Rauhanliiton lausunto HE 93/20011 esitys laiksi puolustustarvikkeiden viennistä

1. YLEISIÄ HUOMIOITA

Suomen Rauhanliitto - YK-yhdistys kiittää valiokuntaa, että sitä kuullaan puolustustarvikevientilakia uudistettaessa. Muun muassa YK:n pienaseprosessin vuoden 2001 PoA (Program of Action) mukaan kansallisen viranomaisen tulisi pienaseita koskevien päätösteon yhteydessä kuulla organisaatioita "myös nais-, kehitysyhteistyö-, ympäristö- ja nuorisosektoreilta". Puolustustarvikevientiä (myöhemmin tässä lausunnossa ase- tai sotatarvikevientiä) säätelevä lainsäädäntö liittyy mitä suurimmassa määrin kaikenlaisten aseiden leviämiseen ja regulointiin.

Valtioilla on YK:n peruskirjan mukainen itsepuolustusoikeus. Rauhanliitto tiedostaa, että tätä kautta oikeutetaan myös aseteollisus ja -kauppa. Tästä ei kuitenkaan seuraa automaattisesti kaiken sotatarvikekaupan hyväksyttävyys. Päinvastoin aseiden - tai eufemismin mukaisesti - puolustustarvikkeiden ja niiden osien viennistä aiheutuu paljon haittaa ihmisille, valtioille ja kansainväliselle yhteisölle. Asetuotantoa ja kauppaa ei voida tarkastella puhtaasti liiketaloudellisen logiikan mukaan, vaan aina osana maan ulkopolitiikkaa.

Kontrollia ja valvontaa niin kansainvälisesti kuin kansallisesti tulisi lisätä, ei höllentää, ja valvontavastuun tulisi aina olla viranomaisilla eikä lisätä yritysten omavalvontaa tai olettaa yrityksiltä kansainvälisen politiikan lukutaitoja.

- Rauhanliitto painottaa, että mikäli asekauppaa hyväksytään harjoitettavan, tulee sen aina olla tarkassa yhteiskunnan poliittisessa ohjauksessa, ja yleislinjan tulee olla restriktiivinen ja varovaisuusperiaatetta noudattava.

- Rauhanliiton huoli on, että lakiesityksen henki on niin vahvasti kaupallisten ja taloudellisten intressien ajaminen, ei niinkään varovaisuuslinja sekä asekaupan poliittisen valvonnan ja seurannan varmistaminen.

- Suomi pyrkii rauhanvälittämisen suurmaaksi ja tälläkin hetkellä kampanjoi turvallisuusneuvoston jäsenyytensä puolesta. Rauhanliitto korostaa, että Suomen asevientipolitiikalla - ja siten tällä lailla - on merkitystä Suomen YK-politiikalle ja Suomen harjoittamalle EU-politiikalle. Suomen omalla viennillä on "väliä" suomalaisten näkökulmasta ja sille miten uskottavaa globaali politiikkamme on.

Taustaa:

EU:n aseviennin käytännesäännöt olivat voimassa vuosina 1998-2008 ja EU:n yhteisen kannan myötä niistä tuli juridisesti sitovia 2008. Sääntöjen mukaan asevientilupia myönnettäessä tulee ottaa huomioon muun muassa vastaanottajamaan ihmisoikeustilanne tai riski, että aseita käytetään aseellisissa konflikteissa tai muussa ei-hyväksyttävässä toiminnassa. Kuitenkin useammat EU-maat ovat toistuvasti rikkoneet näitä periaatteita ja painottaneet kokonaisharkinnassaan yritysten taloudellista etua.

Nyt ehdotetun lakiesityksen tarkoitus on saattaa käytännössä voimaan Suomessa EU:n direktiivi sisäisistä puolustustarvikesiirroista unionimaiden välillä. Puolustustarvikkeille luodaan siis EU:n sisämarkkinat.

