Ulkoasianvaliokunnalle Afganistanista

Lausunto Eduskunnan Ulkoasianvaliokunnalle (UTP 19/2007)

Suomen tuesta Afganistanin vakauttamiselle

 

Yleistä


Rauhanliitto kiittää ulkoasianvaliokuntaa siitä, että sitä kuullaan puolustus- ja sisäasianministeriön selvityksestä Suomen tuesta Afganistanin vakauttamiselle.


Afganistanista puhuttaessa on hyvä muistaa, että maassa on saatu aikaa suuria edistysaskelia liittyen inhimilliseen kehitykseen! Useampi lapsi saa käydä koulua, moni ennen nälkäinen perhe saa ruokaa pöytään, terveydenhoitoa on useamman saatavilla. Silti nk. inhimillisen kehityksen indeksi on edelleen paljon matalampi kuin naapurimaiden niin, että Afganistan on 178 listatusta maasta sijalla 174, kun verrataan koulutustasoa, elämän pituutta, taloutta jne.


Afganistanin "kriisinhallinnassa" on kaikkina näinä vuosina kuollut yli 750 ulkomaista 1, mukaan lukien yksi suomalainen rauhanturvaaja: kersantti Petri Immonen. Afganistanilaisten uhrien määrää emme uskalla lähteä arvioimaan, luultavasti selonteon mainitsema arvio vuoden 2007 uhrimäärästä on alakanttiin. Inhimillinen hinta joka maksetaan Afganistanin konfliktista on kallis. Kalleimman hinnan maksavat afganistanilaiset itse.


Turvallisuustilanne Afganistanissa tuntuu huonontuvan koko ajan - eikä voi sanoa, että kansainvälinen yhteisö olisi täysin syytön tähän kehitykseen. Siviilit ovat kohteena, ja ulkomainen sotilaallinen läsnäolo näyttää asettavan siviilit vaan enemmän kohteeksi . Myös ISAFia itseään syytetään siviilien kuolemista ja varsinkin sen rinnalla toimiva USA:n "Operation Enduring Freedom " ja nk. "terrorismin vastainen sota" vähentävät luottamusta ISAFia kohtaan. Suomi ja Afganistanissa toimivat suomalaiset kantavat väistämättä poliittisen vastuun myös muiden ISAF-osallistujien toimista.


Rauhanliitto joutuu toteamaan tämän selvityksen suhteen, samoin kuin edellisen enemmän sotilaalliseen toimintaan keskittyneen selvityksen suhteen, että se kuvaa tilannetta ja listaa niitä toimia mitä Suomi tekee, mutta sivuuttaa esimerkiksi syvällisemmän analyysin siviilitoiminnan, kehitysavun ja humanitäärisen avun suhteesta sotilaallisiin operaatioihin konfliktialueilla. Tämä on aihe josta kuitenkin käydään kansainvälisesti hyvin paljon keskustelua. Kehitysapuamme Afganistaniin on evaluoitu - mikä on positiivista. Mielenkiintoista olisi nähdä myös aito neutraalien ulkopuolisten ammattilaisten tekemä evaluaatio ISAF-toiminnasta kokonaisuudessaan.


Rauhanliiton mielestä on hyvä, että Suomi pyrkii auttamaan Afganistanin kehitystä ja yrittää tukea rauhaa maassa. Meidän resursseillamme lienee realistista tehdä sitä niissä osissa Afganistania, joissa rauhaa voidaan oikeasti turvata, ja jotka eivät vielä ole liukuneet takaisin sotaan. Suomen on entistä enemmän panostettava siviilikriisinhallintaan. Sillä on laaja hyväksyntä paikallisväestön keskuudessa, joiden tarpeiden tulisi olla kaiken työmme keskiössä.


Strategisesti Suomen ja ISAFin tulisi tehdä selkeämpi pesäero USA:n terrorismin vastaisen sodan nykystrategiaan, joka näyttää synnyttävän vain lisää terrorismia.

