– 30.9.2020

Rauhacast: Mitä tarvitaan kansainväliseen solidaarisuuteen?

Rauhacast-podcastin logo turkoosilla pohjalla.

Rauhacast pureutuu nyt identiteetteihin! Millaisista palikoista etninen, valtiollinen tai valtionrajat ylittävä yhteenkuuluvaisuudentunne on rakennettu? Tarvitaanko kansainväliseen solidaarisuuteen marsilaisten hyökkäys, vai riittäisikö yksi pandemia?

Muun muassa näitä kysymyksiä käsittelee Rauhacastin toimittaja Timo Virtala vieraansa, dosentti Risto Marjomaan kanssa. Kuuntele lisää podcastista!

(Teksti jatkuu podcast-upotuksen jälkeen.)

Rauhaa ryhmäidentiteeteillä?

Meneillään oleva pandemia, ilmastonmuutos, kuudes joukkosukupuutto ja ydinaseet ovat kansainvälisiä kriisejä, joihin on vain kansainvälisiä ratkaisuja. Yksikään kansakunta ei pysty niitä yksin ratkaisemaan. Ollakseen todellinen patriootti, välittääkseen aidosti omista kansalaisistaan, jokaisen valtionjohtajan on näiden ongemien edessä käännettävä katseensa kansainväliseen yhteistyöhön, oltava valmis kuuntelemaan, tekemään yhteistyötä ja kompromisseja.

Tästä olemme haastateltavani, Helsingin yliopiston yleisen historian dosentti Risto Marjomaan kanssa samaa mieltä. Kuten myös siitä, että etniset, kansalliset ja ylikansalliset identiteetit ovat suuren ihmisjoukon yhteisen mielikuvituksen tuotoksia, kuvitteellisia järjestyksiä eli intersubjektiivisia himmeleitä, joilla on saatu aikaan paitsi kansanmurhia ja maailmansotia, myös nostettu kansakuntia kurjuudesta ja köyhyydestä, tuettu tieteitä ja taiteita, autettu köyhiä ja sairaita, puhallettu yhteen hiileen ja monin paikoin voitettu nälkä, kulkutaudit ja sodat.

Yhteisymmärryksestämme huolimatta olen haastattelun viime minuuteilla levoton. Minusta tuntuu, että olen haastateltavani kanssa eri mieltä, mutta en keksi mitään hyvää vasta-argumenttia. Globaaleihin ongelmiin tarvitaan globaali ratkaisu, mutta löytyykö maailmasta siihen riittävästi globaalia yhteistyöhalua ja luottamusta? Tarvitaanko maailmanlaajuisen yhteenkuuluvaisuudentunteen luomiseksi marssilaisten hyökkäys, vai riittäisikö yksi pandemia?

Mikä estää meitä sisäistämästä ryhmäidentiteettien todellisen luonteen ja vastakkainasetteluiden korostamisen sijaan käyttää niitä välineinä ihmiskunnan ongelmien ratkaisemisessa?

Marjomaan mielestä olemme globaalista solidaarisuudesta hyvin kaukana, ja mediaa seuraamalla voi todeta, että suuntakin on väärä: “Jos nyt ajatellaan meidän tämän päivän ideologioita populismia, islamismia ja konservatiivisia nationalismeja, niin ne kaikki osoittavat toiseen suuntaan. Oikeastaan tällä hetkellä ei ole olemassa sellaista vahvaa internationalistista liikettä enää.”

Sosialismi sitä aikoinaan yritti, mutta Marjomaa huomauttaa, ettei “senkään ympärille kuitenkaan kyetty luomaan sitä homo sovietikusta, tämmöistä uutta ajatusta ihmisestä, joka on työläinen, joka on maailmankansalainen.”

Myös monilla uskonnoilla ja ympäristönsuojeluaatteella on universaali aspektinsa, mutta Marjomaa ei tunnu uskovan niiden voivan yhdistää ihmiskuntaa yksimieliseen taisteluun pandemiaa, ilmastonmuutosta ja ydinaseita vastaan.

