– 1.12.2020

Yli 200 tutkijaa, taiteilijaa ja kansalaistoimijaa vetoaa: Aikalisä ja uusi harkinta hävittäjähankkeessa

Kasvokuvia Aikalisä hävittäjähankkeeseen -vetoomuksen allekirjoittaneista.

HX-hävittäjähankkeessa tarvitaan aikalisä, uutta harkintaa ja vaihtoehtoehtojen selvittämistä, vetoaa yli 200 tieteen, taiteen ja muiden alojen asiantuntijaa. Vetoomus toimitettiin tiistaina kansanedustajille, jotka ottavat ennen joulua kantaa hävittäjien tilausvaltuuksiin valtion ensi vuoden budjettiesityksessä.

– Keskustelu ilmavoimien HX-hankkeesta on perustunut varsin yksipuolisesti sen omiin selvityksiin, jotka koskevat lähinnä hävittäjien ominaisuuksien ja suorituskyvyn vertailuja. Vähemmälle ovat jääneet arviot turvallisuuspoliittisista vaikutuksista ja vaihtoehdoista, vetoomuksessa todetaan.

Hävittäjien hankinta maksaisi noin 10 miljardia euroa ja niiden ylläpito vielä enemmän. Kun on kyse näin valtavista summista, on syytä selvittää kaikki vaihtoehdot eri tahoilla kunnolla ja ilman sidonnaisuuksia.

Allekirjoittajat ovat huolissaan asevaraisen turvallisuusajattelun voimistumisesta. Asevarustelun sijasta on tarpeen ohjata voimavaroja ilmastotekoihin, terveydenhuoltoon, koulutukseen, sosiaaliseen turvallisuuteen ja maailmanlaajuisen eriarvoisuuden vähentämiseen, he esittävät.

Vetoomuksen allekirjoittajia ovat muun muassa akateemikko Juha Leiviskä, professorit Pertti Haaparanta, Lassi Heininen, Elina Hemminki, Heikki Hiilamo, Jukka Kekkonen, Tuomo Melasuo, Lena Näre ja Pauli Paasonen sekä fyysikko Syksy Räsänen ja dosentti Vappu Taipale.

Mukana on myös suuri joukko taiteilijoita, kuten säveltäjät Kalevi Aho, Kaj Chydenius ja Mikko Heiniö, ohjaajat Saara Cantell, Neil Hardwick, Aki Kaurismäki, Mika Kaurismäki ja Raija-Sinikka Rantala, kirjailijat Laura Gustafsson, Niillas Holmberg, Leena Krohn, Risto Isomäki ja Marja-Leena Mikkola, valmentaja Alpo Suhonen, näyttelijät Eija Ahvo ja Joonas Saartamo sekä muusikot Karri Paleface Miettinen, MC Kajo, Pelle Miljoona, Esa Niemitalo, Markus Nordenstreng ja Jussi Raittinen.

Alla vetoomuksen teksti ja allekirjoittajien lista kokonaisuudessaan.

”Asiat pantava tärkeysjärjestykseen”

Konfliktien syyt ovat muuttumassa. Sen vuoksi perinteiset keinot, erityisesti sotilaallinen uhka, eivät niihin pure, sanoo vetoomuksen allekirjoittanut emeritusprofessori Pertti Haaparanta.

– Tärkeimmät uusista ristiriitojen lähteistä ovat ilmastonmuutos ja pandemiat. Ne vaikuttavat toisiinsa ja niillä on yhteisiä lähteitä. Niiden vaikutukset nostattavat muuttoliikkeitä, jotka kiristävät kansainvälisiä suhteita ja luovat kansallisia ristiriitoja. Sekä pandemiat että ilmastoon vaikuttavat päästöt leviävät yli rajojen ja saattavat johtaa kiistoihin ja kriiseihin, joita voidaan lievittää vain kansainvälisin toimin.