Suomen Rauhanliitto - YK-yhdistyksen mielestä Suomessa olisi pitänyt käydä paljon laaja-alaisemmin keskustelua direktiivistä ennen sen hyväksymistä EU:ssa. Liiton mielestä Suomen aseviennin ja asekaupan, kuten myöskään asehankintapolitiikan, ei tulisi kuulua unionissa yhteisesti päätettäviin asioihin, vaan siihen liittyvän päätöksenteon tulisi kokonaisuudessaan olla suomalaisten päättäjien vastuulla. Eri EU-mailla on yhteisistä aseviennin kriteereistä ja kannasta huolimatta todellisuudessa keskenään hyvin erilaiset periaatteet ja käytänteet.

Rauhanliitto pelkää, että Suomen tähän asti muihin unionin maihin verrattuna suhteellisen restriktiivinen, sekä vastaanottajamaat, vietävät tuotteet että käyttötarkoitukset tapauskohtaisesti arvioiva asekauppalinja murentuu, ja etenkin sitä, että suomalaista teknologiaa valuu komponenttien ja tuotantolisenssien muodossa muiden EU-maiden kautta sotaa käyviin maihin, konfliktialueille, köyhiin ja ihmisoikeuksia rikkoviin maihin.

Me uskomme, että suomalaiset eivät halua asevarustelua ja turvattomuutta lisääviä aseita ja aseteknologiaa vietävän ilman että kukaan kantaa siitä poliittista vastuuta.

Rauhanliiton mielestä asekauppaa ei tule nähdä osana Suomen tai Euroopan unionin kauppa- tai teollisuuspolitiikkaa, vaan osana Suomen omaa ulko-, turvallisuus- puolustus- ja ihmisoikeuspolitiikkaa. Litto katsoo hallituksella olevan suora ja pysyvä vastuu asekaupan seurauksista. Ennakointi- ja seurantajärjestelmä on rakennettava uskottavaksi. Liitto viittaa mm. edellisen hallituksen ihmisoikeuspoliittiseen selontekoon (VNS 9/2009) ja esimerkiksi siitä annettuun ulkoasiainvaliokunnan mietintöön 1/2010:
"Suomen kansainvälisen ihmisoikeuspolitiikan suoraa kansallista toteuttamista tehdään muun muassa kahdenvälisen kehitysyhteistyön keinoin sekä nostamalla ihmisoikeuskysymyksiä esiin Suomen kahdenvälisissä suhteissa. Ulkoasiainvaliokunta pitää tärkeänä, että vakavat ihmisoikeusongelmat huomioidaan johdonmukaisesti Suomen kahdenvälisissä suhteissa, mukaan lukien ulkomaankauppaan liittyvät kansalliset kysymykset, kuten esimerkiksi puolustusmateriaalien ja kaksikäyttötuotteiden vienti."

EU:n laajassa ns. kolmasmaasopimusverkostossa Suomi haluaa vahvistaa ihmisoikeuskehityksen seurantamekanismeja ja konsultaatioprosesseja. Jos Suomessa valmistettu ase tai sen komponentti on esimerkiksi vaarassa joutua unionin ulkopuolelle, sen pitäisi puoltaa asevientilupien epäämistä.

Varovaisuusperiaatteen mukaisesti jos päätöksenteon pohjaksi ei ole riittävästi tietoa, tulisi valita eettisesti kestävin ratkaisu todennäköisin perustein ja estää asevienti. Rauhanliiton mielestä uusi laki ei tuo helpotusta tähän, pikemminkin päinvastoin.
Lakiesityksen lopullisia seurauksia asekaupan käytäntöihin on vaikea arvioida kokonaisuudessaan, mutta liiton mielestä:

- Luonnos siirtää ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla toimivaltaa Suomelta
Lakiluonnoksessa siirretään valtioneuvoston toimivaltaa puolustustarvikkeiden kaupassa, erityisesti komponenttien osalta, osittain yrityksille itselleen ja osaltaan toisiin EU-maihin, joilla on Suomea höllemmät periaatteet asekaupan poliittisen arvioinnin suhteen.

