Synkkenevä taivas: Yhdysvallat ja Venäjä kaatavat Euroopan asevalvonnan kulmakiven
Yhdysvaltojen ja Venäjän ero Open Skies -sopimuksesta rapauttaa erityisesti pienten maiden turvallisuuspohjaa, kun ajantasainen tiedonsaanti vähenee. Samalla siirrytään jälleen kauemmas avoimuudesta ja yhteistyövaraisesta turvallisuusajattelusta.
Open Skies -sopimus vastavuoroisista tiedustelu- ja valvontalennoista toisten sopimusmaiden alueella on ehkä radikaalein ja tärkein monenkeskisistä sotilaallisen luottamuksen ylläpitovälineistä. Se neuvoteltiin vain kahdessa vuodessa Neuvostoliiton luhistumisen aikana osaksi ETY-järjestön sopimusverkostoa. Sopimus allekirjoitettiin Helsingissä vuonna 1992 ja se tuli voimaan vuonna 2002. Mukana on lähes koko pohjoinen pallonpuolisko. Yhdysvaltojen ja Venäjän lisäksi sopimukseen on liittynyt 32 maata Vancouverista Vladivostokiin ja Havaijille, Portugalista Turkkiin.
Open Skies -sopimuksella valtiot avaavat ilmatilansa sopimuskumppaniensa tiedustelulennoille. Vastavuoroisten tarkastus- ja valvontalentojen määrästä, ajankohdasta ja käytettävistä sensoreista on säädetty yksityiskohtaisesti. Sopimusaikana on suoritettu noin 1500 lentoa, ja kerätty aineisto on välittömästi kaikkien sopimuksen jäsenmaiden käytössä.
Ero Open Skies -sopimuksesta oli presidentti Trumpin viimeisiä päätöksiä marraskuussa 2020. Eroilmoitus tuli Nato-maille yllätyksenä keväällä, eikä siitä oltu hyvillään. Eropäätöstä ei käsitelty ennalta USA:n kansallisessa turvallisuusneuvostossa eikä aselajikomentajien neuvostossa. Taustalla olivat Trumpin turvallisuuspoliittisen neuvonantajan John Boltonin ja hänen avustajansa ristiretki asevalvontapolitiikkaa vastaan.
Presidentti Biden moitti kampanjansa aikana toukokuussa 2020 Trumpin irtisanomisuhkausta lyhytnäköiseksi ja demokraattisenaattorit pitivät eroa marraskuussa 2020 lainvastaisena. Sopimukseen palaamiselle olisi uudessa kongressissa ollut vahva demokraattien tuki, mutta hyvin todennäköisesti ei tarvittavaa kahden kolmasosan enemmistöä. Bidenin eroratkaisu oli tässä tilanteessa arvattavissa. Ero on pettymys myös Nato-liittolaisille Euroopassa, jotka yrittivät pelastaa sopimuksen. Hankkeeseen osallistuivat myös OS-jäsenmaat Suomi ja Ruotsi.
Yhteinen tilannekuva katoaa
Tammikuussa 2021 Venäjä käynnisti oman irtautumisensa. Venäjälle ero sopimuksesta ei tuota suurta tuskaa. Eurooppa-politiikka ei paina Kremlissä yhtä paljon kuin suhde Yhdysvaltoihin. Venäjän lennoista yhdeksän kymmenesosaa on suuntautunut Eurooppaan. Valko-Venäjä on suorittanut tähän asti kaluston puutteessa valvontalentonsa länteen yhdessä Venäjän kanssa, ja Venäjä saattaa yksinkertaisesti luovuttaa sertifioidut koneensa ja valvontakalustonsa liittolaisensa käyttöön ja saada haluamansa tiedot siltä, vaikkei OS-sopimus sitä sallisikaan.
Venäjän parlamentin alahuone duuma on jo hyväksynyt maan sopimuksesta eroamisen, ja kesäkuussa se on ylähuoneen käsittelyssä. Ero tulee voimaan presidentti Putinin allekirjoituksestä kuuden kuukauden kuluttua. USA:n eroprosessin aikana Venäjä pyrki menestyksettä hankkimaan länsimailta oikeudellisia takeita, ettei niiden Venäjältä keräämiä tietoja luovutettaisi sopimuksesta eronneelle Yhdysvalloille.
Yhdysvaltojen ulkoministeriö perustelee eroa Venäjän käytöksellä, jonka Yhdysvallat katsoo rikkovan sopimusta. Venäjää on syytetty sopimuksen vastaisista lentorajoituksista vuodesta 2014 lähtien, ja tämä oli myös presidentti Trumpin eroperuste. Yhdysvallat sanoo, etteivät Moskovan toimet Ukrainaa kohtaan vastaa luottamusta rakentavalta sopimuskumppanilta odotettua.
Erot rapauttavat Euroopan turvallisuuspohjaa
Open Skies -sopimus on osa ETY-järjestön piirissä sovittuja sotilaallista läpinäkyvyyttä, luottamusta ja turvallisuutta lisääviä toimia (ns. LTL- toimet). Kolmen vuorokauden varoitusajalla suoritettavilla valvontalennoilla on kyetty vähentämään epäluuloja esimerkiksi suurten sotaharjoitusten tarkoituksesta. Järjestelmä oli eräs viimeisiä lännen, idän ja liittoutumattomien valtioiden asevoimien välisiä keskustelufoorumeita.
Siksi kahden suurimman sotilasmahdin ero siitä heikentää suoraan ETYJ-instituutiota. Ero on Yhdysvalloille ja Venäjälle osa kahdenkeskisen juovan syventämistä, mutta ne rapauttavat ennen kaikkea Euroopan alueen ja pienten maiden turvallisuuspohjaa.
Ilman näitä maita järjestelyn laajentaminen kattamaan koko ETYJ-alue Venäjän ja Kiinan rajalle, Kaukasiaan tai Pohjois-Afrikkaan on liki mahdotonta. Armenian ja Azerbaidzhanin kytevä sota tai esimerkiksi Libyassa käytävät taistelut vaikuttavat monenkeskisen turvallisuuteen. Samalla heikkenee myös USA:n, Naton ja Venäjän turvallisuus.
Pienten eurooppalaisten maiden polttava huoli onkin ajantasaisen ja tarkan, monenkeskisen tiedustelutiedon tuotannon loppuminen suurvalloista samaan aikaan, kun suuriakin sotaharjoituksia järjestetään valtioiden rajoilla jopa ennalta ilmoittamatta.
Sotilaallisen jännityksen kiristyessä itsensä uhatuksi kokevien valtioiden ennakointi- ja reagointiaika supistuu, mikä johtaa yhä syvempään epävakauteen, luottamuspulaan ja virhearvioihin. Synkkiä uhkakuvia “vastapuolesta” on yhä helpompi luoda. Monenkeskisestä, jaetusta ja ennakoivasta turvallisuusajattelusta luovutaan ja palataan pelotepolitiikkaan, salailuun ja valtiokeskeiseen politiikkaan.
Jaakko Ellisaari
Kirjoittaja on Rauhanliiton hallituksen jäsen
