Olemme saaneet lehdistä lukea liittyneemme Ranskan presidentti Emmanuel Macronin ydinasepelotealoitteeseen (HS 14.9.).

Macron puhuu eteentyönnetystä pelotteesta, dissuasion avancée, joka käsittäisi mahdollisuuden sijoittaa Ranskan strategisten ilmavoimien osia aloitteeseen osallistuvien maiden tukikohtiin.

Aloite sisältää myös mahdollisuuden yhteiseen harjoitteluun ja sotilaspoliittisiin konsultaatioihin. Ranskan strateginen syvyys lisääntyy tällaisen aluepoliittisen hajautuksen seurauksena.

Tätä liikettä perustellaan kovin yleisin sanakääntein. Saamamme poliittiset ja sotilasoperatiiviset hyödyt jäävät sanoittamatta. Strategisen epämääräisyyden lisäämistä tosin painotetaan. Tämähän tarkoittaa Venäjän poliittisen ja sotilaallisen johdon laskelmoivan ennakoinnin vaikeuttamista. Koska emme tiedä, päättäisikö Ranskan presidentti ryhmittää ydinaseita edes tilapäisesti Suomen maaperälle tai käyttää ranskalaisia ydinaseita Suomen puolustamiseksi, strateginen ambivalenssi lisääntyy ainakin Helsingissä.

Politiikan tekemisen kannalta ulko- ja puolustuspoliittisen johtomme ydinasetoimeliaisuus jättää toivomisen varaa. Natoon liittymisen myötä maksimaalisesta ja kritiikittömästä ydinasepolitiikasta on tullut perusasetus. Voihan se näinkin olla, mutta pohjoismainen arvosidonnainen poliittinen kulttuurimme edellyttäisi avoimempaa keskustelua ja valmistelua sekä kestävämpiä perusteluja.

Ydinasepolitiikan valinnat eivät suinkaan lopu tähän aloitteeseen. Poliittista keskustelua soisi käytävän ydinsotaharjoituksiin osallistumisesta, ydinaseiden ensikäytön kiellosta, asevalvonta- ja aseriisuntasopimusten edistämisestä sekä yleisemmin ydinaseriippuvuuden vähentämisestä niin meillä kuin muuallakin.

F-35-hävittäjille ei toivottavasti ryhdytä hankkimaan ydinaseoperaatioiden edellyttämää sertifiointia. Eduskuntavaalien ja uusien hallitusneuvottelujen lähestyessä puolueiden soisi aktivoituvan myös tällä saralla.

Mika Kerttunen
sotilasstrategian dosentti
Maanpuolustuskorkeakoulu

The post Ydinasepolitiikasta HS mielipide appeared first on Rauhanliitto.

Tule 6. 12. 2026 viettämään itsenäisyyspäivän iltapäivä hyvän musiikin, tanssin sekä painavan sanan äärellä.  Matinean teema on tänä vuonna ”sana vastaan sota”.

Lippuja nyt saatavilla . Hanki lippusi osoitteessa: https://www.lippu.fi/…/itsenaeisyyspaeivaen-rauhan-matinea

’Tule kuulemaan ajan tärkeimmät puheenvuorot ja musiikin sanomat. Voit myös jäädä tilaisuuden jälkeen hetkeksi yhteisen kokemuksen äärelle.

Esiintyjät:  Kansallisoopperan balettiopisto , Linnanmäen sirkuskoulu, Kirsti Alho, Ester Nuori Leppä ja Santeri Panula
Paleface jr. – 9TH PLANET, Eeva Litmanen, Pepe Willberg, Pelle Miljoona,
Puhujat: Tarja Cronberg Marko Lehti, Noora Kotilainen, Heikki Hiilamo, Gashaw Bibani, Kari Mäkinen, Nasima Razmyar, Juha Hurme
Salla Nazarenko, Kalevi Suomela,
Juontajana toimii Katariina Kaitue.

Kesto n. 3 h, sisältää väliajan.

Lisää ohjelmasta päivitetään tänne

Ikäraja: S

Tilaisuutta järjestää Leo Mechelin Säätiö, Sadankomitea ja Rauhanliitto , yhteistyössä Suomen Rauhanpuolustajen i ja ICAN Finlandin kanssa

The post Itsenäisyyspäivän rauhanmatinea 6.12 : Sana vs. Sota -liput myynnissä! appeared first on Rauhanliitto.

Members of Parliament, Ministry of the Interior

We, the undersigned civil society organizations, call for the immediate suspension of the deportation of Russian citizen Vasilii Marinin and for a comprehensive reassessment of his asylum application. We believe that returning him to Russia would expose him to a real and serious risk of persecution.

We consider the negative decision issued by the Finnish Immigration Service to be inadequate in its assessment of the risks involved. The decision underestimates Marinin’s long-standing and well-documented involvement in human rights, peace, and environmental activism in Finland, as well as his participation in organizations and grassroots movements promoting the rights of LGBTQI+ people and opposing Russia’s war of aggression against Ukraine.

This combination of activities—together with his membership in the LGBTQI+ community, his activism for sexual minority rights, and his public opposition to the Russian state and its war of aggression—places him at an evident risk of persecution if he is returned to the custody of the Russian authorities.

Marinin’s activism has primarily taken the form of grassroots organizing rather than seeking visibility on social media. Nevertheless, the decision places decisive weight on the fact that his social media following and the reach of his online publications have not been extensive.

Such reasoning fails to reflect the genuine risks faced by activists returned to Russia, regardless of how widely known they are in the public sphere.

Furthermore, Marinin’s relatively young age has not been adequately taken into account. It is not reasonable to compare his level of activism with that of individuals who have been active for many years or decades and have achieved significant public prominence. The scope and significance of Marinin’s activities should instead be assessed in relation to his age and the

opportunities he has had to participate in civil society.

In addition, Marinin has participated in volunteer work funded by the European Union, which, in the current political climate in Russia, may expose him to allegations of cooperation with so-called ”foreign agents.” His connections to Ukraine and his anti-war statements may likewise result in criminal proceedings under laws prohibiting the ”discrediting of the armed forces.” Furthermore, his advocacy for the rights of sexual minorities and his LGBTQI+ identity could expose him to prosecution under Russia’s legislation prohibiting so-called ”LGBT propaganda.”

The human rights situation in Russia has steadily deteriorated in recent years. Persecution of civil society, anti-war activists, LGBTQI+ people, and independent activists has intensified significantly. In these circumstances, Marinin’s background and activities must be assessed as a whole rather than on the basis of isolated factors or the visibility of his social media presence.

If returned to Russia, he faces, at a minimum, harassment and interrogation by the authorities and, at worst, arbitrary detention, criminal prosecution, or forced conscription into military service or deployment to the front line in Ukraine.

Finland is bound by its international human rights obligations, including the principle of non-refoulement, which prohibits returning anyone to a country where they face persecution or other forms of inhuman or degrading treatment. Where such serious risks exist, any uncertainty must be resolved in favor of protecting fundamental and human rights.

We therefore urge the Finnish Immigration Service to suspend the enforcement of Marinin’s deportation and to conduct a comprehensive reassessment of his case. We also call on the Ministry of the Interior to ensure that the matter is handled as a matter of urgency and that Finland fully complies with its international human rights obligations.

Signed by:

● Aseistakieltäytyjäliitto ry, Aku Kervinen, coordinator

● Luontoliitto ry, Silvia Modig, executive director

● Amnesty Finland, Frank Johannson, executive director

● Tema ry – Marina Kähri, chairperson

● Suomen Rauhanliitto – Finlands Fredsförbund ry, Kari Välimäki, chairperson ● Suomen Rauhanpuolustajat ry, Markku Kangaspuro, chairperson

● “Queer Asylum: Finland” Association, Alexander Onnekoski, chairperson ● Kansainvälinen solidaarisuustyö, Lotta Tuominen, chairperson

● Maan ystävät ry, Kati Karjanmaa, chairperson

● Vapaa liikkuvuus, Ilo Söderström, chairperson

● A-ryhmä

● Hawila Project (DE), Samuel Faucherrea, executive director

● Natur og Ungdom (Young Friends of the Earth Norway) (NO), Sigrid Losnegård, chairperson

● Naiset Rauhan Puolesta, Lea Launokari

The post Kansalaisjärjestöjen vetoomus Vasilii Marininin puolesta appeared first on Rauhanliitto.

Viikon ohjelma, joka kokoaa yhteen kolmekymmentä nuorta antimilitaristia ja rauhanaktivistia Suomesta, Saksasta, Liettuasta ja Valko-Venäjältä, sisältää tutustumista, työpajoja, esityksiä, kampanjointia, mielenosoituksen aseistakieltäytymisoikeuden puolesta sekä tietenkin yhteistä vapaa-aikaa.

Nash Dom on Liettuassa toimiva valkovenäläinen kansalaisjärjestö, jonka tavoitteena on edistää demokratiaa valkovenäläisessä yhteiskunnassa. Sen erityisenä painopisteenä on tukea toisinajattelijoita, jotka joutuvat poliittisen sorron ja valtion vainon kohteiksi. Nash Dom tunnetaan antimilitaristisesta toiminnastaan ja aseistakieltäytyjien oikeuksien puolustamisesta. Järjestö pyrkii myös lisäämään kansainvälistä tietoisuutta Valko-Venäjän ihmisoikeusloukkauksista ja rakentamaan solidaarisuusverkostoja eri puolille Eurooppaa.

Arbeitsgruppe für Frieden in Osteuropa (“Työryhmä rauhan puolesta Itä-Euroopassa”) on epämuodollinen saksalainen nuorten kansalaisyhteiskunta-aktiivien verkosto. Sen jäseniä yhdistää yhteinen kiinnostus rauhan edistämiseen dialogin ja yhteistyön kautta. Tuomme yhteen nuoria eri aloilta (valtiotiede, alueelliset tutkimukset, ympäristöaktivismi, vankila-aktivismi sekä antirasistiset, feministiset ja queer-liikkeet) työskentelemään konkreettisissa projekteissa ja koulutustapahtumissa, jotka liittyvät rauhanrakentamiseen eri puolilla Eurooppaa.