 

Sotilaallisen kriisinhallinnan periaatteet


Rauhanliiton mielestä, kuten aiemminkin on todettu, kansainvälistä sotilaallista kriisinhallintaa voidaan tarvita poikkeuksellisissa oloissa väliaikaisesti. Varsinkin sitä voidaan tarvita humanitäärisen avun jakamista varmistamaan, järjestöjen pyynnöstä, ja suojamaan akuutissa tilanteessa uhattuja siviilejä.


Jotta väliaikaisuus olisi selvää, olisi ulkopuoliselle interventiolle oltava selkeät pelisäännöt joiden olisi noudatettava tarkasti kansainvälistä lakia. Interventiolle olisi myös asetettava takaraja, aikataulu. Sotilaallisen intervention tulisi keskittyä vain niille alueille, missä se on täysin välttämätöntä ja sotilaiden tulisi aina vetäytyä heti akuutin tilanteen rauhoituttua. NATOn ISAF-operaatiolla ei näytä olevan mitään näkyvissä olevaa loppua, tai aikataulusuunnitelmaa.

 

Rauhanliitto kokee, että itse sotilaallisen kriisinhallinnan organisoinnin yksityiskohtiin puuttuminen jää järjestön varsinaisen kompetenssin ulkopuolelle, mutta nostaa kuitenkin esiin kysymyksen - resurssien ollessa rajalliset - onko näin vahva sotilaallisen kriisinhallinnan ja esimerkiksi PRT-toiminnan priorisointi välttämätöntä ja eikö siviilitoiminnan, siis oikeussektorin, poliisin, kansalaisjärjestöjen työn ja maaseudun kehittämisohjelmat, joiden tärkeyttä kehitysavun evaluoinnissa on ilmeisesti painotettu, tukeminen voisi saada prioriteettia Suomen avustus-panostuksessa? Nyt nämä kyllä mainitaan mutta ei ensisijaisina.

 

Siviilitoiminnan ja sotilaallisen toiminnan koordinaatio sekä kehitysapuvarat


Rauhanliitto kannattaa operaatioiden koordinaatiota. Mutta koordinaation tulee tarkoittaa sitä, että kriisinhallinnassa toimintaa koordinoidaan siviilien johdolla niin, ettei sotilaallinen toiminta vahingoita rauhanprosessia, jälleenrakennusta, eikä hankaloita siviilien työtä tai aiheuta haittaa paikallisen talouden uudelleen rakentamiselle vaan tukee näitä. On tärkeää, että esimerkiksi humanitääriset järjestöt voivat tehdä omaa työtään rauhassa ja että paikalliset siviilit selkeästi tietävät ketkä toimijat ovat siviilejä, ketkä sotilaita, ja mitkä asioista kuuluvat kenenkin vastuulle.

Kansainväliset järjestöt ovat hyvin huolissaan ja vastustavat, esim. Kanadassa ja Britanniassa esitettyä ajatusta entisestään lisätä Afganistanissa sotilaiden roolia avun jakamisessa sekä paikallisen infrastruktuurin rakentamisessa ja kehittämisessä. Olemme ymmärtäneet, että erityisesti monet paikalliset afganistanilaiset järjestöt ja kansainvälisten järjestöjen afganistanilaiset työntekijät kokevat ISAFin ja sen PRT-toiminnan maan eteläisissä osissa hyvin konkreettisesti varantavan heidän työtään, suojaamisen sijaan. Tämä on asia, joka olisi otettava vakavasti. Se on viesti jonka Suomi toivottavasti esittää myös NATOlle tämän tehdessä selvityksessä mainittua Afganistanin poliittis-sotilaallista strategiaa.

Rauhanliitto on muiden kansalaisjärjestöjen tavoin ollut huolissaan trendistä, jossa sotilaallista kriisinhallintaa tekevät organisaatiot näkevät omat strategiset prioriteettinsa niin ensisijaisiksi, että he pyrkivät "koordinoimaan" muut toimijat , YK-toimijat ja kehitysavun työntekijät, siviilikriisinhallinnan toimijat ja ngo:t omien tavoitteidensa ja toimintansa tueksi.

