– 3.3.2020

Pariisin säteilevä sateenvarjo

Ranskan presidentti Macron tarjosi helmikuun alussa halukkaille Euroopan maille keskusteluja astumisesta Ranskan ydinaseistuksen suojaan. Hän ilmoitti samalla, että ”Tästä lähtien Ranskan elintärkeillä eduilla on eurooppalainen ulottuvuus” ja niitä turvataan ydinaseilla.

Esitykset ajoitettiin Brexitiin toteutumiseen, uuden komission järjestäytymisen ja EU:n ulkoministeri Borrellin kauden alkuun. Keväällä pidetään YK:n Ydinsulkusopimuksen tarkastelukonferenssi, josta ei odoteta tuloksia.

Kuukautta myöhemminkään Macronin esityksistä ei näy julkisia jälkiä. Dipomatian hämärillä käytävillä keskusteluja on käyty varmasti jo niin EU-koneistossa, esityksiä välittömästi seuranneessa Naton puolustusministerikokouksessa ja Münchenin turvallisuuskonferenssissa.

Vaikka mitään merkittävää tuskin välittömästi tapahtuu, tutkimuslaitoksiin ja ulkoministeriöiden arkistoihin esityksiä tuskin aiotaan haudata.

Macron ei esityksillään tuo mitään uutta hyvää maailmannäyttämölle eikä Eurooppaan. Tutkijat ovat jo pitkään keskustelleet siitä, onko nyt käynnissä ydinaseiden mahdin järjestyksessä toinen aikakausi (Paul Bracken, The Second Nuclear Age, 2013). Kylmässä sodassa vakauden taanneet sopimukset murenenevat perä perää.

Hävitysvoimaisimpien joukkotuhoaseiden valvonta, niiden omistuspohjan laajenemisen estäminen ja aseriisunta ovat jopa poliittisina tavoitteina hiipumassa. Suurvaltapolitiikka tekee paluuta ja pyrkii syrjäyttämään monenkeskiset, sopimiseen pohjautuvat menettelyt.

Macron nosti Pommin Brysselin pöydille.

Hänen toteamuksensa, että ”Tästä lähtien Ranskan elintärkeillä eduilla on eurooppalainen ulottuvuus” on jatko Ranskan jo 1972 omaksumalle linjalle, jossa maa katsoo sotilasstrategiansa hyödyttävän epäsuorasti koko Eurooppaa. Mutta Macron sanoo nyt avoimesti ”Ranskan ydinaseistuksen pelkällä olemassaolollaan vahvistavan Euroopan turvallisuutta” ja että ”sillä on siksi aito eurooppalainen ulottuvuus.”

Ranskan uusvanha doktriini koskee EU-Eurooppaa. Voisiko se tällaisesta tarjouksesta kieltäytyä? Vastaako Ranskan globaalin ulottuvuuden Force de frappe, ydiniskuvoima, noin 300 kärkeä sukellusveneissä, lentotukialuksissa, risteilyohjuksissa ja monitoimihävittäjien pyloneissa EU-turvallisuusyhteisön ja jäsenmaidenkin turvallisuustarpeisiin?

Vai altistaako se ne tilanteelle, jossa ne ovat ilman sananvaltaa Ranskan ja sen kokemien uhkien puskurina? Väittääkö Macron, että voimapolitiikasta tähän asti tietoisesti irtisanoutuneen EU tulisi nyt sisällyttää deterrenssi, asevoiman tuottama pelote, turvallisuusstrategiaansa? Tässäkö on lääke EU:n ”strategisen autonomian” anemiaan?

Ja että jo seuraavassa Eurooppa-neuvostossa hallitusten päämiehet esittävät konsensuksella muutosta Lissabonin perussopimuksen yhteisen puolustuksen artiklaan 42.7 mahduttaakseen siihen Ranskan ydinaseen? Tai että EU:n yhteisen puolustuksen etujoukko, pysyvän rakenteellisen yhteistyön maat, voisivatkin sopia yhteisen ydinasepolitiikan ja työntää sen alas muiden unionimaiden kurkusta?

Macronin julistukset repivät myös eurooppalaisen Naton rivejä, jonka kanssa EU:n yhteinen puolustuspolitiikka on sovitettu yhteen. Ranska ei osallistu Naton ydinaseiden käytöstä päättävän NPG-ryhmän toimintaan. Sen (ja Britannian) ydinaseet ovat ”itsenäisiä pelotteita”, jotka ovat kuitenkin panoksia liittokunnan kokonaispelotteeseen. Myös USA on itsenäistämässä ydinaseitaan Naton komennosta.

Ranskan doktriini ei kavahda aseen käyttöä ensimmäisenä, ja on hämärää minkä uhan se katsoo oikeuttavan ydinaseiskuun. Ranska ei isännöi USAn pommeja maaperällään, eikä osallistu monitoimihävittäjien tukitehtäviinkään.

Macron sanoi puheessaan haluavansa käynnistää “strategisen dialogin” siihen halukkaiden “Euroopan maiden” kanssa Ranskan pelotteen ”roolista yhteisessä turvallisuudessa”. Silti se tuskin haluaa EU-maista edes Saksaa jakamaan päätösvaltaa aseistaan, saati isännöimään tai kuljettamaan niitä.

Suomelle EU:n identifioituminen ydinasevallaksi ei ole tervetullut eikä mahdollinen linjaus.

Samalla tavoin kuin Ranskan johtama puolustuksen yhteistyöaloite (EI2) on EU:n ulkopuolinen harjoitus, myös sen yhteistyö ydinasemahdista kiinnostuneiden jäsenmaiden kanssa olisi irti EU:n (ja Naton) rakenteista?

Sen ydinaseiden modernisointiohjelma 2019-2025 maksaa 37 mrd euroa. Ranskalle voisi riittää osa EUn varustelurahaston budjetista vastineeksi Macronin uhraukselle.

YKn huhtikuun lopulla käynnistyvässä Ydinsulkusopimuksen viisivuotistarkastelussa Ranskalle esitetään kysymyksiä, miksi ydinasevallat löytävät aina uusia myönteisiä puolia aseistuksestaan, josta ne ovat sitoutuneet luopumaan jo 50 vuotta sitten.

Suomelle EU:n yhteisen puolustuspolitiikan kehitystyö on ollut merkittävä hanke. Suomelle EU:n identifioituminen ydinasevallaksi ei ole tervetullut eikä mahdollinen linjaus. Sitä ei tulla kirjoittamaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan selontekoon. Suostumalla Ranskan ydinasekumppaniksi Suomikin menettäisi ydinasevaltojen 1995 antamat ja Turvallisuusneuvoston siunaamat takuut, ettei ydinaseetonta maata vastaan tätä asetta käytetä.

Suomi on myös itse irtisanoutunut ydinaseiden hankkimisesta YK:n Ydinsulkusopimuksen (art 2) jäsenenmaana sekä pitämällä voimassa Pariisin rauhansopimuksen atomiasetta koskevan kiellon. Suomelle sopivampi aloite olisi Euroopan ydinaseettomuuden edistäminen.

Jaakko Ellisaari

Kirjoittaja on Rauhanliiton hallituksen jäsen.

Rauhanliiton blogi tuo näkökulmia rauhanpolitiikkaan ja -kulttuuriin. Sen kirjoittajat ovat Rauhanliiton ja rauhanliikkeen toimijoita ja tutkijoita. Blogissa esitetyt näkökulmat eivät välttämättä täysin vastaa Rauhanliiton kantoja.