– Uusien uhkien lievittäminen vaatii uusien tuotantoteknologioiden ja lääkkeiden kehittämistä ja siten myös erityisesti julkista rahoitusta. Kansainvälisin toimin voidaan varmistaa, että kaikki maat pääsevät hyötymään näistä investoinneista. Jos tämä onnistuu, niin perinteiset sotilaalliset uhat voivat vähentyä. Siksi nyt parasta suomalaista politiikkaa olisi lykätä hävittäjien hankintaa kauemmas tulevaisuuteen ja käyttää sille varattua rahoitusta ilmasto-ongelmien ja pandemioiden lievittämiseen. Tällöin voidaan arvioida nykyistä monipuolisemmin hävittäjien tarve, katsoo taloustieteen emeritusprofessori Haaparanta.

Tilanteessa, jossa Suomen talous uhkaa vaipua vielä syvempään lamaan kuin 90-luvun alussa, kymmenien miljardien käyttäminen täysin tuottamattomaan investointiin on lähes käsittämättömän edesvastuuton ajatus, kommentoi kirjailija Risto Isomäki.

– Jos Suomi haluaa vahvistaa puolustuskykyään Venäjää vastaan, hävittäjät ovat suurin piirtein typerin mahdollinen valinta. Olisi paljon älykkäämpää hankkia esimerkiksi automatisoituja telatykkejä tai tykistöohjusjärjestelmiä, jotka ovat selkeästi puolustusaseita, mutta joilla olisi merkittävä hyökkäyshaluja hillitsevä pelotevaikutus. Venäjällä on maailman parhaana pidetty ilmatorjuntaohjus, S-400, joten Venäjä pystyisi ampumaan myös Suomen uudet hävittäjät alas suhteellisen helposti, Isomäki huomauttaa.

– ”Tänään jaksan nousta seisomaan. Tänään jaksan itseäni katsoa” siksi, että turvallisuus meillä ja muualla syntyy epävarmuuden ja pelkojen vähentämisestä. Aseilla ei vaikuteta pandemioihin tai ilmastonmuutokseen eikä liioin luoda sosiaalista turvaa. Asiat on pantava nyt tärkeysjärjestykseen, sanoo Ydin-lehden päätoimittaja Arja Alho, yksi vetoomuksen aloitteentekijöistä.


 

Vetoomus valtioneuvostolle ja eduskunnalle:
Aikalisä ja uusi harkinta hävittäjähankkeessa

Arvoisat kansanedustajat ja ministerit,

Puolustusministeriö valmistelee Suomen historian kalleinta asehankintaa. Keskustelu ilmavoimien HX-hankkeesta on perustunut varsin yksipuolisesti sen omiin selvityksiin, jotka koskevat lähinnä hävittäjien ominaisuuksien ja suorituskyvyn vertailuja. Vähemmälle ovat jääneet arviot turvallisuuspoliittisista vaikutuksista ja vaihtoehdoista.

Hävittäjien hankinta maksaisi noin kymmenen miljardia euroa ja niiden ylläpito vielä enemmän. Kun on kyse näin valtavista summista, on syytä selvittää kaikki vaihtoehdot eri tahoilla kunnolla ja ilman sidonnaisuuksia.
Suomi on perinteisesti korostanut yhteistyöhön, sopimiseen ja diplomatiaan perustuvaa yhteisen turvallisuuden rakentamista. Asevaraisen turvallisuusajattelun voimistuminen ei ole etenkään pienten maiden etu.

Koronapandemia, ilmastonmuutos ja talouskriisit kertovat siitä, miten tiiviisti hyvinvointimme ja turvallisuutemme kietoutuvat yhteen muiden maiden ja kansainvälisen kehityksen kanssa. Asevarustelun sijasta on tarpeen ohjata voimavaroja ilmastotekoihin, terveydenhuoltoon, koulutukseen, sosiaaliseen turvallisuuteen ja maailmanlaajuisen eriarvoisuuden vähentämiseen.