Vaihto järjestetään Euroopan unionin Erasmus+ -ohjelman tuella.

The post Rauhanpäivä 21.9 aloitti Nuorten rauhanviikon myös Rauhanasemalla appeared first on Rauhanliitto.

Olen ohjaaja Susanna Kuparisen tapaan ihmetellyt, miksi julkisessa keskustelussa Ukraina on tärkeä ja Gaza ei. Usein esitetty selitys on, että Ukraina on meitä lähellä maantieteellisesti ja kulttuurisesti, Lähi-itä ei.  Ei ole välttämättä kyse siitä, että Ukraina on ”meitä lähempänä”, vaan siitä, että Ukrainan tapauksessa länsimaiden hallitusten, Yhdysvaltojen ja sen eurooppalaisista liittolaisten on ollut helpompi sijoittaa itsensä hyvän ja pahan narratiiviin.

Gaza tekee tilanteesta paljon vaikeamman siksi, että länsimaiden valtaapitävien pitää arvioida oman liittolaisensa toimintaa ja omaa osuuttaan konfliktissa. Länsimaiden sisällä on lisäksi erilaisia näkemyksiä, intressejä ja poliittisia tulkintoja.  Ukrainan tilanne ollut pitkään vaikea, mutta ero Gazaan on ilmeinen: Ukraina kykenee vastarintaan. Toisin on Gazassa, jossa palestiinalaiset ovat joutuneet todistamaan sellaista, mitä kenenkään ei pitäisi joutua enää kohtaamaan.

Intialaisen kirjailija Pankaj Mishran mukaan Gazan tapahtumat voivat olla maailmanjärjestyksen vedenjakaja, johon joudumme palaamaan monasti.

Gaza peilinä

Gaza asettaa läpivalaisuun yhden kansainvälisen järjestyksen suuren heikkouden: universaalit oikeudet hyväksytään periaatteessa, mutta ne hylätään helposti, jos ne ovat ristiriidassa laajempien valtapyrkimysten ja omien etujen kanssa. Toisin sanoen Gaza ei kerro vain sodasta ja sen julmuudesta vaan jostakin paljon laajemmasta.  Se ilmentää karmealla tavalla sopimuspohjaisen maailmanjärjestyksen hajoamista sekä sitä, että kansainvälisen oikeuden ja laajemmin kansainvälisen geopoliittisen järjestyksen raja on tullut vastaan.

Nyt näyttää siltä, että kansainvälisen oikeuden normien ja valtioiden poliittisten käytäntöjen välillä on kasvava ristiriita. Gaza tekee tämän ristiriidan erityisen näkyväksi. Kansainvälisellä oikeudella on sääntöjä, tuomioistuimia ja menettelyjä, mutta niiden toimeenpanovalta on rajallinen ja riippuu viime kädessä valtioiden poliittisesta halusta noudattaa niitä.

Valtio vastaan kansa

Gaza ei koske vain Israelin valtiota ja sen toimintaa, vaan se koskee erityisesti suuria maita, jotka sallivat ja mahdollistavat kaiken julmuuden pienellä maa-alueella Lähi-idässä. Asiaan ei haluta puuttua eikä asiaa ratkaista, vaikka suurvalloilla olisi siihen mahdollisuus. 

Kansainvälinen oikeus on pitkälle syntynyt länsimaiden toiveesta ja ajatuksesta, että valtioita tulee valvoa samalla tavalla kuin yksittäiset valtiot valvovat omaa perustuslakia ja oikeuslaitostaan.

Tarvitaan siis koko maailmaa kattavat säännöt valtioita ja poliittisia toimijoita varten. Tarvitaan säännöt sodalle, säännöt rauhanteolle ja valtion suvereniteetille toteuttamaan oikeusvaltio -periaatetta maailman mitassa.

Kenen tarina kertoo todellisuuden

Olennaista kuitenkin on, että kriisejä tarkastellaan aina kunkin valtion tai ryhmittymän omien intressien ja etujen kautta.  Edward Said on puhunut paljon representaation vallasta. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että länsi ei suoranaisesti vääristele Palestiinan tilannetta vaan että länsi pyrkii tekemään omasta selityksestään kaiken kattavan ja reaalisen.

Ukrainan kriisissä korostuu julkisessa keskustelussa Ukrainan oikeus päättää omista asioistaan. Gazan tilanteen tulkinnassa korostuu taas Israelin toiminta oman turvallisuuden takaamiseksi. Palestiinalaisten oikeuksista puhutaan sangen vähän ja liian usein nousee esiin terrorismin leimakirves.  Kaikilla valtioilla ja kansoilla myös Ukrainalla ja Israelilla on oikeus puolustautua, mutta kansainvälisiä sääntöjä ei sovelleta kovinkaan johdonmukaisesti.

Maailmassa on aina jaettu valtaa ja se on jakautunut epätasaisesti. Gazan tilanne on erinomainen näkökulma siihen, miten erilaisena maailma näyttäytyy riippuen siitä, onko kyseessä kansa, jolla on valtio vai onko kyseessä kansa, jolla ei ole valtiota.  Israel on valtio, jolla on armeija, ilmavoimat, tiedustelu, liittolaisia ja huomattava kansainvälinen vaikutusvalta. Palestiinalaisilla ei ole täysivaltaista valtiota, jolla olisi vastaavat välineet. Konflikti on siis epäsymmetrinen eikä Gazan kriisiä voi pelkistää Hamasiin ja sen iskuihin. Tällaisessa tilanteessa siviilien suojelu ei voi mitenkään pohjata kiistelyyn siitä, kumpi aloitti mitä milloinkin. Valta ei siis vaan säätele sitä, mitä on tapahtunut, vaan sitä, miten tapahtunut tulee ymmärtää.

Teknologia, sota ja vastuu

Gaza kertoo myös siitä, miten teknologia muuttaa sodan ja sodankäynnin luonnetta ja miten vanhat aseet menettävät merkityksensä. Nykyinen sodankäynti on yhdistelmä keinoja ja välineitä, jossa satelliitit, tekoäly, lennokit, autonomiset aseet, tiedonkeruu ja sosiaalinen media yhdistyvät vallanpitäjien arsenaaliksi.  On syytä pohtia sitä, muuttuuko politiikan ja poliitikkojen vastuu, kun sodankäynti muuttuu yhä teknologisemmaksi ja päätöksenteko hajautuu ihmisten, algoritmien, tiedustelu- ja asejärjestelmien muodostamaan verkostoon?  Kun tällaisen sodan lopputuloksena on valtava määrä kuolleita, kodittomia ja tuhottua infrastruktuuria, niin kuka on niistä vastuussa?

Ilmiselvää on, että tällainen sodankäynti muuttaa poliittisten päättäjien asemaa ja roolia. On helpompi tehdä sotaa koskevia päätöksiä ja suunnitella asioita näyttöpäätteen takana. Vastuuta on helpompi pakoilla.

Kuoleman kentät

Gazan tilannetta voi katsoa myös kamerunilaisen historioitsijan Achile Mbeben kuoleman politiikka -käsitteen kautta. Mbeben keskeinen ajatus on, ettei moderni valta hallitse vain elämän ehtoja, vaan luo tilanteita, joissa kokonaiset väestöt joutuvat elämään kuoleman läheisyydessä. Valta hallitsee siis kuolemaa, ei elämää.

Tämä näkökulma soveltuu erityisen hyvin Gazaan, jossa elämän ehtoja rajoitetaan liikkumisessa, rajojen ylityksissä, veden, ruuan, energia ja terveydenhuollon saannissa. Asuminen on alueella lähes mahdotonta, koska infrastruktuuri on tuhottu. Elämällä ei ole tulevaisuutta ja siitä katoaa mieli.

Gaza kertoo loppujen lopuksi täsmälleen siitä, millainen kansainvälinen järjestys meillä on todellisuudessa silloin, kun sen julistamat universaalit periaatteet joutuvat vastakkain vallan kanssa.

Jos oikeudet ovat universaaleja vain silloin, kun niiden puolustaminen on itselle edullista tai hyödyllistä, ne eivät lopulta ole universaaleja oikeuksia. Ne ovat vahvemman oikeuksia. Siitä Gaza on valitettava esimerkki.

The post Ari Tarkiainen: Mitä Gaza kertoo maailmastamme? appeared first on Rauhanliitto.

Rauhanasemajärjestöillä myös esittely ja myyntipöytä tapahtumassa josta saa ajankohtaiset materiaalit ja peace tukituotteet..

KOKO OHJELMA TÄSTÄ

Rauhasta kiinnostuneiden ”tärppejä” ohjelmassa:

LAUANTAINA
kello 10-11.30 ( Auditoriossa ) Rauhanliitosta Laura Lodenius on mukana mm keskustelussa : Miten lopettaa Suomen asekauppa Israelin kanssa tulevalla vaalikaudella? Jonka järjestää  Oikeutta, ei aseita / Sumud – Suomen Palestiina-verkosto · yhteistyössä: Laki Särmään -kampanja 

kello 14.-15.45 (Auditoriossa) Miten rauha Lähi-itään? Arabikansojen ystävyysseura r.y. (AKYS) · yhteistyössä: Suomen Palestiinalaisten Yhdistys  Keskustelu rauhasta ja poliittisesta ratkaisusta Lähi-itään sekä palestiinalaisten oikeuksien turvaamisesta: keskustelemassa Mikko Lohikoski, Susanne Dahlgren, Hannu Juusola, Pertti Pesonen ja Kamal Aranki.