- Harmonisointi heikentää Suomen tähänastisten asevientiperiaatteiden noudattamista
Suomen ulkopolitiikassa keskeisellä sijalla on rauhanvälittäminen, konfliktien ennaltaehkäiseminen, alueellisen rauhan ja vakauden tukeminen, kehitysyhteistyö sekä erityisesti ihmisoikeuksien edistäminen. EU-direktiivin ja tämän lakiesityksen tarkoitus sen sijaan on harmonisoida EU-maiden ase- ja sotatarvikevienti niin lupaprosessin kuin asevientipolitiikankin suhteen. Uudistus merkitsee selkeää riskiä, että Suomi alentaa omien kriteereidensä soveltamista kohti EU:n keskitasoa. Voi kysyä miten käy loppukäyttäjien valvonnan? Ja miten kansalliset päätöksentekijät pystyvät jatkossa varmistumaan siitä, etteivät suomalaista alkuperää olevat aseenosat joudu aseisiin, joita käytetään konfliktialueilla?

- Puolustusteollinen integroituminen - hyöty vai haitta
Jatkossa on pelättävissä, että ulko-, turvallisuus- ja ihmisoikeuspoliittisesti arkaluonteisen asekaupan ohjausmekanismeja siirtyy yhä kasvavassa määrin suurten asevalmistajien ja toisaalta eri maiden puolustusvoimien ja unionin varusteluviraston (puolustustarvikevirasto) tiiviiseen vuorovaikutuskehään. Tämän ohessa on riski, että uusien aseiden kehityspolitiikka, tuotteiden valmistus, tuki- ja huoltopalvelut sekä tuotteiden kaupallistamisprosessi irtoaisivat poliittisesta valvonnasta.

2. YKSITYISKOHTAISIA HUOMIOITA

Lain soveltamisala (1-2§)

Kohdan "..tai kun toiminta perustuu Euroopan unionin taikka muuhun kriisinhallintatehtävään", voisi Rauhanliiton mielestä tarkentaa kuulumaan "..Euroopan unionin taikka YK:n kriisinhallintatehtävään".

Lupaharkinnan yleiset tyypit ja lupatyypit (11§ -13§)

Nykykäytännössä vientilupa on annettu tietylle tuotteelle tiettyihin maihin niin sanotulla yksittäisluvalla. Lakiehdotuksessa ehdotetaan perustettavaksi yleinen siirtolupa, jolla yritys tai yritykset saavat viedä (siirtää) tuotteita koko EU:n alueelle useille vastaanottajille.

Rauhanliitto on esittänyt, että laissa varmistetaan lupien myöntämisen kriteereihin ja rekisteröinnin ehtoihin sisällytettävä klausuuli, jonka avulla voidaan varmistaa, ettei puolustustarvikkeita viedä toisesta jäsenmaasta konfliktialueille ja ihmisoikeusrikkojille.

Rauhanliitto muistuttaa, että jo nykyistä lakia sovellettaessa ei ole ongelmatonta, että on olemassa maita, jotka käytännössä sotivat tai ovat sodassa ja joiden katsotaan kuuluvan maihin, joihin aseiden viemisellä ei kuitenkaan ole ulko- ja turvallisuuspoliittista estettä.

Loppukäyttäjätodistus ja komponenttivienti (14§)

Rauhanliiton mielestä on erittäin tärkeää, että Suomi jatkossakin valvoo minne myös aseosat tai alan tietotaito lopullisesti päätyy ja että valvontaan myös varmistetaan tarvittavat resurssit.

Loppukäyttäjätodistusvaatimuksella lupaviranomainen pystyy edes periaatteessa varmistamaan, että viejäyritys tietää ja kantaa omalta osaltaan vastuunsa siitä minne ase - tai aseen osa - ollaan myymässä. Esityksen muotoilu "voidaan vaatia" on liian väljä, ja liitto esittääkin, että selvitys lopullisesta käyttäjästä vaaditaan aina.

Suomalaiset yritykset tulevat enenevässä määrin olemaan osajärjestelmien toimittajia. Lakiehdotuksessa esitetty "loppukäyttäjäksi katsottaisiin se, jonka tuotteeseen tavara käytetään", on liiton mielestä ongelmallinen ja katsomme, että loppukäyttäjän pitää ehdottomasti olla se, joka valmiin tuotteen lopulta ostaa. Esityksessä todetaan, että asiasta taas voidaan antaa tarkempia säännöksiä. Rauhanliitto toivoo, että niin tehdään.