Me allekirjoittaneet vetoamme valtioneuvostoon ja eduskuntaan:
HX-hävittäjähankkeessa tarvitaan aikalisä, uutta harkintaa ja vaihtoehtojen selvittämistä.

Helsingissä 1.12.2020

  • Seppo Aalto, historiantutkija, dosentti
  • Elisa Aaltola, dosentti
  • Jouko Aaltonen, dokumenttielokuvantekijä
  • Kalevi Aho, säveltäjä
  • Eija Ahvo, näyttelijä
  • Elina Airikkala, taiteen maisteri
  • Arja Alho, päätoimittaja
  • Heidi Anttila, lastenohjaaja
  • Timo Bergholm, ohjaaja
  • Mikael Böök, valtiotieteiden maisteri
  • Saara Cantell, elokuvaohjaaja
  • Kaj Chydenius, säveltäjä
  • Tapani Elgland, päätoimittaja
  • Pekka Elomaa, valokuvaaja
  • Kirsti Era, kääntäjä
  • Hannu Eerikäinen, filosofian tohtori
  • Jaakko Ellisaari, valtiotieteiden maisteri
  • Juha Gogulski, lääketieteen tohtori
  • Jukka Gronow, professori emeritus, sosiologia
  • Mervi Grönfors, varhaiskasvattaja
  • Laura Gustafsson, kirjailija
  • Leila Haaparanta, emeritaprofessori, filosofia
  • Pertti Haaparanta, taloustieteen emeritusprofessori
  • Paul Haarla, veneenveistäjä
  • Olli-Pekka Haavisto, ympäristöaktivisti
  • Yrjö Hakanen, toimittaja
  • Maija Hakanen, filosofian tohtori
  • Kari Hanhisuanto, kirjailija
  • Neil Hardwick, kirjailija, ohjaaja
  • Pasi Heikkurinen, yliopistonlehtori
  • Lassi Heininen, professori emeritus, arktinen politiikka
  • Mikko Heiniö, säveltäjä, professori emeritus
  • Tero Heinänen, toimittaja
  • Heikki Helenius, ympäristöaktivisti
  • Elina Hemminki, tutkimusprofessori emerita
  • Olli Herranen, tutkijatohtori
  • Heikki Hiilamo, tutkimusprofessori
  • Niillas Holmberg, kirjailija, muusikko
  • Paula Holmila, toimittaja
  • Antti Holopainen, yleislääketieteen erikoislääkäri
  • Marketta Horn, valtiotieteiden tohtori
  • Lena Huldén, dosentti
  • Larry Huldén, hyönteistutkija
  • Ville Hänninen, toimittaja, tietokirjailija
  • Hannu Ikonen, aktivisti-eläkeläinen
  • Olli Ikonen, näyttelijä
  • Risto Isomäki, kirjailija
  • Matti Ijäs, elokuvaohjaaja
  • Jonimatti Joutsijärvi, kirjailija, FM
  • Kati Juva, dosentti
  • Marja Järvelä, professori emerita, yhteiskuntapolitiikka
  • Timo Järvilehto, professori
  • Jouko Kajanoja, dosentti
  • Satu Kalliokuusi, kuvataiteilija
  • Jaana Kanninen, toimittaja, tietokirjailija
  • Ismo Kantola, sosiologian dosentti
  • Monna Kamu, muusikko
  • Markku Kangaspuro, tutkimusjohtaja
  • Tuula Karjalainen, filosofian tohtori
  • Tintti Karppinen, draamaopettaja
  • Viljo Karppinen, DI
  • Jari Karttunen, pääsihteeri
  • Eeva Kaukoluoto, filosofian tohtori
  • Aki Kaurismäki, elokuvaohjaaja
  • Mika Kaurismäki, elokuvaohjaaja
  • Hannu Kautto, tekniikan lisensiaatti
  • Jukka Kekkonen, oikeushistorian professori
  • Samuli Ketola, koulutussuunnittelija