14.-15. 30  Ilmastokriisin ja kasvavan militarismin risteyskohdassa Omenapuutalo 
Klo 15:00-16:30  Osasto 5 Naisten kansainvälinen yhteistyö – rauhan ja oikeudenmukaisuuden puolesta
Naiset Rauhan Puolesta ja GWUAN Global Women for Peace Against NATO · yhteistyössä: Naiset Rauhan Puolesta ja Naiset YdinvoimaaKlo 17:00-18:30 Naiset ja rauha Osasto 5  järj Naiset Muistissa  

SUNNUNTAINA 
Klo 12:00-13:30 Ydinasetyöpaja järjestää ICAN Omenapuutalossa
Klo 14:00-15:45  Merisalissa Rauhanliiton Laura Lodenius mm vetää keskustelun Militarismi uhkaa hyvinvointivaltiota ja rauhaa puhujina Sirpa Puhakka ja Eero Lehto 
kell 16.00 -17.00 Ilmastokriisistä selviytyminen Omenapuutalo  järj Elokapina · yhteistyössä: Aseistakieltäytyjäliitto (AKL)

The post Rauhasta ja turvallisuudesta Maailmanparannuspäivillä 26.-27.9.2026 appeared first on Rauhanliitto.

Arvorealismi

Suomen ulkopoliittista linjaa on kutsuttu arvorealistiseksi ja tämän näkökulman tuomista on perusteltu ennen kaikkea turvallisuudella ja geopolitiikalla. Vähemmälle huomiolle on jäänyt yhdyssanan ensimmäinen osa: arvot. Väitän, että juuri rauhanneuvottelujen etiikka tarjoaa tavan ymmärtää, mitä arvot voisivat käytännössä tarkoittaa ulkopolitiikassa.

Vastinpari realismi ja arvot on oikeastaan provokatorinen, mutta luultavasti idea on lainattu geopolitiikan tutkimuksesta, jossa nimenomaan realismi on ollut tutkimuksen valtavirtaa.

Kansainvälisen politiikan maailma on tällaisessa tulkinnassa eräänlainen viidakko, jossa suurvaltojen toimintaa ohjaavat sen omat kansalliset intressit ja vallanhalu. Ajattelu korostaa valtioiden roolia, erityisesti suurvaltojen motiiveja, tietynlaista anarkistisuutta ja valtioiden oman edun tavoittelua.

Kriitikot ovat huomauttaneet, että näkökulma väheksyy kansainvälistä oikeutta, aliarvioi kaupallisten sidosten keskinäistä riippuvuutta, ei huomioi etiikkaa eikä ihmisoikeuksia. Sen keskeinen vaara on, että näkökulma sisältää uhkan itsensä toteutuvasta ennusteesta.

Donald Trump puhuu jatkuvasti “diileistä” maailmaa radikaalisti muuttavana vipuvartena. Hänen ajattelussaan neuvottelu näyttäytyy ennen kaikkea intressien, vallan ja vaihtokauppojen kenttänä. Mutta se, että voiko rauhaa rakentaa samalla logiikalla kuin liiketoimintaa, ei ole retorinen kysymys. Siihen tulisi esittää vaihtoehto.

On kuitenkin erikoista, että Suomessa arvorealismin toinen aspekti arvot, ovat jääneet julkisessa keskustelussa todella pimentoon. Se, mitä suomalaisesta nykykeskustelusta aika lailla puuttuu, ovat juuri uudet näkökulmat aitoon ja tosiasialliseen rauhaan. 

Uusi näkökulma

Pohjaan blogini pitkälle norjalaisten tutkijoiden rauhanneuvottelujen etiikkaa jäsentäneeseen julkaisun ajatuksiin. Linkki oppaaseen on kirjoituksen lopussa.

Toisin kuin monet muut lähestymistavat, jotka omaksuvat puolueettoman kolmannen osapuolen tai sovittelijan näkökulman, nyt lähdetään liikkeelle itse konfliktin osapuolten näkökulmasta. Pääosaa näyttelevät osapuolet, ei välittäjä. Rauhanneuvottelut eivät siis ole ensisijaisesti yritystä löytää etujen ja vallan kamppailuun ulospääsy. Välittäjä ei ole tuomari vaan yksi konfliktin ratkaisua edistävä osapuoli.  Sen vuoksi olisi hyödyllisempää tunnistaa ja tunnustaa, että eettiset kysymykset ovat keskeinen osa rauhanneuvottelujen dynamiikkaa ja vaikuttavat ratkaisevasti niiden kulkuun sekä lopputuloksiin.

Oppaassa tutkijat erottelevat rauhanneuvottelujen neljä toistensa kanssa osin päällekkäistä eettistä ulottuvuutta. Ensimmäinen kysymys koskee sitä, millaista rauhaa tavoitellaan. Toinen sitä, ketkä ylipäätään saavat osallistua sen rakentamiseen. Kolmas kohdistuu itse neuvottelujen toimintatapoihin ja neljäs siihen, miten koko prosessi järjestetään niin, että sitä voidaan pitää oikeutettuna.

Tutkijat esittävät 20 kysymystä, jotka avaavat uuden ikkunan rauhanneuvotteluihin.

Historian näytöt

Rauhanneuvottelujen historia osoittaa, että moraaliset ristiriidat, epäoikeudenmukaisiksi koetut vaatimukset, kunnioituksen puute sekä epäreiluiksi koetut menettelytavat voivat merkittävästi heikentää sekä neuvotteluprosessin etenemistä että sen lopputuloksia.

Tällaisia esimerkkejä historiassa on paljon. Ehkä kuuluisin on ensimmäisen maailmansodan lopettanut Versaillesin rauhansopimus, jonka moni koki epäoikeudenmukaiseksi ja sen seuraukset nähtiin kahdenkymmenen vuoden kuluttua.

Jotkut historioitsijat kuten Markku Kuisma katsovat, että ei pitäisi puhua kahdesta maailmansodasta. Tosiasiassa sotia oli yksi ja enemmän kyse oli eurooppalaisesta sodasta.

Voidaan kuitenkin oikeutetusti kysyä, miksi eettinen näkökulma on erinomainen tapa tarkastella rauhanneuvotteluprosessia. Etiikka on filosofian osa, joka keskittyy kriittiseen pohdintaan arvoista. Yhtäältä on määriteltävä, mikä on hyvää ja pahaa ja toisaalta muodostettava käsitys normeista, mikä on oikein ja väärin.

Eettiset näkemykset siirtyvät ihmisten moraalisiin käsityksiin ja heidän kykyynsä ottaa eettiset näkökohdat huomioon sekä ajattelussaan että toiminnassa.

Rauhaa koskevissa keskusteluissa etiikka liitetään useimmiten oikeudenmukaisuuden kysymyksiin, mutta se käsittelee myös huolenpitoa toisista, vapautta, auktoriteettia, lojaalisuutta ja pyhyyttä.

Siksi oikeudenmukaisuus on ymmärrettävä tavallista laajemmin. Rauhanneuvotteluissa kyse ei ole vain oikeuksien ja velvollisuuksien jakamisesta, vaan myös huolenpidosta, luottamuksesta, ihmisarvosta, vastuusta ja keskinäisestä kunnioituksesta.

Päätelmiä

Kaikkiin ulottuvuuksiin liittyy lukuisa joukko vaikeita kysymyksiä, mutta tutkijat korostavat, että eettiset ulottuvuudet eivät ole oma irrallinen aihe. Tarkoitus on päinvastoin yhdistää eettinen näkökulma tiiviimmin neuvottelujen osaksi.

Se, että maailma näyttää nyt erittäin monimutkaiselta, on laajasti jaettu tulkinta. Sen vuoksi olisi hyvä, että eettinen aspekti nousisi enemmän esiin.

Se, mitä tarvitsemme juuri nyt, on näkymien avaamista tulevaisuuteen. Rauha on ollut aina osa ihmisten elämää siinä kuin sotakin. Juuri siksi rauhanneuvottelujen eettinen ulottuvuus ansaitsee nykyistä enemmän huomiota myös julkisessa keskustelussa. Jos tarkastelemme konflikteja vain vallan, turvallisuuden ja etujen näkökulmasta, jäävät moraaliset kysymykset helposti piiloon, vaikka ne usein ratkaisevat, syntyykö kestävä rauha.

Suomessa olisi myös aika laajentaa keskustelua enemmän arvorealismi- ajattelussa arvojen suuntaan. Tällainen tarkastelu loisi Suomelle uusia rooleja ja mahdollisuuksia kansainvälisen politiikan kentässä. Tähän velvoittaa myös pitkä pohjoismainen yhteiskunta-ajattelu ja sen perinne.

Mitä sitten yksittäinen ihminen voi tehdä? Ymmärtäisin, että keskeisin keino olisi katsoa rohkeasti kohti maailmaa uusin silmin ja mennä vallan ja eturistiriitojen tuolle puolen. Vain niin voivat asiat edistyä ja rauhasta tulee aito mahdollisuus.

Kyse on myös ihan konkreettisesta toiminnasta asian puolesta ja ehkä uudenlaisesta kansalaisaktivismista. Se, mitä se on, selviää aikanaan.

Lähde: https://www.prio.org/publications/14443?utm_source=chatgpt.com

The post Ari Tarkiainen: Intressien ja vallan tuolle puolen appeared first on Rauhanliitto.

Verkstäderna stöder global fostran och mångsidig kompetens enligt läroplanerna. Globalt ansvar och teman inom fred, jämlikhet och hållbar utveckling behandlas.

Genom konstbaserade metoder, berättande och dramaövningar med låg tröskel övas samarbete, empati och sätt att påverka. Deltagarna behöver inte ha tidigare erfarenhet av att arbeta med drama.

I verkstäder för grundskolans högre klasser och andra stadiet fördjupas aktuella frågor inom fred och hållbar utveckling, bland annat genom berättelser som utspelar sig i Zambia. Vi funderar på grundläggande orsaker till globala utmaningar och på orsak–verkan-samband. Genom deltagaraktiverande metoder övas också förmågan att inta olika synsätt samt att förhandla och påverka.