Ajatus, joka on esitetty tässä selvityksessä Suomenkin strategiaksi, että projekteja kohdentamalla "ostetaan" pika-avustuksella paikallisten hyväksyntää, samoin kuin oman maan ja "Lännen" sotilaallisen joukon hyväksyntää toiminta-alueella, sen sijaan että apua annettaisiin kokonaisarvion mukaan pitemmällä kehityssuunnitelmalla siihen osaan maata, jossa apua tarvitaan kiireellisemmin, ei ole kestävä.

Mikä vakavampaa, näyttää siltä, että on ollut paineita löyhentää nk. ODA -kriteereitä, kansanvälisen kehitysavun pelisääntöjä ja kansallisia tulkintoja niistä siihen suuntaan, että myös sotilaiden kouluttamista tai sotilaallisen kriisinhallinnan toimijoiden tekemää muuta kuin taistelutyötä, aseapua, voitaisiin laskea kehitysavuksi. Selvityksessä viitataan esim. Suomen osalta satsaamista juuri PRT-puolen kehittämiseen, "sitä tukevan kehitysyhteistyön kehittämiseen" ja sen alaisten hankkeiden rahoitukseen ja kehitysvaroilla maksettaviin PRT siviiliasiantuntijoihin, josta voisi ajatella että tässä olisi juuri ODA kriteeri tulkinnan venyttämisestä ?


Kehitysyhteistyöjärjestöt muistuttavat meitä että kehitysapu on tarkoitettu köyhimmistä köyhimpien avustamiseen yhteisten globaalien kehitystavoitteiden mukaisesti, ei maiden turvallisuuspoliittisten strategioiden tukemiseen. Rauhanliitto yhtyy kehitysjärjestöjen kritiikkiin ODA-kriteeristön tulkintojen suhteen ja viittaa mm. eurooppalaisten kehitysyhteistyö- ja humanitaarisen avun järjestöjen yhteenliittymä Concord:in lausuntoon jossa vedotaan OECD:hen


.." Not to further enlarge the ODA definition to include spending on security and military activities. Including such activities undermines donor's credibility and the effectiveness and legitimacy of aid..

To urge its member states to ensure that ODA reaches the poorest people and will not be diverted to the perceived national/global security or foreign policy interests of donors. "

 


Siviilikriinhallinnasta


Siviilit rakentavat ja perustavat normaaliajan yhteiskunnan ja sen rakenteet demokraattisissa järjestelmissä. Käsitykset siitä, mitä kaikkea tulee lukea siviilikriisinhallintaan kuuluvaksi, eivät ole vielä täysin vakiintuneet. Ylipäänsä koko kriisinhallinnan ei pidä olla sotimista tai "aseellista edunvalvontaa", vaan ensisijaisesti siviiliprojekti. Tämän vuoksi on nähtävä, että kriisialueilla sotilaallisen kriisinhallinnan tehtävä on alisteinen ja edellytyksiä luova siviilikriisinhallinnalle.

Käsitykset siitä, mitä kaikkea tulee lukea siviilikriisinhallintaan kuuluvaksi, eivät ole vielä täysin vakiintuneet. Siviilikriisinhallintaa tekevät siviilit siviiliorganisaatiossa siviiliyhteiskunnan voimistamiseksi, aina yhdessä paikallisten kanssa heidän intresseistään lähtien.

Pitää kuitenkin muistaa, että esimerkiksi siviili-sotilasyhteistyötä, niin positiivisena kuin sitä voidaan pitääkin, ei pidä sekoittaa siviilikriisinhallintaan. Siviili-sotilasyhteistyö, CIMIC, tai millä nimellä se sitten sotilaallisten organisaatioiden strategioissa kulkeekaan, on sotilasorganisaation sotilaallisten tavoitteiden edistämiseen tähtäävää toimintaa, jota tehdään yhteistyössä siviilien kanssa.

