Ari Tarkiainen: Mitä Gaza kertoo maailmastamme?

Olen ohjaaja Susanna Kuparisen tapaan ihmetellyt, miksi julkisessa keskustelussa Ukraina on tärkeä ja Gaza ei. Usein esitetty selitys on, että Ukraina on meitä lähellä maantieteellisesti ja kulttuurisesti, Lähi-itä ei.  Ei ole välttämättä kyse siitä, että Ukraina on ”meitä lähempänä”, vaan siitä, että Ukrainan tapauksessa länsimaiden hallitusten, Yhdysvaltojen ja sen eurooppalaisista liittolaisten on ollut helpompi sijoittaa itsensä hyvän ja pahan narratiiviin.

Gaza tekee tilanteesta paljon vaikeamman siksi, että länsimaiden valtaapitävien pitää arvioida oman liittolaisensa toimintaa ja omaa osuuttaan konfliktissa. Länsimaiden sisällä on lisäksi erilaisia näkemyksiä, intressejä ja poliittisia tulkintoja.  Ukrainan tilanne ollut pitkään vaikea, mutta ero Gazaan on ilmeinen: Ukraina kykenee vastarintaan. Toisin on Gazassa, jossa palestiinalaiset ovat joutuneet todistamaan sellaista, mitä kenenkään ei pitäisi joutua enää kohtaamaan.

Intialaisen kirjailija Pankaj Mishran mukaan Gazan tapahtumat voivat olla maailmanjärjestyksen vedenjakaja, johon joudumme palaamaan monasti.

Gaza peilinä

Gaza asettaa läpivalaisuun yhden kansainvälisen järjestyksen suuren heikkouden: universaalit oikeudet hyväksytään periaatteessa, mutta ne hylätään helposti, jos ne ovat ristiriidassa laajempien valtapyrkimysten ja omien etujen kanssa. Toisin sanoen Gaza ei kerro vain sodasta ja sen julmuudesta vaan jostakin paljon laajemmasta.  Se ilmentää karmealla tavalla sopimuspohjaisen maailmanjärjestyksen hajoamista sekä sitä, että kansainvälisen oikeuden ja laajemmin kansainvälisen geopoliittisen järjestyksen raja on tullut vastaan.

Nyt näyttää siltä, että kansainvälisen oikeuden normien ja valtioiden poliittisten käytäntöjen välillä on kasvava ristiriita. Gaza tekee tämän ristiriidan erityisen näkyväksi. Kansainvälisellä oikeudella on sääntöjä, tuomioistuimia ja menettelyjä, mutta niiden toimeenpanovalta on rajallinen ja riippuu viime kädessä valtioiden poliittisesta halusta noudattaa niitä.

Valtio vastaan kansa

Gaza ei koske vain Israelin valtiota ja sen toimintaa, vaan se koskee erityisesti suuria maita, jotka sallivat ja mahdollistavat kaiken julmuuden pienellä maa-alueella Lähi-idässä. Asiaan ei haluta puuttua eikä asiaa ratkaista, vaikka suurvalloilla olisi siihen mahdollisuus. 

Kansainvälinen oikeus on pitkälle syntynyt länsimaiden toiveesta ja ajatuksesta, että valtioita tulee valvoa samalla tavalla kuin yksittäiset valtiot valvovat omaa perustuslakia ja oikeuslaitostaan.

Tarvitaan siis koko maailmaa kattavat säännöt valtioita ja poliittisia toimijoita varten. Tarvitaan säännöt sodalle, säännöt rauhanteolle ja valtion suvereniteetille toteuttamaan oikeusvaltio -periaatetta maailman mitassa.

Kenen tarina kertoo todellisuuden

Olennaista kuitenkin on, että kriisejä tarkastellaan aina kunkin valtion tai ryhmittymän omien intressien ja etujen kautta.  Edward Said on puhunut paljon representaation vallasta. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että länsi ei suoranaisesti vääristele Palestiinan tilannetta vaan että länsi pyrkii tekemään omasta selityksestään kaiken kattavan ja reaalisen.