Verkstadens teman kopplas naturligt till exempel till mål och innehåll inom modersmål, historia, samhällslära, geografi, filosofi, religion, livsåskådning och hälsokunskap.

“Mångsidiga metoder och att aktivera eleverna var särskilt lyckat”

”Som lärare är jag imponerad över hur mycket eleverna har lärt sig. Eleverna vågar delta i diskussioner, reflektera… Använder begrepp som visar att de förstår!”

“Vi lärde oss konkret hur man kan påverka målen för hållbar utveckling.”

Innehåll i global fostran

Fredsskolans verkstäder skräddarsys enligt åldersgruppen. Temana hör tätt ihop med läroplanernas (GLGU2014, GGL2021) värderingar och innehåll.

I Fredsskolan uppmuntras deltagarna till etiska reflektioner, kritiskt tänkande, förhandlande mellan olika synsätt och kreativ problemlösning. Genom engagerande metoder och konkreta exempel får deltagarna fundera på global ömsesidighet, jämlikhet och rättvisa.

Skolbesök i Nyland, Åbo och Åbolands skärgård

Fredsskolans verkstäder kan beställas till skolor i Nyland, Åbo, Pargas, Nagu och Korpo.

Fredsskolans aktivitetshelheter består i regel av två verkstäder (längd 2 x 90 min) samt för- och mellanuppgifter för varje grupp. Det är också möjligt att beställa en enskild verkstad.

”Fantastiskt tydligt, informativt och engagerande paket!”
”Verkligen tankeväckande och mångsidig helhet åt eleverna, men också åt läraren.”
”Spännande och omväxlande. Inspirerande och professionell lärare. Drama som arbetsmetod.”

Förfrågningar och bokningar

Fredsskolans reservationer och närmare frågor kan skickas per e-post till: rauhankoulu@rauhanliitto.fi

Fredsskolan är Finlands Fredsförbunds versamhetsform. Verksamheten är partipolitiskt och religiöst obunden. Fredsskolans projekt har förverkligats med bidrag från Stiftelsen BMR under åren 2025–2027. Fredsskolan erbjuder åt skolgrupper aktivitetshelheter, i vilka arbetsmetoder inom global fostran och drama kombineras. Centrala teman är fred, globala utvecklingsfrågor och att växa inom globalt ansvarstagande.

Under läsåret 2026–2027 behandlar Fredsskolans skolbesök bl.a. hur ojämlikheten kan minskas, utbildningens betydelse för ett jämställt samhälle samt ungdomars möjligheter att verka för en hållbar framtid.  Målet är att stärka ungas framtidsfärdigheter, såsom empati, problemlösning, samarbetsförmåga och påverkan.

The post Boka Fredsskolan för din grupp höstterminen 2026 appeared first on Rauhanliitto.

Torstaina 6.8.2026 vietetään Hiroshiman ja Nagasakin ( 8.8) atomipommien uhrien muistopäivää. Muistamme uhreja ja muistutamme maailman ja Suomen päättäjiä mitä ajankohtaisemmasta aiheesta: siitä eksistentiaalisesta vaarasta ihmiskunnalle, jonka ydinaseet, niiden modernisointi ja niillä uhkaaminen aiheuttavat.

Hiroshima-päivän tilaisuuksia järjestetään eri puolella Suomea. Kokoonumme muistuttamaan maailmaa ydinasevarustelun järjettömyydestä ,  muistuttaaksemme rauhantyön tärkeydestä ja muistamme  Hiroshiman ja Nagasakin atomipommien uhreja japanilaisen perinteen mukaan laskemalla kynttilälyhtyjä veteen. Perinteistä Hiroshima-iltoja  on järjestetty Suomessa yli 30 vuoden ajan.

HELSINGISSÄ 6.8 kello 21-  

Opperan takana Amfiteatterilla ( ulkona)
puhujina maailman kriisialueilla toiminut professori, oikeushammaslääkäri Helena Ranta, kirkkohallituksen kansliapäällikkö Niilo Pesonen, runolija Elli Leppä ja musiikista vastaa Paleface
Kynttilälyhdyt lasketaan Töölönlahteen noin klo 22.  Tapahtuman järjestävät Suomen Rauhanliitto, Svenska Fredsvänner i Helsingfors, Helsingin seurakuntayhtymä ja Töölön seurakunta yhteistyössä usean rauhanjärjestön kanssa.

-> Lisätietoa löydät Helsingin tilaisuuden Facebook-tapahtumasta: https://www.facebook.com/events/1728832571053496

PS Huolehdimme ympäristöstä – tapahtuman järjestäjät ja vapaaehtoiset keräävät lyhdyt pois vedestä tapahtuman lopuksi.

Tapahtumia muualla Suomessa jotka Rauhanliiton tiedossa:

Vantaalla kello 17-18 Tikkurilan Väritehtaanrannassa, lähellä asemaa. Tapahtumapaikka on Vernissan rakennusta vastapäätä toisella puolella jokea , paikalla on kiviset istumapaikat. Tapahtumassa puhuvat: Kati Juva, lääkäri ja ICAN Finlandin koordinaattori ja Mikko Myllykoski, Tiedekeskus Heurekan toimitusjohtaja musiikista vastaa : Mikko Perkoila ja Kupletistit.
FB  tapahtuma

Loviisassa  kello 21.30 Ohjelmassa Plagenilla musiikkia, runoutta ja lyhtyjen laskeminen veteen uhrien muistolle.  Plagenin uimaranta  (Kapteenintie 5) kello  21.50 (noin) Lyhtyjen sytyttäminen ja lasku mereen
Olet lämpimästi tervetullut mukaan. Omia lyhtyjä ei tarvita. Tilaisuuden lyhdyt kerätään yöllä merestä taas seuraavan vuoden käyttöä varten. Järjestäjät: Joukko loviisalaisia vapaaehtoisia

FB Tapahtuma

Turussa Turun Rauhanpuolustajat järjestää perinteisen Hiroshima-päivän tilaisuuden klo 20 Aurasillan kupeessa Tilaisuuden avaa Turun Rauhanpuolustajien puheenjohtaja Paavo Mäkinen ja Puhujana on kansanedustaja Johannes Yrttiaho.

FB Tapahtuma 

I Närpes Fredsljus tänds vid ljusen vid Närpes central park ( Närpesvägen 22)  på Hiroshimadagen kl. 20 Diktläsning av Mikaela Björklund och Paola Bjrklund ,samt spelmans musik.

Rovaniemellä Hiroshima-päivän rauhanmielenosoitus kello 17 Lordi-aukiolla. Kello 17.30 keskustelutilaisuus Rovaniemen Kansalaistalolla (Rovakatu 23) Järjestää: Lapin Rauhanpuolustajat

I Mariehamn  kl. 21.00 i Sjökvarteret  Tal: Lennie Jansson / ReGeneration 2030
Musik: Alberto Gerbasi  mera på  EMMAUS nätsida 

Vääksyssä vietetään Hiroshima tilaisuus kello 20. Tilaisuus järjestetään osoitteessa Melakuja 3, Vääksy. Puheen pitää Kansanedustaja Mika Kari ja lyhdyt lasketaan Vääksyn jokeen.

Nagsakin pommituksen muistopäivänä 8.8:

Joensuussa
Turvallisuusseminaari (Näyttämöllä Koskik. 8)  klo 13-16.30) jonka jälkeen siirrytään Pohjoisen rantapuiston nurmikolle, se on Suvantosillan ja Elielinkujan välissä. missä lauletaan rauhan- ja ilmastolauluja. Laulumonisteet tuodaan, piknik omin eväin. Säävaraus. Kello 19 Suvantosillan kupeessa laiturilla lyhyt puhe ja lasketaan kukkia jokeen ydinaseiden uhrien muistoksi.

 Loviisassa  Klo 12-17  Esplanadin juhlasali ( Kuningattarenkatu 7,)  klo 14 Rubato-orkesterin konsertti,  klo 15-17 Itä-Uudenmaan Paasikivi-Seuran seminaari:  ONKO TOIVOA Sääntöpohjainen järjestelmä Oikeusvaltio Rauha  jossa alustajaa Jukka Kekkonen.

–> Kansainvälinen kampanja ydinaseita vastaan ICAN kampanjoi, jotta ydinaseista päästäisiin kokonaan eroon ! täältä ICAN in sivuilta löydät ajankohtaista tietoa

The post Hiroshiman ja Nagasakin atomipommien uhreja muistetaan 6.8 appeared first on Rauhanliitto.

Olen pitkään pohtinut nykypäivän militarismia ja sitä, miten siihen voisi tarttua. Ajattelin sotilasparaateja, noita voiman ja uhon spektaakkeleita, ajattelin sotilasvallankaappauksia ja ajattelin sitä, miten sotilaat, aseet ja armeija ovat olleet esillä, mutta usein piilotettuna.

Nyt on aika toinen. En muista, että aseita ja ammuksia olisi käsitelty koskaan aiemmin Ylen uutisissa niin perusteellisesti kuin nykyisin.

En muista myöskään sellaista aikaa, että sotilas tai sotaan ja aseisiin liittyviä asiantuntijoita olisi pyydetty kommentoimaan näin paljon julkisuudessa.

Maailmaa luonnehtii yleisesti epävarmuus ja uhka, suoranainen pelko siitä, että jotakin kauheaa tapahtuu.  Puhutaan, että mannerlaatat ovat liikkuneet ja aika ei ole niin kuin ennen. Yksi tällaisen puheen ja ajattelutavan takana oleva suurempi yhteiskuntaamme koskeva muutos koskee juuri käsityksiämme siitä, millainen suhde meillä aseisiin, armeijaan ja sotaan.