Ympäristöliike on Marjomaan mukaan sillä tavalla erikoinen, että sen kohde ei ole ihminen. “Se kyllä nostaa esille sen, että me tarvitsisimme tällaisen maailmanlaajuisen yhtenäisyyden, mutta ei anna sellaisia rakennuspalkioita sille, että minkälainen se meidän identiteettimme sitten sellaisessa maailmassa olisi.”

Mikrofonin suljettuani onnistun muotoilemaan ajatukseni sanoiksi: minusta tuntuu, että maailma on täynnä valveutuneita, fiksuja ja vastuullisia ihmisiä. Sekä Suomessa että ulkomailla törmään jatkuvasti ihmisiin, jotka ovat nykymenosta huolissaan, ja joilla on tahtoa ja valmiutta muuttaa elämäntapaansa ja yhteiskuntaansa ympäristöystävällisempään suuntaan. Tietoa meillä on enemmän kuin koskaan. Mikä estää meitä sisäistämästä ryhmäidentiteettien todellisen luonteen ja vastakkainasetteluiden korostamisen sijaan käyttää niitä välineinä ihmiskunnan ongelmien ratkaisemisessa?

Marjomaa myöntää, että koska ryhmäidentiteetit ovat kuvitteellisia, niin ihmisten on myös mahdollista kuvitella asiat toisin. Hän kiistää olevansa pessimisti ja puolustaa sanomaansa, että ilman realismia muutos ei tapahdu. “Kyllä tämä tästä” ja “tokihan me tästä selviämme” -asenne kun johtaa helposti passiivisuuteen.

Januskasvoinen nationalismi

Nationalismin Marjomaa näkee januskasvoisena, joka saa aikaan sekä hyvää että pahaa. “Nationalismi on sana, jota nykyään käytetään helposti kirosanana, mutta minä sanoisin että vahva nationalismi on kyllä aika lailla modernin demokratian ehto.”

Hänen mukaansa se vanha suomalainen sanonta, että ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme siis suomalaisia, kiteyttää hyvin sen, mistä nationalismissa on kysymys: “suomalaisuus on sitä, että me emme ole jotakin muuta.” Tästä lähtökohdasta johtuen “on olemassa suuri vaara, että se luo myöskin antipatiaa ja vihaa, ja tämän takia nationalismilla on hyvin ansaitustikin hyvin huono maine.”

Monin paikoin Afrikkaa etnonationalismi ei suinkaan pidä kansakuntia yhteinäisenä, vaan repii niitä rikki sisältäpäin. Suurena syynä tähän ovat kolonialismin aikana päätetyt hyvinkin summittaiset valtionrajat, jotka vedettiin kielialueistä välittämättä. Esimerkiksi Sudaniin, pinta-alataan Afrikan suurinpaan valtioon, yhdistettiin toisilleen vieraita heimoja, kieliä ja uskontoja ja niiden joukossa myös ryhmiä, jotka katsoivat olevansa toistensa vihollisia.

Etnonationalismi kylvää ristiriitoja myös Etiopiassa, jota mikään eurooppalainen valtio ei onnistunut kolonialisoimaan. Äkkiseltään ajateltuna näistä jännitteistä ei voi syyttää kolonialismia, mutta Marjomaa näkee asian toisin.

“Itse asiassa ehkä voi. Etiopia itse on kolonialistinen valtio. Etiopian keisarikunta onnistui säilymään 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa liittymällä tähän länsimaiseen, imperialistiseen peliin. He ryhtyivät itse valloittamaan naapurialueita ja liittämään niitä itseensä, käyttämään niiden resursseja vahvistaakseen omaa armeijaansa. Etiopian pinta-ala noin kolminkertaistui 1800- ja 1900-lukujen taitteessa.”

