Historia

Eräänä päivänä kahvipöydässä joku sitä ehdotti: entä jos ostaisimme kokonaisen talon rauhalle! Elettiin vuotta 1984. Pasilan vanha asemarakennus olisi myytävänä ja sopivaa ostajaa etsittiin tarjouskilpailulla. Rauhanliitto voisi tehdä tarjouksen ja rakentaa vanhasta hirsitalosta rauhantoiminnan keskuksen. Rauhanaseman historia sai uuden käänteen.

Pasilan ja Vammeljoen vanha rautatieasema

Rauhanasema rakennettiin alunperin vuonna 1915 Vammeljoen rautatieasemaksi Kannakselle, Uudenkirkon pitäjään. Uusklassista tyyliä edustavan rakennuksen on suunnitellut ilmeisesti Valtion Rautateiden virkamiesarkkitehti.

Vammeljoelta asemarakennus siirrettiin vuonna 1923 pääkaupunkiin, Helsinkiin. Kannaksen rantaradan liikenne oli kuihtunut Suomen itsenäistyttyä. Rajan yli ei enää tullut kesävieraita eikä käyty kauppaa. Talo purettiin Vammeljoella ja rakennettiin hirsi hirreltä uudelle paikalleen Pasilassa.

Pasilan asemarakennuksen merkittävyyttä kuvaa, että rautatiehallituksen ylijohtaja asui sen yläkerrassa. Muutenkin asema oli ajan tasalla. Sen valvontaan asennettiin Suomen ensimmäiset sähkövaihteet, joilla junat ohjailtiin kahden raideparin pääradalle.

Itä-Pasilaa rakennetaan

Rauhanaseman rakennus entisellä paikallaan Pasilassa
Rauhanasema palveli 1920-luvulta 70-luvulle asti Pasilan rautatieasemana. Tässä talo on jo jäänyt tyhjilleen Pasilan kasvettua. Kuva: V. Rinne

Itä-Pasilan kaupunginosa rakennettiin kerralla miltei valmiiksi 1970 -luvun alussa, jolloin sinne syntyi noin 11 000 uutta työpaikkaa, lähinnä toimistotaloihin. Asukkaita aikaisemmin harvaan asuttuun Pasilaan muutti noin 5 000.

Myöhemmin rakennettiin Länsi-Pasila ja Pasilat yhdistävä silta yli ratapihan. Helsingin pääkirjasto ja lääninhallituksen massiivinen talo rakennettiin 80-luvun alussa, samaan aikaan kuin Rauhanaseman rakentamista puuhattiin.

Rakennuksen ura rautatieasemana loppui Pasilan kasvaessa jo 1970-luvun puolella ja lopulta talo jäi tyhjilleen. Lähinnä nousevan vihreän liikkeen aktivistit, paikallinen yhdyskuntatyöntekijä ja asiaa ajamaan perustettu osuuskunta vaativat aseman säilyttämistä. Lopulta VR ja kaupunki suostuivat tähän.

VR halusi vanhan asemarakennuksen nopeasti pois uuden alta, joten tarjouskilpailussa vuonna -84 oli tiukka aikataulu. Tarjouksia tehtiin kuusi, joista neljä sitoutui säilyttämään rakennuksen Itä-Pasilassa. Rauhanliitto tarjosi 15 000 markkaa ja – ehkä vähän omaksikin yllätyksekseen – voitti kilpailun.

Kaksi kertaa siirretty talo

Siitä se sitten lähti. Tarjouskilpailun voittajina rauhanaktivisteilla oli edessään uusi pähkinä: kuinka talo saataisiin siirrettyä vanhan asemarakennuksen tieltä? Museovirasto esitti ratkaisuksi talon siirtämistä kokonaisena, ja niin tehtiin.

Rauhanasemaa siirretään kokonaisena Itä-Pasilan Veturitorille.
Rauhanasema oli aikanaan Suomen suurin kokonaisena siirretty rakennus.

Elo-syyskuun vaihteessa talo sahattiin irti perustuksistaan, nostettiin tukipalkeille, vedettiin tunkkien avulla sivuun ja 8. syyskuuta kuorma-auto peruutti lavetin sen alle.