Toinen muutos liittyy käsitykseemme siitä, mikä on isänmaa ja miten ymmärrämme kansallisuuden ja ajatuksen kansallisesta suvereniteetista. Usein vastauksena on puolustus; ilman sitä ei ole mitään. Maata on puolustettava, vaikka hintana voi olla oma kuolema. Tämä kansalaisten jakama tunne piilotetaan usein isänmaahan, yhteisöön, paikkaan ja seutuun. Puhutaan koti, uskonto ja isänmaa – pyhästä triangelista.

Historiaa

Yksi tapa tarkastella tällaista kehitystä on puhua militarismista ja sen noususta. Asiaa käsitteli jo vuonna 1907 Karl Liebknecht kuuluisassa teoksessaan Militarismi ja antimilitarismi.  Liebknecht jäsentää erinomaisesti militarismin käsitettä ja sen ulottuvuuksia.  Liebknechtin mukaan militarismi on tärkeimmistä ja voimakkaimmista elämän ilmauksista ihmiskunnan historiassa. Sen taustalla on ihmisyhteisön halu suojella itseään ja samalla säilyttää olemassaolonsa.

Militarismin historia paljastaa samalla ihmiskunnan kehityksen yhden ytimen. Keskeisiä elementtejä evoluutiossa ovat olleet aseisiin liittyvät keksinnöt, joiden myötä ihmiskunnan historia on ollut sotien ja valloittamisen historiaa. Valta on saatu väkivalloin ja usein valtaa hallitaan samalla tavalla.

Nykyisessä kansallisvaltioiden maailmassa armeija on vahvasti kansallinen instituutio, jota myös erilaisten yhteistyösopimusten kautta vahvistetaan. Liittouma tai liittokunta nähdään monasti puolustuksen näkökulmasta, ei siis hyökkäyksen.

Militarismissa on Liebknechtin mukaan kaksi dimensiota. Ensimmäinen ulkoinen militarismi on valmistautumista ulkoista uhkaa vastaan ja toinen on valmistautumista sisäiseen uhkaan. Niiden ero on usein veteen piirretty viiva.

Armeija lukkona

Militarismia on joskus kuvattu niin, että se on valtio valtiossa. Olennaista militarismissa on kurinalaisuus ja tottelevaisuus, joka tulee näkyviin armeijan kasvatustehtävästä – pojista tehdään miehiä.

Militarismi korostaa uhrautumista isomman puolesta, isänmaallisuus on uhrin antamista muiden ja isänmaan puolesta.

Isänmaallisuus ei ole militarismia, mutta militaristi haluaa, että näiden kahden käsitteen välillä on yhtäläisyysmerkki.

Militarismi on armeijaa ja sotilaita palveleva maailmankuva, joka pohjaa pakkoon ja aseisiin. Tätä mentaliteettia pidetään yllä sotilasmusiikilla ja marssilauluilla.

Kun militarismi laajenee yhteiskuntaan armeijan ulkopuolelle, olemme kohdassa, jossa sisäinen ja ulkoinen militarismi kohtaavat. Tarvitaan tarkkailua, tiedustelua ja erityisesti tarvitaan investointeja puolustukseen, aseisiin ja armeijaan.

Militarismi ei elä ilman kieltä ja se hyödyntää monasti laajasti retoriikkaa ja viljelee propagandaa saadakseen siviiliväestön puolelleen. Olennaista tällöin on esittää joukko argumentteja, joilla perustellaan uhkan mahdollisuus ja sen pohjalta luodaan mielikuva puolustautumisen ja turvallisuuden välttämättömyydestä.

Nykymaailmassa militarismia ylläpitävät monet tekijät, joista yksi keskeinen on aseteollisuus ja sen taloudelliset intressit. Ilmiönä turvallisuuden ja militarismin liitto on kaikkialle ulottuva eräänlainen tahmainen verkko, johon yhteiskunta kiedotaan.

Silloin tärkeäksi nousee myös muu infrastruktuuri- maantiet, sillat, rautatiet, vesistöt, rakennukset ja koko hallinto. Samalla keskiöön asettuvat energia- ja dataverkot, strategiset teollisuudenalat ja väestönsuojat.

Suomessa vapaaehtoinen maanpuolustustyö on viime vuosina lisääntynyt nopeasti. Naisilla on myös ollut pitkään oikeus osallistua vapaaehtoisena varusmiespalvelukseen miesten rinnalla. Tasa-arvoa siis sekin.

 Sisäinen militarismi

Erinomainen esimerkki sisäisestä militarismista ovat aina olleet sotilasvallankaappaukset. Armeija siis itse katsoo tai toimii jonkun toimeksiannon mukaan, että sen tulee ottaa valta demokraattisesti valitulta johdolta.

Muutama esimerkki valaisee asiaa – Espanjan vallankaappaus 1936, Egyptin vallankumous 1952, Brasilian vallankaappaus 1964. Kreikan vallankaappaus 1967, Chilen sotilasvallankaappaus 1973, Argentiinan vallankaappaus, Turkin vallankaappaus 1980. Näissä kaikissa sotilaat ovat ottaneet vallan ja näitä voisi pitää militarismin voittoina.

Liebknecht katsoi, että militarismissa vihollinen on tosiasiassa kotimaassa ja tarkoitti sillä marxilaisena työväenluokkaa. Militarismi sitoo kapitalismin ja militarismin Gordionin solmuun.

Suomessa armeijan rooli vuodesta 1918 eteenpäin on ollut sangen keskeinen, kun nuorta valtiota alettiin rakentaa.

Ulkoinen militarismi

Politiikassa ulkoinen militarismi tarkoittaa sotilasmenojen suosimista, armeijan vahvaa vaikutusta politiikkaan, jossa sotilaallinen voima on tärkein ratkaisu kriiseihin tai uhkiin. Uhka on siis ulkopuolinen ja keskeinen peruste puolustukseen panostamiseen.  Malliesimerkkinä mainitaan usein 1800- luvun Preussi ja Hitlerin Saksa, 1930- luvun Japani ja Italia.  Tosiasiassa armeija aina ollut aina kaikkialla keskeinen hallitsijan tai valtion vallan väline, keino säilyttää sisäinen ja ulkoinen suvereniteetti.

Turvallisuus vastauksena uhkaan

Militarismin keskeinen motiivi nousee huolesta, olemmeko turvassa vai uhkaako meitä joku tai jokin. Turvallisuus on ihmiselle monia asioita, mutta militarismi nostaa ensimmäiseksi valtion ja puolustuksen. Kun ne on hoidettu turvallisuusuhkaa ei ole.

Militarismin nousu näkyy julkisen keskustelun heijastuminen tavallisten ihmisten omien turvattomuuden ja jopa ahdistuksen kokemuksien kautta yhteiseksi jaetuksi kokemukseksi. Me olemme vaarassa, meitä uhataan ja uhkaaja on tuo viholliseksi nimetty.

Kokemus voi yksittäisen ihmisen tapauksessa olla aito, mutta siihen vaikuttaa myös se, miten uhista julkisuudessa puhutaan ja miten niitä tulkitaan.

Lopuksi

Arkipäivän militarismi ei tarkoita sitä, että yhteiskunta valmistautuisi sotaan näkyvin sotilaallisin tunnuksin. Se tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että sodan mahdollisuus alkaa ohjata yhä useampia yhteiskunnan ratkaisuja. Myös kansalaiset laajasti jakavat tämän.

Turvallisuus muuttuu eräänlaiseksi linssiksi, jonka läpi tarkastellaan koulutusta, taloutta, teknologiaa, infrastruktuuria ja kansalaisuutta. Juuri siksi militarismista on syytä keskustella – ei vain armeijan vaan koko yhteiskunnan tulevaisuuden näkökulmasta.

***

Ari Tarkiainen on maailmaa aktiivisesti seuraava ja asioita pohtiva eläkeläinen, joka on kiinnostunut sodan ja rauhan kysymyksistä monen muun asian ohessa, joka työelämässä ollessan toimi Karelian ammattikorkeakoulussa lukuisissa kansainvälisissä, valtakunnallisissa ja alueellisissa hankkeissa eri tehtävissä 1990- luvun puolivälistä eteenpäin, sekä 2002 -2009 Joensuun yliopistolla tutkijana

Rauhanliiton blogit sivuilla  tuo näkökulmia rauhanpolitiikkaan ja -kulttuuriin. Sen kirjoittajat ovat Rauhanliiton ja rauhanliikkeen toimijoita ja tai  tutkijoita / yhteiskunnallisia ajattelijoita. Blogissa esitetyt näkökulmat eivät välttämättä täysin vastaa Rauhanliiton kantoja.

The post Ari Tarkiainen: Arkipäivän militarismista appeared first on Rauhanliitto.

Daniil Mukhametov pakeni Venäjältä hyppäämällä junasta Liettuassa, matkalla Kaliningradiin, jottei joutuisi sotaan. 21-vuotias mies onnistui välttämään pidätyksen ja pääsi Suomeen Latvian ja Viron kautta.

Kun Suomi oli aikeissa luovuttaa hänet Liettuaan, Mukhametov pakeni jälleen. Tällä kertaa hän matkusti junalla Ranskaan ja haki siellä turvapaikkaa. Hänen turvapaikkahakemuksensa hyväksyttiin käsiteltäväksi.

Nyt 26 kesäkuuta 2026 Strasbourgin hallintotuomioistuin antoi päätöksensä, että Daniil Mukhametov voidaan siirtää Liettuaan. Päätös vahvisti aiemman 4. kesäkuuta 2026 tehdyn ratkaisun, jonka mukaan hänet siirretään Liettuaan Dublin III -asetuksen perusteella. Tuomioistuimen mukaan Liettua on vastuussa hänen turvapaikkahakemuksensa käsittelystä.  Daniil Mukhametov itse  oli pyytänyt, että Ranska rekisteröisi ja käsittelisi hänen turvapaikkahakemuksensa itse. Tuomioistuin hylkäsi kaikki siirtopäätöstä vastaan esitetyt perustelut. Sen mukaan ei ollut näyttöä siitä, että Liettuan turvapaikkajärjestelmässä olisi vakavia järjestelmällisiä puutteita, jotka voisivat altistaa hänet epäinhimilliselle tai halventavalle kohtelulle. Tuomioistuimen mukaan ei myöskään ollut näyttöä siitä, että Liettua palauttaisi hänet automaattisesti Venäjälle tutkimatta kunnolla riskejä, joita hän voisi siellä kohdata.

