Draamamenetelmillä kiinni rauhankysymyksiin: Rauhankoulu jatkaa uuden rahoituksen turvin

Tiedote 28.2.2017

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Koululaiset ja opiskelijat eri puolilla Suomea pääsevät tänäkin vuonna hyppäämään esimerkiksi pakolaisleirillä elävän nuoren kenkiin tai matkustamaan bussissa Rosa Parksin kanssa, kun Rauhanliiton Rauhankoulu-toiminta jatkuu uuden rahoituksen turvin. Rauhankoulu sai ulkoasiainministeriön kaksivuotisen avustuksen ”Rauhankoulu - Globaali arkinen keskinäisriippuvuus ja vastuu” -hankkeeseen.

Rauhan- ja globaalikasvatukseen erikoistunut Rauhankoulu tarjoaa sekä toimintapäiviä koululuokille että koulutusta kasvatusalan ammattilaisille. Kenties parhaiten se tunnetaan sen koululaisille tarjoamista toimintapäivistä. Seuraavan kahden vuoden aikana on suunniteltu toteutettavaksi 180 koululuokille maksutonta, koulutettujen ohjaajien vetämää Rauhankoulu-päivää. Toimintapäiviä tarjotaan kouluille Turussa, Tampereella, Helsingissä ja Vaasassa.

Hanke tarjoaa lisäksi koulutuksia opettajaopiskelijoille yliopistokaupungeissa. ”Koulutuksia on tänä alkuvuodesta toteutettu jo Helsingissä, Turussa ja Joensuussa. Lisäksi vierailemme kevään aikana hankkeen puitteissa Tampereella ja tarjoamme muun toiminnan lomassa täydennyskoulutusta opettajille eri paikkakunnilla”, Rauhanliiton globaalikasvatuksen asiantuntija Annukka Toivonen sanoo.

”Uutta tässä hankkeessa on toiminnan laajeneminen uudelle paikkakunnalle, Joensuuhun”, Toivonen kertoo, ja jatkaa ”lisäksi Rauhankoulun pedagogisia sisältöjä on kehitetty tukemaan uusia opetussuunnitelmia ja laaja-alaista osaamista.”  Rauhankoulun toimintapäivissä käytetään pedagogisen draaman työtapoja, jotka antavat lapsille ja nuorille mahdollisuuden harjoitella toisen asemaan eläytymistä, erilaisten näkökulmien ottamista ja ongelmanratkaisutaitoja. Toimintapäivissä käytettävien, eri ikäryhmille räätälöityjen draamatarinoiden tarkoitus on viestiä muun muassa pakolaisuuden syistä ja globaaleista kehityskysymyksistä.

Rauhankoulu on vuodesta 1998 asti toiminut Rauhanliiton ja Rauhankasvatusinstituutin rauhankasvatustyön muoto. Vuonna 2016 Rauhanliiton rauhankasvatustoiminta ei saanut lainkaan erillistä avustusta, kun ulkoasiainministeriö jäädytti viestintä- ja globaalikasvatustuen myöntämisen.