Puhutaan lasten ja nuorten kanssa sodasta!
Presidentti Putinin uhkaus ydinaseen mahdollisesta käytöstä on lävistänyt Suomenkin lasten ja nuorten tietoisuuden:” Tuleeko tänne sota?” ”En halua kuolla ydinsodassa, minua pelottaa”.
Nyt on aika kuulla lasten ja nuorten tuntemuksia. Jo nelivuotias askartelee mielessään kaikkien maailman suurten kysymysten kanssa, vallan, rakkauden, vihan, seksuaalisuuden ja kuoleman mietteissä. Niihin hän etsii vastauksia leikeissään ja kavereiden kanssa, ja tarvitsee aikuisia vastaamaan pohdintoihinsa. Nuorelle elämä on tässä ja nyt, voimavaroja menee omaan kasvuun, kun oma ruumis yhtäkkiä muuttuu eikä voi tietää, millainen itsestä tulee. Omaa pelkoa ja tuskaa voi olla vaikea näyttää. Kaveriporukan kanssa rakennetaan maailmankuvaa, mutta kotoa tarvitaan myös aikuisten näkemyksiä maailmantilanteesta.
1980-luvulla lasten ja nuorten tuntemuksia tutkittiin kansainvälisesti. Lapset saivat äänensä kuuluviin. Ydinsodan ahdistus varjosti lasten ja nuorten elämää kaikkialla. Oli turhaa väittää, että pienet lapset eivät ymmärrä tai tiedä ympäröivän maailman tilanteesta. Se välittyi heille aikuisten ahdistuksen tai puolihuolimattomasti lausuttujen kommenttien kautta vääristyneenä, lisäten pelkoa puhumattomuuden takia. Ystäväni, lastenpsykiatri Tytti Solantaus teki väitöskirjansa lasten ja nuorten peloista.
1990-luvulla Jugoslavian sodan aikana lapset ja nuoret joutuivat todistamaan hirvittäviä raakuuksia. Ystäväni lastenpsykiatri Veronica Ispanovic kuvasi työtaakkaa: Ei ole vain yksittäisiä lapsia, jotka ovat traumatisoituneet nähtyään kuolemaa, tappamista ja omiin vanhempiinsa kohdistuneita hyökkäyksiä, näitä lapsia on kymmeniä tuhansia. Tarvittiin joukkomittaisia toimia toipumiseen.
Sekä Tytti että Veronica päätyivät korostamaan ensinnä aikuisten roolia ja vastuuta. Puhutaan lasten kanssa! Täällä puhumattomuuden maassa Suomessa, otetaan lasten ja nuorten ajatukset ja huolet todesta. Puretaan huolta yhdessä. Kysymykset saattavat tulla hankalaan aikaan, bussimatkalla, aikuisten kiireen keskellä. Nyt on aika pysähtyä ja antaa niille tilaa. Istutaan alas, kuunnellaan, kysellään, pohditaan yhdessä. Me aikuiset emme ole kaikkitietäviä, hyvä vastaus voi olla myös, että otetaan selvää asioista.
Toinen helpottava asia on toiminta. Toimitaan yhdessä. Me teemme jotakin tämän tilanteen korjaamiseksi, oli se sitten mitä tahansa. Kerrotaan mielipiteemme. Rauhanmarssit joutuivat välillä aivan turhaan naurettavaan valoon, sillä niillä on oma helpottava vaikutuksensa kaikille. Voi osallistua keräyksiin – tavaraa on nyt vaikea lähettää sotatantereelle, mutta pienikin ropo toimii, kun sen välittäjänä on luotettava taho. Voi lähettää viestin ystävälle Venäjälle tai Ukrainaan.
Meillä on hyvä hallitus ja korkeatasoinen viestintä radiossa ja TV:ssä. Nyt kaipaamme enemmän lapsille suunnattuja uutisia, lapsille suoraan kohdistettua viestintää ja mediaa.
Vappu Taipale
Kirjoittaja on Rauhanliiton hallituksen varajäsen.
Rauhanliiton blogi tuo näkökulmia rauhanpolitiikkaan ja -kulttuuriin. Sen kirjoittajat ovat Rauhanliiton ja rauhanliikkeen toimijoita ja tutkijoita. Blogissa esitetyt näkökulmat eivät välttämättä täysin vastaa Rauhanliiton kantoja.