Mukhametov kommentoi päätöstä seuraavasti: ”Tuomari ei uskaltanut myöntää ilmeisiä tosiasioita.” Hänen mukaansa Liettuan mediassa on julkaistu useampia uutisia tapauksista, joissa Venäjältä paenneita miehiä on palautettu.  Hän arvioi, että Liettua ei halunnut menettää kasvojaan sen jälkeen, kun se ei ollut onnistunut saamaan häntä kiinni, vaikka etsinnöissä käytettiin koiria ja sotilashelikoptereita. Liettuan mediassa on myös kerrottu harjoituksista, joiden tarkoituksena on estää vastaavanlaiset paot tulevaisuudessa.

Kesäkuussa 2026 LRT , Liettuan yleisradio yhtiö, Lithuanian National Radio and Television, julkaisi artikkelin toisesta venäläis-pakolaisesta otsikolla ”Karkotettiinko vai lähtikö vapaaehtoisesti? Mysteeri karkurin paluusta Venäjälle”. Artikkelissa kyseenalaistettiin Liettuan viranomaisten väite, että 15. kesäkuuta karkotettu venäläismies olisi itse peruuttanut turvapaikkahakemuksensa. Venäläisen ihmisoikeusjärjestön Slovo Zaschchiten mukaan kyseinen mies oli paennut suoraan Ukrainan rintamalta, ylittänyt Liettuan rajan ilman passia ja pyytänyt heti turvapaikkaa. Liettuan rajaviranomaisten mukaan hän kuitenkin perui hakemuksensa vapaaehtoisesti ja suostui palaamaan Venäjälle.  Liettuassa toimiva valkovenäläinen ihmisoikeusjärjestö Our House  kertoi, että mies palautettiin väkisin kuuden kuukauden säilöönoton jälkeen. Myöhemmin Meduza ilmoitti, että mies pidätettiin heti Venäjälle palattuaan.

Liettuaa on arvosteltu sen tavasta tulkita turvapaikkapolitiikkaa. Yksi voimakkaimmista arvosteluista tuli vuonna 2021 Euroopan pakolais- ja maanpakolaisneuvostolta (ECRE).  Raportin kirjoittajien mukaan osa Liettuan lakimuutoksista oli ristiriidassa maan kansainvälisten ja EU-oikeudellisten velvoitteiden kanssa. Muutokset saattoivat heikentää oikeutta hakea turvapaikkaa, vaarantaa palautuskiellon periaatteen sekä heikentää turvapaikkamenettelyjen oikeudenmukaisuutta ja tehokkuutta. Osa muutoksista oli tarkoitettu väliaikaisiksi poikkeustilanteita varten, mutta osa jäi pysyvästi voimaan. Jos kritiikki oli aiheellista vuonna 2021, on mahdollista, että osa ongelmista on jatkunut myös vuoden 2022 jälkeen.

Daniil Mukhametov sanoi WhatsApp-keskustelussa, että hän oli todella järkyttynyt hallintotuomioistuimen päätöksestä , mutta ei ole voinut tehdä mitään muuttaakseen tilannetta. ’Tämä  ei tapahdu ensimmäistä kertaa, mutta se on surullista, enkä voi uskoa että myös Ranskassa näin.’”

The post Venäläinen aseistakieltäytyjä Daniil Mukhametov Ranskassa pelkää palautusta appeared first on Rauhanliitto.

Rauhanliiton kunniapuheenjohtaja Kalevi Suomelan onnittelupuhe 1.7 2026

Päivänsankarimme ja minä olemme molemmat syntyneet rauhan aikana. Minä hyvissä ajoin ennen kuin talvisota alkoi, Eki kaksi vuotta sen jälkeen, kun Suomi ja Neuvostoliitto olivat solmineet välirauhan sopimuksen. Euroopassahan sota jatkui vielä lähes vuoden sen jälkeen.

Kun minä 6.8.1963 olin 60 ystävän kanssa perustamassa Sadankomiteaa, Saksan ehdottomasta antautumisesta ja maailmansodan päättymisestä oli kulunut jo 18 vuotta, mutta maailma oli elänyt sen jälkeen jo viitisentoista vuotta niin sanottua kylmää sotaa, mikä tarkoitti käytännössä hillitöntä asevarustelua sekä tavanomaisin asein, että ydinasein, joiden täysin järjettömästä tuhovoimasta oli elokuussa 1945 saatu Japanissa konkreettinen näyte.

Erkki Tuomioja, Maarit Sinervo ja Ilkka-Christian Björklund olivat syksyllä 1963 noin 17 vuotiaita lukiolaisia. He eivät olleet Sadankomitean perustajia, mutta viesti järkevän, filosofi Bertrand Russelin ajatuksiin nojaavan rauhan-järjestön perustamisesta oli kiirinyt kaupungilla ja saanut valtavasti vastakaikua opiskelijoiden keskuudessa. Tuo porukka porukkana, joka oli jo ehtinyt näkyvällä Teiniliitto-aktivismilla tulla suurelle yleisölle tunnetuksi, tuli pian mukaan Sadankomiteaan tekemään 60-luvusta sitä uuden ajattelun läpimurron vuosikymmentä, josta se on jälkeenpäin tunnettu.

Bertrand Russel oli perustanut yliopisto-väkeen ja opiskelijoihin vedonneen Committee of One Hundred nimisen yhdistyksen vuonna 1960 tukemaan kaksi vuotta aikaisemmin aloitettua Campaign for Nuclear Disarmamet kansanliikettä. Haluan nyt erityisesti kiinnittää huomiota siihen, että aseidenriisuntaa ajavat rauhanliikkeet eivät ole koskaan poliittisesti – tai niinkuin ennen vanhaan sanottiin – moraalisesti neutraaleja. Aseidenriisunta ja aseista riisutussa maailmassa eläminen ovat poliittisen tahdon asioita. Se poliittinen avain-käsite, joka liittyi tähän valtavan kannatuksen omassa maassaan saaneeseen rauhanliikkeeseen oli ’non-alignment’, sitoutumattomuus.

Termi tulee ymmärrettäväksi kylmän sodan taustaa vasten. Sillä sanottiin, että molempien blokkien ihmisillä on yhtäläinen elämisen oikeus ja että se kansainvälisiä suhteita säätelevä normisto, josta oli sovittu YK:n peruskirjassa, on viisas ja pätevä – ja itse asiassa ainoa mahdollinen järjestys siinä maailmassa, jossa ydinaseet ovat olemassa.

Kun 1980-luvulla kylmän sodan asevarustelu kärjistyi Eurooppaan sijoitettavaksi takoitettujen ns. taistelu-näyttämö-ydinaseiden takia, englantilainen sosiaalihistorioitsija ja rauhanaktivisti E. P. Thompson julisti European Nuclear Disarmament, eli END-liikkeen edustajana non-alignment-ajattelun hengessä: Meidän on toimittava kuin tuota rauta-esirippua ei olisi!

1. P. Thopsonin vetoomus oli syytä ymmärtää niin, että meillä ihmisillä oli molemmilla puolilla rauta-esirippua sama yhteinen intressi: rauhan säilyttäminen ja aseidenriisunta. On toimittava niiden puolesta!

Neuvostoliiton romahtaminen merkitsi maailman siirtymistä uuteen poliittiseen todellisuuteen, tai itse asiassa joidenkin vuosien viiveellä paluuta 1800-luvun nationalistisiin ajatuksiin, mutta nyt maailmassa, jossa ovat olemassa sekä nykyaikaiset aseet että – onneksi – 1900-luvulla kehitetyt kansainväliset poliittiset rakenteet.

Jotkut kuvittelevat, että tulevaisuuden maailmassa kaikkien maiden turvallisuus – ja olletikin  meidän omamme – taataan mahdollisimman vahvalla sotilaallisella pelotteella. En osaa kuvitella virheellisempää ajatusta.

Eki on pitänyt rintapielessään CND:n merkkiä, josta 60-luvulla tuli yleinen rauhanmerkki. Sen merkin poliittinen symboliikka on tänään yhtä ajankohtainen kuin se oli kylmän sodan vuosina.

Olen ollut Paasikivi-Seuran hallituksen jäsenenä myöntämässä Erkki Tuomiojalle seuran kunniamainintaa elämäntyöstä. Hän on sen totisesti ansainnut. Enkä meillä on ollut joku Erkkiä parempi ulkoministeri. Itse en osaa sellaista nimetä. Pätevyyttä on toki arvioitava aina kulloisessakin kontekstissa.

Tulevana itsenäisyyspäivänä Savoy teatterissa järjestetään iltapäivällä rauhanmatinea, jossa Sadankomitea antaa jo perinteisen vuosittaisen rauhanpalkinnon. Sadankomitean jäsenenä ehdotan nyt, että se tänä vuonna annetaan Erkille.

The post Tuomioja 80 vuotta – haaste kirjoita essee Eki Tuomiojan rauhantyön hengessä & Suomelan onnittelupuhe appeared first on Rauhanliitto.

Suomen eduskunta on hyväksynyt uuden ydinenergialain, joka keventää ydinvoimaloiden lupamenettelyä ja siirtää lopullisen päätösvallan valtioneuvostolle. Samalla rikoslakiin lisättiin poikkeuksia, jotka mahdollistavat ydinräjähteiden maahantuonnin, kuljettamisen ja hallussapidon Suomen tai Naton puolustuksen yhteydessä.

Samaan aikaan Nato vahvistaa ydinpelotettaan modernisoimalla ydinasekyvykkyyksiään. Liittokunnan mukaan uskottava ydinasepelote on rauhan ja vakauden edellytys.

