– 15.8.2019

Uusia työntekijöitä Rauhanliiton toimistolla

Rauhanliiton Heini Rautoma ja Elias Laitinen seisovat kirjahyllyn edessä ja hymyilevät kameralle.

Rauhanliiton toimisto sai elokuun alussa vahvistuksekseen kaksi uutta työntekijää, Elias Laitisen ja Heini Rautoman.

Elias Laitinen uudeksi talous- ja hallintokoordinaattoriksi

Rauhanliiton hallitus valitsi kesäkuussa Elias Laitisen vahvistamaan erityisesti Rauhanliiton talous- ja hankehallintoa. Hänen tehtäviään tulevat olemaan esimerkiksi hallituksen sihteerinä toimiminen, budjetin seuranta sekä jäsenrekisteriin ja varainhankintaan liittyvä kehitystyö.

Elias on 34-vuotias valtiotieteiden maisteri. Hän on työskennellyt muunmuassa talouden ja hallinnon kouluttajana, projektitutkijana ja asiantuntijana, sekä hoitanut luottamustehtäviä kunnallishallinnossa, ammattiliitossa ja kansalaisyhteiskunnassa.

”Ymmärsin rauhantyön arvon tässä maailmanajassa uudella tavalla siirtyessäni reservin siviilipalvelushenkilöksi joitain vuosia sitten. Myös kansalaisjärjestöt tarvitsevat tehokasta hallintoa, ja on hienoa päästä tukemaan rauhantyötä tässä roolissa”, Elias kertoo.

”Toivon tuovani lisää osaamista esimerkiksi digityökalujen tehokkaassa hyödyntämisessä. Toisaalta en halua jäädä pelkäksi toimistotyöntekijäksi, vaan toivon pääseväni osallistumaan rauhantyöhön monipuolisesti”, hän jatkaa.

Heini Rautoma kehittää ruotsinkielistä Rauhankoulu-toimintaa

Rauhankoulun toiminta laajenee Uudellamaalla, kun Heini Rautoma käynnistää ruotsinkieliset toimintapäivät maakunnassa. Rautoma on aiemmin ohjannut Rauhankoulun ruotsinkielisiä toimintakokonaisuuksia Vaasan seudulla ja suomenkielisiä Uudellamaalla. Syksyn aikana hän koordinoi ruotsinkielisten Rauhankoulu-ohjaajien koulutuksen sekä koululuokille tarjottavia toimintapäiviä.

Taustallaan Heinillä on kokemusta muun muassa teatteritaiteesta ja toimittajantyöstä. Koulutukseltaan hän on draamapedagogi (TeM).

Rauhanliittoon Heinin toi halu kehittää draamapedagogista toimintaa ja lisätä ymmärrystä sen positiivisista vaikutuksista. ”Toivon, että Rauhankoulu saa uusia innokkaita ohjaajia på svenska, ja että ruotsinkieliset Rauhankoulupäivät onnistuvat kouluissa”, Heini kertoo.

”Haluan myös itse oppia lisää globaalikasvatuksesta ja järjestötyöstä. Toivottavasti pystyn tuomaan mukanani myös lisäinspiraatiota draamaan ja kaksikielisyyteen liittyen!”, hän jatkaa.

Tervetuloa Rauhanliittoon, Heini ja Elias!