– 18.7.2022

Hiroshima-ilta Helsingissä la 6.8. — sytytä kynttilä atomipommien uhrien muistolle

Lauantaina 6.8. vietetään atomipommien uhrien muistopäivää eli Hiroshima-päivää. Hiroshima-päivän tilaisuuksia järjestetään eri puolella Suomea ja maailmaa. Helsingissä päivän päätapahtuma järjestetään Töölönlahdella klo 21 alkaen.

Hiroshiman ja Nagasakin atomipommien uhreja muistetaan japanilaisen perinteen mukaan laskemalla kynttilälyhtyjä veteen. Tunnelmallinen rauhantapahtuma järjestetään Suomessa ainakin Helsingissä, Hämeenlinnassa, Loviisassa, Maarianhaminassa, Närpiössä, Turussa ja Vääksyssä.

Yhdysvallat pudotti atomipommin Hiroshiman kaupunkiin Japanissa 6.8.1945. Yksi pommi tuhosi koko kaupungin. Joitakin päiviä myöhemmin, 9. elokuuta, saman kohtalon koki Nagasakin kaupunki. Ydinaseiden humanitaariset seuraukset olivat hirvittävät. Vuoden loppuun mennessä Hiroshimaan pudotettu pommi oli tappanut arviolta 140 000 ihmistä ja Nagasakiin pudotettu pommi arviolta 74 000 ihmistä. Pommituksista hengissä selvinneet kärsivät terveysongelmista ja sosiaalisesta stigmasta koko elämänsä ajan.

Hiroshiman ja Nagasakin atomipommeista tulee kuluneeksi tänä vuonna 77 vuotta. Uhreja muistetaan ympäri maailmaa Hiroshima-päivänä 6.8. Samalla muistutetaan ydinaseriisunnan ja rauhantyön tärkeydestä. On meidän tehtävämme muistaa, jotta voimme sanoa: Ei koskaan enää.

Viisi vuotta sitten saatiin vihdoin ydinaseiden kieltävä sopimus solmittua. Suomi ei ole sopimusta allekirjoittanut, mutta osallistui tarkkailijana kesällä ensimmäiseen sopimusosapuolten kokoukseen.

 

Hiroshima-päivän perinteinen tapahtuma Helsingissä

Helsingissä Hiroshima-päivän päätilaisuus järjestetään perinteiseen tapaan Töölönlahdella, Oopperan amfiteatterilla. Tapahtuma alkaa klo 21 puheilla ja musiikilla. Puhujina ovat kirkkoherra Riikka Reina Kallion seurakunnasta ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Fatim Diarra. Musiikista vastaa Harri Saksala ja Mikko Helenius -duo sekä Yuko Takeda. Kynttilälyhdyt lasketaan Töölönlahteen noin klo 22. Tapahtuman järjestävät Suomen Rauhanliitto, Svenska Fredsvänner i Helsingfors, Helsingin seurakuntayhtymä ja Töölön seurakunta yhteistyössä usean rauhanjärjestön kanssa.

”Ydinaseet ovat joukkotuhoaseita, jollaisia kenelläkään ei pitäisi olla. Kuitenkin maailmassa on tälläkin hetkellä arviolta 14 000 ydinkärkeä”, sanoo Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius, ja jatkaa: ”Yksi Hiroshima-päivän tehtävistä on muistuttaa aseistariisunnan tärkeydestä. On meidän kaikkien tehtävä varmistaa, ettei ydinaseita enää koskaan käytetä eikä se ole asia jossa voi ‘istua aidalla’. Suomen pitää liittyä ydinaseet kieltävään sopimukseen!”, vaatii Rauhanliitto.

Tapahtuman järjestävät Suomen RauhanliittoSvenska Fredsvänner i HelsingforsHelsingin seurakuntayhtymä ja Töölön seurakunta yhteistyössä usean rauhanjärjestön kanssa. Perinteistä Hiroshima-iltaa on järjestetty jo yli 20 vuoden ajan. Tapahtuma on kerännyt vuosittain satoja ihmisiä muistamaan atomipommien uhreja.

Huolehdimme ympäristöstä  – tapahtuman järjestäjät ja vapaaehtoiset keräävät lyhdyt pois vedestä tapahtuman lopuksi.

Tulethan paikalle vain terveenä.

Facebook-tapahtuma

Lisätietoja

Julia Jernvall

Tiedottaja
julia.jernvall@rauhanliitto.fi
puh. 040 099 8275

 

Lisätietoja ydinaseista ja aseistariisunnasta

Rauhanliiton Ydinaseet-teemasivulta löydät lisätietoja maailman ydinasetilanteesta, ydinaseiden seurauksista ja ydinaseriisunnasta.

Rauhanliitto on aktiivinen jäsen ydinasekiellon puolesta toimivassa kansainvälisessä ICAN-verkostossa. sekä ICAN Finland -verkossa.