Ukrainan kriisissä korostuu julkisessa keskustelussa Ukrainan oikeus päättää omista asioistaan. Gazan tilanteen tulkinnassa korostuu taas Israelin toiminta oman turvallisuuden takaamiseksi. Palestiinalaisten oikeuksista puhutaan sangen vähän ja liian usein nousee esiin terrorismin leimakirves.  Kaikilla valtioilla ja kansoilla myös Ukrainalla ja Israelilla on oikeus puolustautua, mutta kansainvälisiä sääntöjä ei sovelleta kovinkaan johdonmukaisesti.

Maailmassa on aina jaettu valtaa ja se on jakautunut epätasaisesti. Gazan tilanne on erinomainen näkökulma siihen, miten erilaisena maailma näyttäytyy riippuen siitä, onko kyseessä kansa, jolla on valtio vai onko kyseessä kansa, jolla ei ole valtiota.  Israel on valtio, jolla on armeija, ilmavoimat, tiedustelu, liittolaisia ja huomattava kansainvälinen vaikutusvalta. Palestiinalaisilla ei ole täysivaltaista valtiota, jolla olisi vastaavat välineet. Konflikti on siis epäsymmetrinen eikä Gazan kriisiä voi pelkistää Hamasiin ja sen iskuihin. Tällaisessa tilanteessa siviilien suojelu ei voi mitenkään pohjata kiistelyyn siitä, kumpi aloitti mitä milloinkin. Valta ei siis vaan säätele sitä, mitä on tapahtunut, vaan sitä, miten tapahtunut tulee ymmärtää.

Teknologia, sota ja vastuu

Gaza kertoo myös siitä, miten teknologia muuttaa sodan ja sodankäynnin luonnetta ja miten vanhat aseet menettävät merkityksensä. Nykyinen sodankäynti on yhdistelmä keinoja ja välineitä, jossa satelliitit, tekoäly, lennokit, autonomiset aseet, tiedonkeruu ja sosiaalinen media yhdistyvät vallanpitäjien arsenaaliksi.  On syytä pohtia sitä, muuttuuko politiikan ja poliitikkojen vastuu, kun sodankäynti muuttuu yhä teknologisemmaksi ja päätöksenteko hajautuu ihmisten, algoritmien, tiedustelu- ja asejärjestelmien muodostamaan verkostoon?  Kun tällaisen sodan lopputuloksena on valtava määrä kuolleita, kodittomia ja tuhottua infrastruktuuria, niin kuka on niistä vastuussa?

Ilmiselvää on, että tällainen sodankäynti muuttaa poliittisten päättäjien asemaa ja roolia. On helpompi tehdä sotaa koskevia päätöksiä ja suunnitella asioita näyttöpäätteen takana. Vastuuta on helpompi pakoilla.

Kuoleman kentät

Gazan tilannetta voi katsoa myös kamerunilaisen historioitsijan Achile Mbeben kuoleman politiikka -käsitteen kautta. Mbeben keskeinen ajatus on, ettei moderni valta hallitse vain elämän ehtoja, vaan luo tilanteita, joissa kokonaiset väestöt joutuvat elämään kuoleman läheisyydessä. Valta hallitsee siis kuolemaa, ei elämää.

Tämä näkökulma soveltuu erityisen hyvin Gazaan, jossa elämän ehtoja rajoitetaan liikkumisessa, rajojen ylityksissä, veden, ruuan, energia ja terveydenhuollon saannissa. Asuminen on alueella lähes mahdotonta, koska infrastruktuuri on tuhottu. Elämällä ei ole tulevaisuutta ja siitä katoaa mieli.

Gaza kertoo loppujen lopuksi täsmälleen siitä, millainen kansainvälinen järjestys meillä on todellisuudessa silloin, kun sen julistamat universaalit periaatteet joutuvat vastakkain vallan kanssa.

Jos oikeudet ovat universaaleja vain silloin, kun niiden puolustaminen on itselle edullista tai hyödyllistä, ne eivät lopulta ole universaaleja oikeuksia. Ne ovat vahvemman oikeuksia. Siitä Gaza on valitettava esimerkki.