– 26.5.2021

”Maailma saadaan luokkaan” — Rauhankoulun toiminta arvioitu erittäin onnistuneeksi

Rauhanliiton globaalikasvatushanke “Toivo ja tieto Agenda 2030:ssa – kestävää tulevaisuutta rakentamassa” toteutettiin vuosina 2019–2020 erittäin onnistuneesti, kertoo uusi arviointiselvitys. Rauhankoulu on onnistunut kehittämään globaalikasvatuksen toimintamallin, joka on laadukas, innostava ja vaikuttava.

Rauhankoulun vuosien 2019-2020 vaikutusten ja laadun arviointi on valmistunut.
Selvityksessä arvioitiin ulkoministeriön rahoittaman Rauhanliiton globaalikasvatushankkeen kahta toimintamuotoa: opettajaksi opiskeleville suunnattuja koulutuksia sekä lapsille ja nuorille suunnattuja Rauhan ja kehityksen toimintakokonaisuuksia. Arvioinnin toteutti hankkeen ulkopuolinen asiantuntija Anna Jussilainen (FM, MA).

Hankkeen tavoitteet toteutuivat hyvin sekä lyhyemmän että pidemmän aikavälin tavoitteiden osalta. Hanke lisäsi tulevien ja ammatissa toimivien opettajien ymmärrystä ja valmiuksia käsitellä työssään globaaleja oikeudenmukaisuus- ja kehityskysymyksiä ja sai heidät innostumaan kestävän kehityksen integroimisesta omaan opetustyöhön.

”Tehokasta verrattuna luentomuotoiseen globaalikasvatukseen. Asiat jäi tällä tavoin oikeasti mieleen.”

”Osasitte hyvin ottaa huomioon monet näkökulmat sekä toitte esille sen, että on tärkeä olla luomatta stereotypioita ja vääristynyttä avunsaaja-vastaanottaja -asetelmaa.”

Arvioinnin mukaan koulutuksiin ja toimintakokonaisuuksiin osallistuminen tuki opettajia opetussuunnitelman perusteiden mukaisen globaalikasvatuksen toteuttamisessa ja tarjosi heille tietoa ja toimivia välineitä oman työn tueksi. Toimintakokonaisuuksiin osallistuneiden lasten ja nuorten tieto ja ymmärrys globaaleista kehityskysymyksistä, kuten eriarvoisuuden vähentämisestä ja Agenda 2030 tavoitteista vahvistui ja he myös suhtautuivat aiempaa avoimemmin hankkeen teemoihin.

Rauhankoulun toimintakokonaisuuksiin osallistuminen vahvisti lasten ja nuorten empatiakykyä, auttoi heitä ymmärtämään erilaisia todellisuuksia sekä lisäsi ryhmätyötaitoja ja tietoisuutta omista vaikuttamisen mahdollisuuksista. Rauhankoulu onkin onnistunut kehittämään globaalikasvatuksen toimintamallin, joka on laadukas, innostava ja vaikuttava.

”Todella mielenkiintoinen ja onnistunut etäkoulutus sekä aiheeltaan että rakenteeltaan! En ollut tästä etukäteen kovin innoissani, mutta tämä oli ehdottomasti mielenkiintoisin ja innostavin zoom-koulutus, mitä koko etäkoulun aikana opinnoissani on ollut. Selkeä kokonaisuus!”

”Käytetyt harjoitukset treenasivat mielestäni hyvin kestävyysajattelun, yhteistyön ja keskustelun taitoja. Harjoittivat ratkaisujen löytämistä viheliäisiin ongelmiin.”

Arvioinnin mukaan Rauhankoulun toiminnassa näkyy selkeästi pitkäjänteinen kehittämistyö, ja siitä seuraava johdonmukaisuus, tasalaatuisuus ja vaikuttavuus. Vaikka toimintaa on useilla eri paikkakunnilla ja sitä ohjaavat eri työparit, palaute on hämmästyttävän samanlaista. Lisäksi Rauhankoulu on onnistunut vakiinnuttamaan asemansa globaalikasvatuksen kentällä ja toisin kuin monet lyhyemmät hankkeet, opettajat tunnistavat sen ja osaavat tilata sitä kouluihin.

Koulutuksiin osallistuneista opettajiksi opiskelevista 98 prosenttia koki saaneensa lisää ymmärrystä globaalikasvatuksen teemoista ja 97 prosenttia välineitä globaalikasvatuksen toteuttamiseen. Rauhankoulun ohjaajien osaaminen globaalikasvatuksen asiasisällöistä arvioitiin erinomaiseksi (arvosana 5 asteikolla 1-5), draaman työtapojen osaaminen ja toiminnan sopeuttaminen lähes yhtä korkeaksi (arvosana 4,5).

Myös maksuttomuus on tärkeää, sillä kouluilla ei ole useinkaan varaa tilata ulkopuolisia kouluttajia. Palautteissa monet opettajat toivoivat, että Rauhankoulu jatkaa toimintaansa yhtä rautaisella otteella tulevaisuudessakin.

Rauhankoulun toimintaa kehitetään jatkuvan kehittämisen periaatteella. Toiminnasta on tehty laadun ja vaikutusten arviointiselvitys kahden vuoden välein vuodesta 2008 lähtien.

Lue lisää: Rauhankoulun vaikutusten ja laadun arviointiselvitys 2019-2020.