– 4.9.2018

Rauhankasvatusta maksutta kouluihin jälleen syksyllä

Tiedote 4.9.2018

Rauhanliitto käynnistää syksyn Rauhankoulu-toimintansa pääkaupunkiseudulla, Tampereella, Turussa ja Vaasan alueella. Syksyn aikana koululaiset ja opiskelijat pääsevät tutustumaan kestävän kehityksen tavoitteisiin ja nuorten vaikuttamiskeinoihin draaman avulla.

”Rauhankoulun opiskelijaryhmille tarjoamat toimintapäivät ovat saaneet runsaasti kiitosta”, globaalikasvatuksen asiantuntija Annukka Toivonen kertoo. Tänä syksynä rauhan- ja globaalikasvatusta tarjotaan 600 nuorelle.

Syksyn aikana Rauhankoulu kouluttaa lisäksi noin 300 opettajaksi opiskelevaa globaalikasvatuksen sisällöistä. Yhteistyö opettajankoulutuslaitosten kanssa yliopistokaupungeissa on kasvava osa Rauhankoulun toimintaa. Siihen on vuosina 2017-2018 saatu rahoitusta ulkoasiainministeriön globaalikasvatustuesta.

Syksy tuo rauhankasvatukseen myös uusia sisältöjä. Rauhankoulu ja Taksvärkki ry ovat saaneet rahoituksen ”Etelän äänet globaalikasvatuksessa – nuoret toimijoina Sambiassa ja Suomessa” -hankkeeseen, jossa kasvatustyössä käytettäviä draamatarinoita kehitetään yhdessä sambialaisten toimijoiden kanssa. ”Tämä on hienoa, koska pääsemme tekemään uutta opetusmateriaalia yhteistyössä globaalin etelän asiantuntijoiden kanssa”, Annukka Toivonen iloitsee.

Rauhankoulu on toiminut tänä vuonna 20 vuotta. Rauhanliitto käynnisti uuden rauhankasvatustyön muodon vuonna 1998. Toiminnan kulmakivenä on pedagogisesti laadukkaat toimintapäivät, joiden sisällöt tukevat koulujen työtä. Rauhankoulun toimintaa järjestetään tällä hetkellä pääkaupunkiseudun lisäksi Turussa, Tampereella, Joensuussa ja Vaasassa, jossa toiminta on ruotsinkielistä.