ISAFin nk. PRT-toiminnasta käydään keskustelua. Se vaihtelee hyvinkin paljon riippuen minkä maan johtamana sitä tehdään ja missä sitä tehdään. Tavoite on tukea paikallista yhteisöä ja hallintoa, hankkeet ovat usein hyviä ja kannatettavia, mutta se on kuitenkin tavoitteiltaan osa sotilaallisen ISAF-toiminnan tukemista. On hyvä, että Suomen eduskunnassakin tiedostetaan että suuri osa kansainvälistä kansalaisjärjestö-yhteisöä on sitä mieltä että siviiliasiantuntijat ja yhteistyö siviiliyhteiskunnan toimijoiden kanssa ei tee PRT-toiminnasta siviilikriisinhallintaa ja että sen rahoittaminen esim. kehitysyhteistyövaroinkin voi olla paikka paikoin kyseenalaista. Tältä osin on ongelmallista tässä selvityksessä käsitellä PRT-toimintaa siviilikriisinhallintaosion alla, reflektoimatta asiasta käytävää kansainvälistä keskustelua.

 

Puolustusmateriaali(ase)vienti ja -valvonta

Rauhanliitto iloitsee siitä että hallitus ei tässä vaiheessa ole lahjoittamassa 100 000 rynnäkkö kivääriä, vaan pyrkii auttamaan Afganistanin turvallisuussektoria - siis armeijaa ja poliisia - "muilla keinoin" kuin suoranaisella aseviennillä. Rauhanliiton mielestä aseiden ja sotatarvikkeiden lisääminen alueella ei lisää Afganistanin turvallisuutta, päinvastoin. Selvitys toteaa että Suomen doktriiniin ei ole kuulunut sotatarvikkeiden vienti kriisinalueille. Aikanaan doktriini sanoi, että aseita yms. ei vietäisi "sotaa käyviin maihin", mikä näyttäisi olevan liian ahdasmielinen tulkinta tänä päivänä, kun useampi Suomen kauppakumppani käy omienkin sanojensa mukaan sotaa jossain päin maailmaa. Miniminä Rauhanliiton mielestä kuitenkin pitää pitää kiinni periaatteesta ettei aseita tai sotatarvikkeita (siis mitään lain alaisuuteen kuuluvaa tuotekategoriaa) tule viedä konfektialueille.

Rauhanliitto haluaa myös tässä yhteydessä huomauttaa että YK:n pienaseiden leviämisen estämiseen liittyvän prosessin, jossa Suomikin on ollut aktiivisesti mukana, toimintaohjelmaan liittyy toive, että valtiot tuhoaisivat ylijäämä / vanhentuneet aseet sitä mukaan kun eivät niitä enää tarvitse puolustustaan varten, eikä siis lähtisi kierrättämän niitä maailman konfekteihin. Olisi toivottavaa, että Suomi, jolla siis nyt on maailmalla kerrottu olevan näin suuri määrä ylijäämäaseita varastoissaan, toimisi esimerkillisesti ja tuhoaisi nämä julkisin seremoinioin.

 

Kehitysyhteistyö

Monella suomalaisella järjestöllä on Rauhanliittoa syvällisempi osaaminen kehitysyhteistyöstä ja osaisi arvioida selvityksessä mainittuja avustustapoja, summia ja prioriteetteja paremmin, mutta Rauhanliitto on tyytyväinen että Suomi selvityksen mukaan on sitoutunut pitkän tähtäimen apuun ja näkee tärkeänä sen, että on todettu että tarkoitus on siirtyä siihen vaiheeseen että kehitysapu on se ensisijainen tapa auttaa. Tärkeää olisi että kansainvälinen apu, kuten Suomen antama apu, jakautuisi mahdollisimman oikeudenmukaisesti eri Afganistanin provinsseihin, eikä vaan sinne missä akuutisti toivotaan tukea ISAFille ja hallituksen toimille. Epäoikedenmukaiseksi koettu avun jako herättää tyytymättömyyttä jolla on pitkäkantoiset seuraukset.

 

Lopuksi

Kuten Rauhanliitto aiemminkin todennut, lienee selvää tänä päivänä, ettei pelkällä kriisinhallinnalla saada Afganistaniin rauhaa, vaan talibanien ja muiden väkivaltaisuuksia lietsovien kanssa olisi saatava aikaan neuvottelut. Suomen ja lännen olisi toimittava tässä aktiivisesti.