  • Kaisu Kinnunen, puheenjohtaja
  • Merikukka Kiviharju, laulaja
  • Ulla-Maija Kivikuru, viestinnän emeritaprofessori
  • Pertti Koistinen, sosiaalipolitiikan professori emeritus
  • Risto Kolanen, toimittaja
  • Marjut Komulainen, elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja, näyttelijä
  • Elias Krohn, päätoimittaja
  • Leena Krohn, kirjailija
  • Olli Kruuna, kirurgi
  • Timo Kuronen, filosofian tohtori
  • Janne Kuusi, kirjailija, elokuvaohjaaja
  • Sofia Laine, dosentti
  • Anni Lahtinen, pääsihteeri
  • Tapio Laurinolli, patenttiasiamies
  • Erkki Laukkanen, kauppatieteen tohtori
  • Lea Launokari, teatterituottaja
  • Eero Lehto, kauppatieteiden tohtori
  • Juhani Lehto, sosiaali- ja terveyspolitiikan professori emeritus
  • Juha Leiviskä, akateemikko, arkkitehti
  • Ilkka Liikanen, professori, Itä-Suomen yliopisto
  • Kirsi Marie Liimatainen, elokuvaohjaaja
  • Laura Lodenius, toiminnanjohtaja
  • Paula Matilainen, yrittäjä
  • Juho Matinlauri, opiskelija
  • Teemu Matinpuro, toiminnanjohtaja
  • Tuomo Melasuo, professori emeritus, Tapri
  • Karri Paleface Miettinen, rap-artisti ja kirjailija
  • Marja-Leena Mikkola, kirjailija
  • Pelle Miljoona, muusikko-kirjailija
  • Claus Montonen, dosentti
  • Pertti Multanen, dosentti
  • Veijo Murtomäki, musiikkihistorian professori emeritus
  • Hannu Nieminen, professori
  • Esa Niemitalo, taiteilija
  • Mila Nirhamo, nukketeatteritaiteilija
  • Kalle Niskanen (MC Kajo), rap-artisti
  • Karoliina Niskanen, näyttelijä, kirjailija
  • Kaarle Nordenstreng, emeritusprofessori
  • Markus Nordenstreng, musiikintekijä ja muusikko
  • Esa Noresvuo, järjestökoordinaattori
  • Ilkka Norros, dosentti
  • Leena Norros, dosentti
  • Matti Nummelin, dosentti
  • Juha Nurmela, sosiologian dosentti
  • Lena Näre, sosiologian apulaisprofessori
  • Sari Näre, dosentti, tutkija, tietokirjailija
  • Jyrki Näsänen, elokuvaohjaaja
  • Ritva Oesch, yritystutkija, KTM
  • Vesa Oittinen, professori emeritus
  • Hanna Ojamo, väitöskirjatutkija, kuvataiteilija
  • Eero Ojanen, säveltäjä
  • Kari Paasonen, tutkija
  • Pauli Paasonen, ilmakehätieteiden apulaisprofessori
  • Petra Packalén, päätoimittaja
  • Jussi Pakkasvirta, alue- ja kulttuurintutkimuksen professori
  • Leo Partanen, opintojohtaja
  • Heikki Patomäki, maailmanpolitiikan professori
  • Mikko Perkoila, muusikko
  • Rosa-Maria Perä, teatterityöntekijä
  • Outi Popp, toimittaja
  • Panu Pulma, dosentti
  • Vesa Puuronen, sosiologian professori
  • Jukka Pääkkönen, yrittäjä, valokuvaaja
  • Ossi Rahkonen, emeritusprofessori
  • Pentti Raittila, dosentti
  • Jussi Raittinen, muusikko
  • Jouko Raivio, yhteiskuntatieteiden tohtori
  • Tuula Rajavaara, käsikirjoittaja, ohjaaja
