– 11.2.2019

Amnesty: Suomalaisia aseita voi edelleen päätyä Jemenin sotaan

Kuvan teksti vaatii: Lopetetaan asekauppa sotaa käyviin maihin

Suomalaisia aseita voi edelleen päätyä Jemenin sotaan, ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin selvitys paljastaa. Tutkimuksen mukaan Arabiemiraatit on toimittanut länsimaista ostettuja aseita Jemenin sotaan osallistuville puolisotilaallisille joukoille, joiden tiedetään syyllistyneen sotarikoksiin.

Suomi ilmoitti marraskuussa 2018, ettei se enää myönnä uusia asevientilupia Jemenissä sotivan saudikoalition osapuolille. Voimassa olevien asevientilupien toimeenpanemista ei kuitenkaan keskeytetty.

Suomi on vienyt Arabiemiraatteihin viime vuosina muun muassa miehistönkuljetusvaunuja, joita todennäköisesti on käyttetty Jemenin sodassa. Vuonna 2017 Arabiemiraatit oli Suomen 5. suurin asekauppakumppani. Tilastot vuoden 2018 asevienneistä eivät ole vielä saatavilla.

Rauhanliitto on kampanjoinut pitkään aseviennin lopettamiseksi Saudi-Arabian johtamalle liittoumalle. Jemenin konflikti on aiheuttanut yhden maailman vakavimmista humanitaaristista katastrofeista. Asekauppa alueelle ylläpitää ja lietsoo konfliktia.

Viimeksi tammikuussa 2018 Rauhanliitto ja Sadankomitea pyysivät oikeuskansleria selvittämään, olivatko valtioneuvoston Patria Land Systemsille Arabiemiraatteihin myöntämät vientiluvat lainmukaisia. Oikeuskansleri ei löytänyt vientiluvista laittomuuksia, mutta totesi niiden olevan ”alttiita kritiikille”.

Suomi on mukana kansainvälisessä asekauppasopimuksessa. Se kieltää aseiden toimittamisen maihin, joissa niitä voidaan käyttää ihmisoikeusloukkauksiin.

Amnestyn tavoin Rauhanliitto on sitä mieltä, että aseiden toimittaminen Jemenin sodan osapuolille on keskeytettävä ja aiemmin myönnetyt asevientiluvat on jäädytettävä.