Miksi ydinasepelotteesta ei juuri keskustella?

Tällaiset linjaukset näyttäytyvät nykyisin lähes itsestäänselvyytenä. Mutta miksi ydinaseiden ajatellaan olevan välttämätön osa Euroopan turvallisuutta, eikö muita keinoja taata turvallisuus ole.

Voiko tätä pelotteen lähtökohtaa enää kyseenalaistaa, on tärkeä ja iso kysymys. Lisäksi aihepiirin ympärillä on kummallisen hiljaista- ehkä asia ei ole monen mielestä keskustelun arvoinen.

E. P. Thompson ja END

Yksi mielenkiintoisimpia rauhanliikkeen aktivisteja oli vuonna 1993 kuollut englantilainen historioitsija E. P. Thompson, jonka mielestä ydinaseet ovat suurin rauhan este. Siis ihan muuta kuin meille nyt viestitään.

Thompson, joka oli  70- ja 80-luvulla keskeinen henkilö END (European. Nuclear Disarmament)- liikkeessä, oli ruohonjuuritasoisen aktivismin vankka kannattaja. Tärkeää oli synnyttää kansalaiskeskustelua ja olla aktiivinen politiikkojen suuntaan.

Vuonna 1980 ilmestyneellä Protest and Survive kirjalla oli suuri vaikutus ydinaseisiin liittyvään keskusteluun ja erityisesti se asetti koko asevarustelun kritiikin alle. Kirja oli tietynlainen vastine toukokuussa 1980 ilmestyneeseen Britannian hallituksen julkaisuun Protect and Survive.

Asevarustelun sijaan on aloitettava laajamittainen aseidenriisunta. Myös turvallisuuden käsite on määriteltävä uudelleen.

Eksterminismi

Thompsonin keskeinen käsite kirjassa oli eksterminismi, jolla hän halusi osin korvata   imperialismin käsitteen tai laajentaa sitä. Marx ei kehittänyt systemaattista teoriaa imperialismista samalla tavalla kuin myöhemmät marxilaiset, kuten Lenin.

Perusteena tälle uudelle käsitteelle oli havainto, että nykyään valtiot käyttävät yhä enemmän varoja asevarusteluun ja sotilaallinen logiikka on alkanut hallita politiikkaa. Myös ydinasearsenaalia kasvatetaan yhä  ja yhteiskunnat ovat vähitellen hyväksyneet ajatuksen mahdollisesta joukkotuhosta.

Mitä ydinasepelote tarkoittaa?

Moderni ydinasepelote rakentuu pitkälti kylmän sodan aikana RAND-ajatushautomossa kehitetylle strategiselle ajattelulle, jossa ydinaseiden muodostama uhka nähtiin sodan ehkäisemisen keinona.

Maailman tilanne on nyt toinen kuin kylmän sodan aikana, mutta ydinasepelote on vieläkin rauhan tae ja eräänlainen seinä, josta ei pääse läpi.

Monelle tänä päivänä ajatus Euroopasta ilman ydinaseita on mahdoton ja joidenkin mielestä jopa naurettava.

Modernin ydinasepelotteen taustalla vaikuttaa kansainvälisen politiikan tutkimuksen realistinen koulukunta.  Sen lähtökohtana on, että kansainvälinen järjestelmä on kaoottinen ja anarkistinen: valtioiden yläpuolella ei ole auktoriteettia, joka voisi taata niiden turvallisuuden. Siksi valtiot pyrkivät ensisijaisesti turvaamaan oman olemassaolonsa ja kasvattamaan suhteellista voimaansa.

Offensiivisen realismin keskeinen edustaja John Mearsheimer on väittänyt, että suurvallat pyrkivät luonnostaan maksimoimaan valtansa, koska ne eivät voi koskaan olla varmoja muiden valtioiden aikomuksista. Ajattelutapa korostaa peliä ja sen strategiaa- maailma on suurvaltojen valtapeli.  Tästä näkökulmasta myös ydinasepelote on rationaalinen osa kansallista turvallisuutta: uskottava pelote vähentää hyökkäyksen todennäköisyyttä.

Thompson lähti lähes päinvastaisesta oletuksesta. Hänen mukaansa turvallisuus ei voi pitkällä aikavälillä rakentua jatkuvasti kasvavan asevarustelun varaan, sillä juuri asevarustelu luo uusia uhkia ja ylläpitää konfliktien logiikkaa.

Siinä missä realismi pitää ydinaseita vakauden edellytyksenä, Thompson näki ne osana järjestelmää, joka tekee maailmasta entistä vaarallisemman.

Lopuksi

Onko siis Thompsonin ajatus ydinaseettomasta Euroopasta utopiaa vai onko se todellinen vaihtoehto.

Ydinasepelote on tuonut mukaan lukuisan joukon erilaisia strategia-analyyseja, joilla avataan paikallisen ja alueellisen ydinaseen käyttöä ja mahdollisuutta.

Kylmän sodan aikana huomio kohdistui ennen kaikkea strategisiin ydinaseisiin. Nykyisin keskusteluun ovat nousseet myös taktiset ydinaseet, joiden käyttöä on alettu pohtia alueellisissa konflikteissa.

Selviö siis on, että houkutus käyttää ydinasetta taktisena aseena on valitettavasti koko ajan olemassa.

Thompsonin käsite eksterminismi näyttää kuvaavan yllättävän hyvin myös nykyhetkeä.  Ydinasepelotteen lasikaton murtuminen on päivä päivältä lähempänä.

Jos ydinasepelotetta pidetään ainoana mahdollisena turvallisuusratkaisuna, vaihtoehtoja ei koskaan synny. Juuri tämän itsestäänselvyyden Thompson halusi murtaa.

Hänen kysymyksensä ei ollut, onko ydinaseeton Eurooppa helppo saavuttaa, vaan voiko turvallisuus koskaan rakentua pysyvästi joukkotuhon mahdollisuuden varaan.

The post Ari Tarkiainen: Ydinasepelotteen varjossa appeared first on Rauhanliitto.

Adibin ja Söderholmin matka kohti tätä näyttelyä  on kestänyt useita vuosia. He tapasivat ensimmäisen kerran vuonna 2020, pian sen jälkeen, kun Reza Adib perheineen saapui Helsinkiin oltuaan sitä ennen lähes kaksi ja puoli vuotta Kreikassa, josta kuusi kuukautta tästä ajasta perhe asui Lesvoksen saarella sijaitsevassa Moriassa, yhdessä maan pahamaineisimmista siirtolaisleireistä.

Reza Adib oli joutunut pakenemaan Afganistanista, koska hän oli siellä tunnettu toimittaja. Journalismi on ollut vaarallinen ammatti hänen maassaan vuosikymmeniä. Moriassa hänellä ei ollut mukanaan muuta kuin matkapuhelin, jolla hän otti tuhansia valokuvia. Tässä näyttelyssä esillä on näistä kuvista hieman yli tusina.

Adib muistelee ensimmäistä kohtaamistaan ​​Satu Söderholmin kanssa: ”Tulimme Suomeen koronaviruspandemian aikana. Olimme vielä karanteenissa Uudenmaankadun vastaanottokeskuksessa, kun sain viestin Kreikasta: ’Helsingissä on henkilö, joka haluaisi nähdä valokuviasi.”Hän hymyilee jatkaessaan: ”Kreikkalaiselle ystävälleni nimi Satu oli arvoitus. Minua varoitettiin, ettei ollut selvää, kuuluiko nimi miehelle vai naiselle.” Sati Söderholm osoittautui naiseksi jolla on lähes kahdenkymmenen vuoden kokemus sosiaalityöntekijänä työskentelystä, joista viimeiset viisi turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksissa.

Hän kertoo: ”Jätin sosiaalityöntekijän työni viime kesänä. Se oli minulle hyvin vaikea päätös, koska olen 12-vuotiaasta asti haaveillut merkityksellisen työn tekemisestä ihmisten auttamiseksi.” Hän lisää: ”En ollut koskaan ajatellut jättäväni sosiaalityön lopullisesti, enkä ole vieläkään varma, olenko tehnyt niin. Mutta koitti hetki, jolloin en enää nähnyt mahdolliseksi tehdä sosiaalityötä eettisesti. Oli hyvin vaikea päättää tarkalleen, milloin järjestelmästä on lähdettävä, ja epäröin pitkään. Kun työpaikkani Vantaan vastaanottokeskus muutettiin niin sanotuksi paluukeskukseksi, tajusin, että siellä jatkaminen tarkoittaisi sitä, että ihmisten auttamisen sijaan toimisin  epäoikeudenmukaiseksi kokemani järjestelmän osana.”

Yksi Söderholmin näyttelyn vaikuttavimmista teoksista on harmaan sävyissä tehty sommitelma. Harmaat paperikansiot on pinottu pöydälle harmaan pöytävalaisimen alle. Kaksi tuolia seisoo pöydän vastakkaisilla puolilla, ja kaksi punaista ympyrää tarjoavat ainoan väripilkun: toinen pöydällä olevassa papereissa, ja toinen tuolilla, joka on varattu henkilölle, joka päättää pöydän toisella puolella lähes läpikuultavalla muovituolilla istuvan kohtalon.

Söderholm pohtii, että uransa aikana sosiaalityöntekijänä hän on ymmärtänyt, kuinka pienestä lopulta on kiinni, päätyykö yhteiskunnassa ns. pärjäävien vai marginaaleissa elävien joukkoon. Suuri merkitys on sillä, mihin ja milloin ihminen sattuu syntymään.

Ajatus yhteisestä projektista syntyi heti Adibin ja Söderholmin ensimmäisen tapaamisen jälkeen. COVID-19-rajoitukset kuitenkin viivästyttivät projektia.