Oli järjestetty oikea siirtojuhla. Rauhanliiton puheenjohtaja, professori Göran von Bonsdorff otti päähänsä aseman viimeisen päällikön punaisen virkalakin, ja antoi aseman merkinantoviitalla siirtäjille lähtökäskyn. Ikkunassa oli rauhanmerkki ja banderolli: Liikekannallepano rauhan puolesta.

Suomen siihen asti suurin kokonaisena siirretty rakennus hinattiin nykyiseen paikkaansa Itä-Pasilan Veturitorille. Talo painoi 150 tonnia eli 10 tonnia vähemmän kuin sinivalas, kuten muuan pikkupoika asian totesi.

Talkoilla kunnostettu Rauhanasema

Rauhanaseman kunnostamisessa keskeisessä asemassa olivat talkoolaiset ja ne projektiin osallistuneet, jotka ideoivat ja toteuttivat varainkeruu- ja rekrytointikampanjat. Lahjoituksia saatiin kymmeniltä yrityksiltä, yhdistyksiltä, valtiolta ja muilta toimijoilta. Lisäksi myytiin symbolisia osakkeita ja yksityiset ihmiset järjestivät Rauhanaseman tueksi kirpputoreja ja huutokauppoja.

Projektin ajan rauhanliikkeen lehdet olivat täynnä talkookutsuja. Tarjolla oli ”rakentavaa ja terveellistä rauhantyötä”, ja ennen kaikkea mainostettiin mahdollisuutta osallistua johonkin konkreettiseen. Erityisen ahkerasti mukana olivat taloon muuttavat järjestöt. Rauhanaktiivit saattoivat nyt tulla yhdessä rakentamaan liikkeelleen kotia ja nähdä projektin etenevän päivä päivältä.

Rauhanasema kesken kunnostuksen. Rakennustelineestä roikkuu banderolli, jossa lukee: Kansainvälinen vapaaehtoinen työleirijärjestö.
Rauhanasema kunnostettiin pitkälti talkoovoimin. Urakan aikana järjestettiin mm. seitsemän kansainvälistä vapaaehtoistyöleiriä.

Talkoissa työtunteja kertyi päiväkirjojen mukaan ehkä 15 000. Kansainvälisiä työleirejä oli yhteensä seitsemän. Viisi ulkomaalaista oli töissä pitempään mahapalkalla. Kaksi heistä teki kirvesmiehen töitä peräti vuoden palkatta. Yhteensä talkoolaisia oli noin 30 maasta.

Talon kunnostuksessa oli draamaa: yhtenä yönä talo paloi. Palo oli saanut alkunsa keskellä helmikuun pakkasia vuokralla olleesta roudansulatuslaitteesta. Sinnikkäät rauhanaktivistit etsivät kuitenkin uudet hirret palaneiden tilalle ja pystyttivät talon uudestaan.

Rauhantyön toimintakeskukseksi

Jo pitkään muhineet unelmat toteutuivat, kun Rauhanasema vihittiin käyttöönsä syyskuussa 1986. Salissa oli tilaa rauhanmusiikille, seminaareille ja muille kokoontumisille. Järjestöt saivat toimistonsa yhteisen katon alle. Rauhankirjoillekin löytyi oma kirjasto.

Rauhanasema on edelleen sitä mitä Rauhanliiton kahvipöydässä haaveiltiin vuosikymmeniä sitten. Se on rauhantyön toimintakeskus, josta käsin toimitaan rauhan puolesta ruohonjuuritasolta parlamentteihin.

Talossa kirjoitetaan ja kustannetaan rauhanaiheisia lehtiä ja kirjoja, pidetään rauhankoulua lapsille ja nuorille ja järjestetään tapahtumia konserteista korkean tason seminaareihin.

Monet Rauhanaseman perustamisesta lähtien mukana olleet järjestöt toimivat talossa edelleen (ja uusiakin on tullut matkan varrella mukaan). Rauhanasema on kaikille avoin. Tänne tullaan rakentamaan rauhaa yhdessä.

Yksityiskohta Rauhanaseman julkisivusta: Kellotaulu ja kyltti, jossa lukee Rauhanasema Fredsstationen

Lähteet: