyt rypäleasekieltosopimukseen joka astui voimaan 2010. Ne ovat siis sitoutuneet lopettamaan tuotantonsa. Sopimuksen on allekirjoittanut, tai siihen liittynyt, 112 maata (ratifioinut 83).

Sopimus kieltää suurimman osan rypäleasetyypeistä kohdalla käytön, tuotannon ja myynnin. Allekirjoittaneista  42 on maita jotka ennen myös käyttivät ja möivät nyt sopimuksessa kiellettyjä rypäleaseita.

Vaikka joidenkin maiden toive oli luoda rinnakkainen, tai vaihtoehtoinen, ”rajatumpi” sopimuspöytäkirja tiettyjen epäinhimillisten aseiden käyttöön liittyvän sopimuksen, nk. CCW -sopimuksen puitteissa,  ei CCW:ssä ole vuoden 2012 jälkeen enää keskusteltu rypäleaseista.

Argentiina on ilmoittanut lopettaneensa tuotannon, vaikka se ei ole kieltosopimukseen liittynyt. Myös sopimuksen ulkopuolelle toistaiseksi jättäytyneet Singapore, Slovakia ja Yhdysvallat ovat säätäneet moratorion rypäleaseiden viennin suhteen. Sen sijaan Egyptiä ja Venäjää epäillään niiden rypäleaseiden viennistä, joita käytetään Syyrian konfliktissa. Syyrian, joka siis ei ole allekirjoittanut sopimusta, tiedetään käyttäneen rypäleaseita laajasti vuoden 2012 loppupuolella sekä vuonna 2013, aiheuttaen paljon siviiliuhreja. Yli 110 maailman valtioista on tuominnut Syyrian rypäleasekäytön.

Myös Myanmaria ja Sudania on syytetty käytöstä. Libyaa ja Thaimaata epäiltiin 2011, mutta  tiedoille ei koskaan saatu vahvistusta.  

Rauhanliike ja humanitääriset järjestöt toivovat Suomenkin liittyvän rypäleasekieltoon. Rypäleasekielto on tärkeä ja kannatettava kansainvälinen siviilien suojaamisen kannalta olennainen sopimus, kuten Suomi on toistuvasti virallisesti kansainvälisestikin todennut. Käytännössä Suomen on hankalaa edes hankkia enää uusia rypäleaseita keneltäkään hyväksyttävältä kumppanilta, ja tilanne jossa Suomi voisi niitä käyttää on hyvin epätodennäköinen. Suomen poisjättäytymisen ”hinta” kansainvälisen sitoutumisen näyttämisen suhteen versus hyöty kansalliselle puolustukselle, kun on kyse vain tähän mennessä ostettujen aseiden säilyttämisen halusta, vaikuttaa epäsuhtaiselta. Vähintäänkin tulisi asettaa poikkihallinnollinen työryhmä, joka selvittäisi mahdollisuuksia sopimukseen liittymiselle ja vaihtoehtoja rypäleaseille.

Ydinaseet, ydinasemateriaalin valvonta ja uraaniaseet

Vuodesta 1970 asti voimassa ollut ydinsulkusopimus on ainoa varsinaisesti laillisesti sitovat ydinaseisiin liittyvä rajoitussopimus, mutta sen toimivuus ydinaseuhan estäjänä on yhä vahvemmin kyseenalaistettu. Riski ydinaseiden leviämisestä ”vääriin” käsiin tai uusille toimijoille on ilmeinen, eivätkä ydinasevaltiotkaan ole onnistuneet pitämään kiinni ydinaseiden lopullisen hävittämisen tavoitteestaan. Useamman Lähi-idän maan oletetaan suunnittelevan tai toivovan itselleen ensiksi ydinvoimaa ja mahdollisesti ydinasetta tulevaisuudessa.

Vuonna 2012 Norja isännöi konferenssin ydinaseiden humanitäärisistä seurauksista. Prosessin jatkoa oli pari päivää sitten Meksikossa. Itävallat lupautui Meksikossa isännöimään taas sitä seuraavan kokouksen. Tavoitteena on nostaa ydinaseiden käytön katastrofaaliset humanitääriset seurauksen pöydälle ja saada aikaiseksi maailmanlaajuinen ilmapiirin muutos, jossa ydinaseiden legitimiteetti globaalin turvallisuuspolitiikan välineenä kyseenalaistettaisiin kokonaan.