Elämme aikakautta, jossa etnonationalismi hajottaa ja uhkaa hajottaa valtioita myös Euroopassa. “Meillähän on meidän Skotlantimme. Belgia on ollut hajoamistilassa koko 2000-luvun, ja nyt viimeisenä on sitten Katalonia Espanjassa. [… ] Pohjois-Italiassahan on sama tilanne, ja Jugoslavia hajosi, Tšekkoslovakia hajosi… eli tietynlainen tämmöinen Euroopan afrikkalaistuminen on pikemminkin tässä ollut esillä, kuin toisinpäin.”

Kaikki baskit eivät kuitenkaan halua itsenäistyä, eivätkä myöskään kaikki katalaanit tai skotit. Eli oli ratkaisu kumpi vain, niin iso osa väestöstä pettyy. Tulisiko ratkaisua etsivät katseet etnisten ryhmien sijaan kääntää suurempiin kokonaisuuksiin, esimerkiksi eurooppalaisuus ja afrikkalaisuusaatteisiin? Voisiko mantereen kokoiset unionit tuoda uuden identiteetin ja uudet, vähemmistörymienkin oikeuksia kunnioittavat pelisäännöt?

“Uuden” identiteetin luomisen vaikeuksien ohella Marjomaa näkee ongelmana yhteisen kielen puuttumisen: “Olisiko se European Union vai Union Européenne?”

Ihmisryhmät ovat aina eläneet toistensa lomassa

Etiopiassa jonkinlainen ratkaisu tilanteeseen on ollut etnisyyteen perustuva federalismi. Se on toisaalta antanut aiemmin sorretuille ryhmille oikeuden omaan kielensä ja oikeuden korostaa omaa kulttuuriaan. Toisaalta se on korostanut etnisiä eroja eikä suinkaan poistanut kaikkia ongelmia, sillä jokaisessa federaatiossa on omat vähemmistöryhmänsä ja vähemmistökielensä.

Marjomaan mukaan on nationalistisen ideologian synnyttämä väärä mielikuva, että me ihmiset muka elettäisiin tällä planeetalla jonkinlaisissa yhtenäisissä ryhmissä. “Se ei ole totta. Ihmiset elävät toistensa lomissa, näin on aina ollut.”

Marjomaa mainitsee esimerkiksi Suomen 1800-luvun alussa ja puolessavälissä, jolloin noin kolmannes Suomen väestöstä oli ruotsinkielistä. Helsingissä suomen kieli oli vasta kolmas kieli ruotsin ja venäjän jälkeen, ja Viipurissa vasta neljäs, ruotsin, venäjän ja saksan jälkeen.

“Eli Suomessa on tapahtunut se sama kuin muissakin eurooppalaisissa kansallisvaltioissa, eli yksi kieli ja kulttuuri on jyrännyt ne muut ja on luonut oman tarinansa siitä mitä me olemme ja mikä meidän menneisyytemme on. On tavallaan haudattu ne muiden tarinat,” huomauttaa Marjomaa ja jatkaa: “Etiopiassa ei tämmöiseen ole käytännön mahdollista, koska siellä ei ole sitä enemmistökieltä, ei edes sitä kahta kolmasosaa.”

Kuuntele Rauhacast!

Rauhacast on Rauhanliiton podcast-sarja, jonka vuoden 2020 EU:ta ja Afrikkaa käsittelevät jaksot tuotetaan yhteistyössä Sadankomitean kanssa. Niiden julkaisuun on saatu tukea Eurooppa-tiedottamisen valtionavuista.

Joko kuuntelit Rauhacastin aiemmat jaksot? Löydät ne Rauhanliiton sivuiltaSoundCloudistaSpotifysta ja Apple Podcastsista.

 

Timo Virtala

Rauhanliiton blogi tuo näkökulmia rauhanpolitiikkaan ja -kulttuuriin. Osana blogia julkaisemme Rauhacast-podcastia. Esitetyt näkökulmat eivät välttämättä vastaa Rauhanliiton näkemyksiä.