Voimassa olevan lainkin kohdalla tulkinnat ovat olleet komponenttivientiä tapauskohtaisesti yksittäisen komponentin luonteen mukaan arvioitaessa ongelmallisia. Tämän seurauksena Suomi on myöntänyt vientilupia esimerkiksi teleskooppimastoille Israelin armeijalle ja Eritreaan, koska masto itsessään ei ole vaarallinen. Masto on kuitenkin yleensä osa jotakin asejärjestelmää ja asejärjestelmä ei yleensä toimi, jos se ei saa viestiliikenneyhteyttä. Komponenttivientiä tulisi arvioida sen tuotteen mukaan, minkä osista on kyse, eikä perusteella "komponentin merkitys verrattuna siihen valmiiseen tuotteeseen, josta se on osa" tai onko se "hallitseva osa tuotteen identiteetistä", koska lähes jokainen komponentti on merkittäviä asejärjestelmän kokonaistoiminnan kannalta.

Rauhanliitto esittää lisäksi, että komponenttiviennit ja teollinen yhteistyö on otettaisiin osaksi kansallista vuosittaista raportointia.

Luvan voimassaolo

Rauhanliitto esittää edelleen, kuten lainvalmistelun kanssa on esille tuotu, myös yleisille siirtoluville määräaikaista voimassaoloaikaa, esimerkiksi 3 vuotta.
Kynnys luvan peruuttamiseen on huomattavasti suurempi kuin kynnys olla uusimatta sitä, minkä takia Rauhanliitto ei kannata esitettyä muotoilua toistaiseksi voimassaolevasta. Määräaikaisuus myös merkitsee sitä, että tilannetta on säännöllisesti uudelleenarvioitava.

Lupaviranomainen

Harvoissa mm. lakiesityksessä mainituista maista lupaviranomaisena toimii puolustusministeriö. Useissa muissa maissa lupaviranomaisena toimii erillinen virasto, joka on ulkoministeriön, oikeusministeriön tai kauppa- ja teknologiaministeriön alaisuudessa. Puolustusministeriön rooli lupaviranomaisena ei ole Rauhanliiton mielestä ongelmaton. Puolustushallinto on myös merkittävä asiakas puolustusteollisuudelle. Ei ole ongelmatonta, että sama viranomainen kokee puolustusteollisuuden viennin kehittämisen ja edistämisen omaksi tehtäväkseen, samalla kun vastaa näiden valvonnasta.

Luotettavuustodistukset

Pidämme hyvänä, että luotettavuustodistukset ovat julkisia. Luotettavuustodistukset ovat lupakriteerien ohella keskeinen osa lakiesitystä ja sitä miten lakia käytännössä sovelletaan. Liiton mielestä voi kysyä onko puolustusministeriöllä resursseja ja osaamista todelliseen yritystoiminnan arviointiin (mm. läpinäkyvyys, organisaatio ja valvonta, verotus) luotettavuustodistuksien tekemiseksi.

Kriteereistä voisi kysyä edelleen tullaanko määrittelemään esimerkiksi se, ovatko yrityksen ja/tai sen johtohenkilöiden rikosepäilyt syy olla antamatta luotettavuustodistusta? Ottaen huomioon ase- ja sotariketeollisuuden yritykset, on nuhteettomia yrityksiä kansainvälisestikin varsin vähän.

Rauhanliitto haluaa kysyä kuinka luotettavana voidaan pitää isoa yritystä, jonka keskeinen johto joutuu käymään kuulusteluissa lahjusepäilyjen vuoksi? Toisaalta on vaikea nähdä tilannetta, jossa Suomen kokoisessa maassa puolustusministeriö voisi evätä positiivista luotettavuuslausuntoa yhdeltä alan suurimmista yrityksistä, vaikka se olisi sotkeutunut minkälaisiin rikostutkintoihin.