Suomi on seurannut prosessia, mutta ollut tähän asti vaitonainen. Natossa on keskusteltu liittoutuman ydinasepolitiikasta – vaikka osa jäsenmaista edelleen haluaa ydinasepelotteen antamaan turvaa, yhä kasvava määrä jäsenmaita vastustaa sitä. Sopimus Iranin kanssa ydinohjelmasta antoi myös omalta osaltaan toivoa  mahdollisuuksista edistyä ydinasekysymyksissä. Samalla kuitenkin fakta on, että kaikki ydinasevaltiot ovat riisumisen sijaan uudistamassa ydinaseitaan kalliilla ohjelmilla. Ydinaseriisunnan suhteen ovat myös Obaman johdolla käynnissä keskustelut ydinmateriaaliturvallisuuden lisäämiseksi. Myös uraaniaseet ovat olleet YK:n agendalla useamman vuoden.

Automatioidut aseet ja aseitetut lennokit

Rauhanliitto on tänä vuonna liittynyt uuteen kansainväliseen koalitioon jolla dramaattinen nimi: ”Stop Killer Robots”. Sodankäynnissä on tapahtunut sekä strateginen, että tekninen muutos. Useammassa maassa ollaan kehittämässä täysin automatisoitua, itsenäistä aseistusta, siis tappavia robotteja. Nyt jo tätä päivää ovat kauko-ohjauksella etäkäytettävät aseistetut miehittämättömät lennokit, joilla tehdään sotilaallisia iskuja.

Miehittämättömiä lennokkeja ovat käyttäneet ennen kaikkea Yhdysvallat, mutta myös Iso-Britannia, Ranska ja Israel. Iskut ovat ulottuneet myös maihin, joiden kanssa edellä mainitut valtiot eivät ole sotatilassa ja kohteisiin jotka lopulta eivät ole olleet sotilaallisia.

Etätappaminen ei ole niin täsmällistä kun insinöörit sen ovat suunnitelleet. Uhrien joukossa on ollut ollut runsaasti tavallisia siviilejä, myös lapsia. Etätappamisessa vastuukysymykset ovat poliittisesti hankalia ja epäselvempiä kun ”normaalissa” sodankäynnissä.  Vakavinta on se, että aseistettujen lennokkien käyttömahdollisuus ja automatisoidut tappaja-robottiaseet alentavat kynnystä sodankäyntiin ja sotatoimiin kun omien joukkojen tappioriski ja poliittinen vastuu ja seuraukset jäävät pieneksi. Hyökkääjän ja uhrin välinen pitkä etäisyys alentaa kynnystä tappaa ja  tehdä sotilaallisia iskuja.

Miehittämättömien lennokkien  kehittämiselle siviilitoimintaan – rajavalvontaan yms. –  voi olla perustelut, mutta on osoittautunut vaikeaksi erottaa siviili- ja sotilaspuolen kehitystyö. Useat yhtiöt jotka ovat kehittämässä lennokkeja ovat keskeisiltä osiltaan sotilaspuolen yhtiöitä.

Useat tahot ovat kritisoineet myös tapaa, jolla eurooppalaista siviili-ilmatilaa avataan  lennokkitoiminnalle, ilman kriittistä keskustelua sen seurauksista laajemmin. Euroopan Unioni ja useat sen jäsenmaista ovat panostaneet valtavia summia veronmaksajien rahaa miehittämättömien lennokkien kehittelyyn yhdessä Yhdysvaltojen ja Israelin kanssa. Kansalaisjärjestöt pelkäävät sen teknologian ja sovelluksien päätyvän hyvin pitkälle ennen kaikkea sotilaalliseen ja kansalaisten valvontaan ja hallintaan liittyvään käyttöön.

Euroopan Unionin hankkeista ja myös Suomen osalta (esim Robonic-yhtiön koelentokeskus Ractuf Kemijärvellä) tulisi käydä paljon aktiivisempaa ja avoimempaa kriittistä keskustelua alan kehityksestä ja motiiveista hankkeiden taustalla.

Aiheeseen liittyvät raportit:

Explosive Violence - The Problem of Explosive Weapons

Stolen Futures: The Hidden Toll of Child Casualties in Syria

Suomen miina- ja rypäleasepolitiikka yhteenvetona kv. kampanjan raportissa.