Söderholm huokaa: ”Kaikki oli valmista Rezan näyttelyä varten Kaapelitehtaan galleriassa, kun uudet rajoitukset tulivat voimaan ja näyttely jouduttiin purkamaan ennen avajaisia.”

Jo ennen sosiaalityöntekijän uransa päättymistä Söderholm opiskeli valokuvausta. ”Olin ottanut paljon valokuvia turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksista, jotka olivat tuolloin suljettuina sillä perusteella, ettei niille ollut enää käyttöä. Samaan aikaan tiesin Kreikan pakolaisleirien olevan täysin ylikuormitettuja”. Siksi hän yritti löytää jonkun leirien sisältä näyttämään niiden todellisuutta.

Kun Söderholm ja Adib tapasivat, he huomasivat, että heidän valokuvansa puhuivat monista samoista teemoista: pakkomuutosta, epävarmuudesta ja poliittisten päätösten inhimillisistä seurauksista. Monet näyttelyn ensimmäisistä kävijöistä arvostivat Adibin valokuvien esiin tuomaa kauneutta arjen kauhistuttavasta todellisuudesta huolimatta. Istuessamme pienessä ruokasalissa Adib muistelee: ”3 500 hengelle tarkoitetussa leirissä oli yli 20 000 ihmistä. Perheeni jakoi teltan kahden muun perheen kanssa. Meidän piti nousta kello 5 jonottamaan aamiaista, sitten taas lounasta ja päivällistä. Kaiken kaikkiaan jonotimme jopa kuusi tuntia päivässä. Sama koski myös wc-tiloja, joissa odotusaika oli vähintään tunti. Lapsilla ei ollut mahdollisuutta saada koulutusta, eikä tietenkään pääsyä terveydenhuoltoon.”

Adib huomauttaa: ”Lapset hymyilivät ja yrittivät leikkiä jopa kamalimmissa olosuhteissa. Aikuisen on päätettävä, miten hän valokuvaa katsoo ja mitä siinä näkee.”

Adib ymmärtää ystävänsä Satu Söderholmin vaikeudet päättää, jatkaako työskentelyä vastaanottokeskuksessa vai ei. Hän muistelee: ”Moriassa oli raskaana oleva nainen, joka vietiin sairaalaan synnyttämään vauvaansa ja palasi sitten samaan telttaan vastasyntyneen kanssa. Yritettyään epätoivoisesti hoitaa vauvaa näissä oloissa, äiti meni leirillä olevien sairaanhoitajien luo, asetti vauvan pöydälle yhden heistä eteen sanoen: Lapsi kuolee näissä teltoissa, vie hänet pois.’”

Adib toteaa, että kyseistä sairaanhoitajaa ei enää nähty leirillä tuon tapahtuman jälkeen. ”Hänen täytyi tässä tilanteessa lähteä, kuten Satu teki omassa työssään,  kun se hetki tuli.”

Adib ja Söderholm kertovat valinneensa näyttelyn avajaisajankohdan tarkoituksella EU:n maahanmuuto- ja turvapaikkasopimuksen aattoon. 12.6.2026 voimaan tullut tuo suuria muutoksia EU:n maahanmuuttosääntöihin ja lisää ihmisoikeusloukkausten riskiä. Yksi sopimuksen huolestuttavimmista kohdista on suunnitelma perustaa ”palautuskeskuksia” Euroopan ulkopuolisiin kolmansiin maihin ihmisille, joiden turvapaikkahakemus on hylätty.

”Jos EU:n sisällä sijaitsevien pakolaisleirien todellisuus ei näy niiden ulkopuolella asuville ihmisille, mitä voimme odottaa, kun näitä palautuskeskuksia perustetaan jonnekin Albaniaan, Uzbekistaniin tai Ugandaan? Kuka tietää, mitä niiden sisällä tapahtuu?”. Adib kysyy.

Adibilla on myös omakohtaista kokemusta siitä, ettei pakolaisleirien tilanteesta ole niiden ulkopuolella. Suomessa hänen perheensä tapausta pidettiin yhtenä niistä, jotka oli määrä palauttaa Kreikkaan, turvalliseksi pidettyyn maahan, jonka olosuhteet etenkin pakolaisina tulleille lapsiperheille ovat kuitenkin erittäin huonot.

” Vasta sen jälkeen, kun yksi YK:n elimistä pysäytti karkotuksemme sinne lastemme vaikean  tilanteen vuoksi, Suomi lähetti Kreikkaan asiantuntijoita perehtymään tilanteeseen. Jouduimme odottamaan viisi vuotta ennen saimme luvan jäädä Suomen ja alkaa rakentaa tänne tulevaisuuttamme.”

Näyttelyn esittely, haastattelu ja kuvat:
Oksana Chelysheva

The post Afganistanilaisen valokuvaajan Reza Adibin ja suomalaisen kuvataiteilija Satu Söderholmin näyttely ( 5.6-5.7) appeared first on Rauhanliitto.

Suomen uudet ulko- ja turvallisuuspoliittiset linjaukset eivät vahvista maamme turvallisuutta vaan lisäävät epävarmuutta, jännitteitä ja riippuvuutta suurvaltakilpailusta. Rauhanliiton näkemyksen mukaan Suomi on ajautumassa ratkaisuun, jossa sotilaallisen
varautumisen logiikka syrjäyttää pitkäjänteisen turvallisuuden, kansainvälisen oikeuden johdonmukaisen puolustamisen sekä yhteiskunnan sisäisen kestävyyden vahvistamisen.

Kun DCA-sopimusta käsiteltiin, kansalaisille ja päättäjille vakuutettiin, ettei ydinenergialakia ole tarpeen muuttaa. Nyt hallitus on kuitenkin muuttamassa lainsäädäntöä tavalla, joka avaisi mahdollisuuden ydinaseiden sijoittamiselle, kuljettamiselle tai hallussapidolle sodan tai sotilaallisen puolustamisen tilanteissa, vaikka kyse ei olisi edes Suomen sotilaallisesta puolustamisesta.

DCA-sopimus antaa USA:lle laajat mahdollisuudet puolustusmateriaalin ennakkosijoittamiseen Suomeen, ja sopimuksen virallisissa kuvauksissa korostetaannimenomaan materiaalin sijoittamisen ja varastoinnin helpottamista. Suomella ei ole tosiasiallisesti riittäviä keinoja valvoa, mitä Yhdysvallat käyttöönsä luovutetuille alueille tuo tai varastoi. Jos ydinaseita koskeva kansallinen kielto puretaan, kasvaa myös riski siitä että DCA:n mahdollistama ennakkovarastointi ulottuu tulevaisuudessa ydinaseisiin.

Rauhanliitto katsoo, että ydinaseita koskevat linjaukset ja DCA-sopimus heikentävät Suomen suvereniteettia. Itsenäisestä turvallisuuspoliittisesta päätöksenteosta on entistä vaikeampi puhua tilanteessa, jossa keskeisiä ratkaisuja sidotaan sotilasliiton ydinasepelotteeseen ja kahdenvälisiin järjestelyihin, jotka kasvattavat toisten valtioiden vaikutusvaltaa Suomen alueella. Tämä kehitys lisää myös vaaraa siitä, että Suomi nähdään osana ydinaseisiin nojaavaa sotilaallista infrastruktuuria ja siten mahdollisena kohteena kriisitilanteissa.

Samalla kun turvallisuuspoliittinen keskustelu on painottunut yhä enemmän aseelliseen varautumiseen, on vaadittu myös merkittäviä lisäyksiä varustelun menoihin. Rauhanliitto muistuttaa, että turvallisuus ei synny asejärjestelmistä. Jos julkisia varoja siirretään yhä enemmän sotilaalliseen varusteluun, se on pois niistä rakenteista, jotka ylläpitävät yhteiskunnan kriisinkestävyyttä arjessa: koulutuksesta, sosiaali- ja terveyspalveluista sekä muusta sisäisestä turvallisuudesta. Myös valtioneuvoston linjauksissa on korostettu yhteiskunnan turvallisuuden rakentuvan laaja-alaisesti palvelujen saatavuuden, julkisen

Suomessa on pitkään vaalittu periaatetta, jonka mukaan suurista ulko- ja turvallisuuspoliittisista ratkaisuista päätetään mahdollisimman laajassa parlamentaarisessa yhteisymmärryksessä. Nyt tästä perinteestä on poikettu. Ydinaseita koskevan sääntelyn muuttaminen näin kauaskantoisella tavalla ilman aidosti yhteistä, avointa ja perusteellista parlamentaarista valmistelua heikentää luottamusta päätöksentekoon ja kaventaa demokratian tilaa juuri kysymyksissä, joilla on syvällisiä ja pitkäkestoisia seurauksia koko yhteiskunnalle. Rauhanliitto on lausunnossaan arvostellut valmistelutapaa ja vaatinut ydinasekiellon säilyttämistä lainsäädännössä.  Rauhanliitto vaatii, että ydinenergialaki säilyy ydinasekiellon osalta ja tulevan hallituksen on palautettava ydinenergialaki tältä osin entiselleen. Lisäksi DCA-sopimuksen tarve ja sisältö on arvioitava uudelleen. Suomen ei tule avata ovea ydinaseiden sijoittamiselle, kuljettamiselle tai varastoinnille alueellaan missään oloissa.

Samalla koko turvallisuuspoliittinen ajattelu on uudistettava vastaamaan maailmaa, jossa sääntöpohjaista kansainvälistä yhteistyötä rikkovat sekä Venäjä että Yhdysvallat. Suomen on oltava johdonmukainen: sen on tuomittava kaikki kansainvälistä oikeutta rikkovat valtiot,
ei vain valikoiden joitakin niistä. Kestävää turvallisuutta rakennetaan kansainvälisen oikeuden, aseidenriisunnan, diplomatian ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden varaan – ei ydinaseiden varjoon.

The post Turvallisuuspoliittiset linjaukset uhka Suomen turvallisuudelle ja itsenäisyydelle appeared first on Rauhanliitto.