  • Raija-Sinikka Rantala, teatteriohjaaja, kirjailija
  • Juha Rekola, asiamies
  • Reijo Rinne, dipl.ins, valt.maist
  • Laura Rontu, dosentti
  • Seppo Ruotsalainen, VTT, sosiaaliturvan erikoistutkija
  • Toni Ruuska, KTT, tutkijatohtori, yliopisto-opettaja
  • Kikka Rytkönen, kuva- ja esitystaiteilija
  • Sanna Ryynänen, yliopistonlehtori
  • Syksy Räsänen, fyysikko ja aktivisti
  • Mika Rönkkö, kustantaja
  • Erkki Saarela, näyttelijä
  • Mauno Saari, toimittaja-kirjailija
  • Helena Saarikoski, dosentti
  • Saana Saarinen, tietokirjailija
  • Joonas Saartamo, näyttelijä, rap-artisti
  • Pentti Sainio, tietokirjailija
  • Harri Saksala, muusikko, lakimies
  • Aleksis Salusjärvi, opettaja ja oppikirjailija
  • Anneli Sauli, näyttelijä
  • Olli Savela, yliaktuaari
  • Leena Saraste, FT, valokuvaaja
  • Hannele Seitsonen, FT, dosentti
  • Birgitta Selin, tietotekniikan opettaja
  • Tove Selin, kestävän kehityksen asiantuntija
  • Sanni Seppo, valokuvataiteilija
  • Antti Seppänen, taiteilija
  • Samu Seppälä, historian opiskelija
  • Cay Sevón, valtiotieteiden tohtori
  • Jussi Siirilä, kirjailija
  • Tapio Siirilä, työsuojeluinsinööri, tietokirjailija
  • Jussi Silvonen, dosentti
  • Raisa Simola, dosentti
  • Pertti Simula, FM, psykoanalyytikko
  • Ritva Sorvali, näyttelijä, teatteritaiteen maisteri
  • Alpo Suhonen, valmentaja
  • Ville Suhonen, elokuvaohjaaja, kirjailija
  • Elina Suolahti, FM, suomentaja-kääntäjä
  • Riitta Suominen, valtiotieteiden maisteri
  • Heikki Susiluoma, tutkija, yrittäjä
  • Risto Suvanto, varatuomari, KM
  • Jussi Särkelä, tietokirjailija
  • Hannu Taanila, toimittaja emeritus
  • Ilkka Taipale, dosentti
  • Vappu Taipale, dosentti
  • Heikki Takkinen, elokuvatuottaja, kansalaisaktivisti
  • Maiju Tawast, kulttuuritoimija
  • Liisa Tavi, laulaja
  • Heikki Tervahattu, FT, ekologisen ympäristönsuojelun dosentti
  • Esa Tulkki, lääkäri
  • Sanna Turoma, professori
  • Pirkko Turpeinen-Saari, psykiatri, tietokirjailija
  • Esko Turunen, FT, professori
  • Reija Tähtinen, taidemaalari
  • Päivi Uljas, filosofian tohtori
  • Risto Uljas, toimittaja
  • Marko Ulvila, tietokirjailija
  • Kai Vaara, FM, ekoyhteisöaktiivi
  • Tumppi Varonen (Valokainen), muusikko
  • Matti Vartiainen, professori emeritus
  • Marjatta Vehkaoja, valtiotieteiden maisteri
  • Hannu Vesa, maakuntaneuvos
  • Ulla-Maija Vikman, tekstiilitaiteilija
  • Telle Virtanen, toimittaja, eläkeläinen
  • Kaarlo Voionmaa, kielentutkija
  • Matti Vesa Volanen, emeritus koulutustutkija, PsT
  • Heikki S. Vuorinen, dosentti
  • Hannu Vuorio, kirjailija
  • Juha-Pekka Väisänen, käsitetaiteilija
  • Riitta Wahlström, KL, psykologi
  • Jyrki Yrttiaho, ex-kansanedustaja
  • Soran Zaki, opettaja, kääntäjä