– 4.3.2020

Rauhacast: Siirtolaisuus ja ihmisoikeudet

Rauhacast-podcastin logo turkoosilla pohjalla

Rauhacastin seitsemännen jakson aiheena on EU:n muuttoliikepolitiikka ja ihmisoikeudet. Haastattelen aiheesta Ulkopoliittisen instituutin EU:n rajahallintaan ja vapaaseen liikkuvuuteen perehtynyttä vanhempaa tutkijaa Saila Heinikoskea.

Podcastin reportaasiosuudessa puolestaan Timo Virtala keskustelee Helsingin yliopiston väitöskirjatutkijan Laura Sumarin kanssa.

Kuuntele podcast siirtolaisuudesta ja ihmisoikeuksista

(Teksti jatkuu podcast-upotuksen jälkeen)

 

Keskusteluun EU:n muuttoliikepolitiikasta tarvitaan huomattavasti nykyistä monipuolisemmin näkökulmia ja perspektiiviä. Emme voi antaa pakolaisten ja siirtolaisten turvallistamisen dominoida keskustelua.

Euroopan ulkorajojen tuntumassa on tällä hetkellä käynnissä humanitaarisia kriisejä, joissa auttaminen vaikuttaisi olevan vasta toissijainen prioriteetti, jos sitäkään. EU-jäsenmaiden ensisijainen prioriteetti puolestaan näyttää olevan omien kansalaisten ”suojeleminen” hädänalaisilta ihmisiltä.

Humanitaarinen kriisi Euroopan rajoilla

Inhimillinen kärsimys Euroopan unionin takapihalla on sietämätöntä. Vuodesta 2014 alkaen tähän päivään mennessä Välimereen on hukkunut 19 239 ihmisiä yrittäessään saapua Eurooppaan.

Vaikka tulijoita on aikaisempaa vähemmän, hukkuneiden osuus meren ylittäneistä on viime aikoina kasvanut. Tätä voidaan selittää tehokkaammalla rajavalvonnalla, joka on aiheuttanut uusien, vaarallisempien reittien käyttöönottoon.

Viime vuonna vaarallisesta matkasta EU-alueelle hengissä selviytyi noin 124 000 ihmistä, joista 75 000 saapui Kreikkaan (UNHCR, 2020). Perille päässet joutuvat ylikansoitetuille pakolaisleireille. Esimerkiksi Kreikan Lesboksen saarella sijaitseva Morian leiri on mitoitettu 3 000 turvapaikanhaijalle, mutta leirillä on todellisuudessa 17 000 ihmistä.

Leirin majoitus-, turvallisuus- ja hygieniaolosuhteet ovat kestämättömät, eikä talousvaikeuksien kanssa kamppailevan Kreikan viranomaisilla ole resursseja käsitellä turvapaikkahakemuksia nopeasti, vaan ihmiset joutuvat odottamaan epäinhimillisissä olosuhteissa vuosia.

Rajavalvonnan tehostaminen ei ratkaise

Toimenpiteet, joihin Euroopan unioni on ryhtynyt vuoden 2015 ”pakolaiskriisin” jälkeen, ovat painottuneet rajavalvonnan tehostamiseen.

Ehdotettuja toimenpiteitä ovat olleet muun muassa 9 miljardin euron suuruisen Uuden yhdennetyn rajaturvallisuuden rahaston perustamista ja Euroopan Raja- ja merivartioston Frontexin viime vuoden vuosibudjetin triplaaminen jo tänä vuonna.

Seuraavassa monivuotisessa rahoituskehyksessä tarkoituksena on edelleen nostaa vuosibudjettia tasaisesti miljardista eurosta lähemmäksi kahta miljardia euroa vuoteen 2027 mennessä. Tarkoituksena on hankkia Frontexille omaa kalustoa ja muodostaa 10 000 rajavartijan pysyvät joukot vuoteen 2027 mennessä.

Yhteistyö rajavalvonnassa, joka on perinteisesti mielletty valtion suvereniteetin piiriin kuuluvaksi osa-alueeksi, osoittaa pientä pilkahdusta kyvykkyydestä vastata koko uniota koskettaviin ilmiöihin yhdessä. Yhteinen rajavalvonta ja jäsenvaltioiden viranomaisten välinen yhteistyö ovat tärkeitä välineitä esimerkiksi kansainvälisen rikollisuuden torjunnassa, mutta niitä ei voida pitää toimivana tai riittävänä vastauksena humanitaarisen kriisin ratkaisemiseksi.

Vastuunjakamisen dilemma

EU-alueelle saapuneiden määrä on ollut jatkuvasti laskussa vuodesta 2015 lähtien. Viime vuonna saapuneiden määrä oli ainoastaan noin 11 % vuoden 2015 huippulukemasta. Silti EU-maissa karsastetaan vastuun jakamista.

Jakamalla vastuuta EU-maiden kesken ihmisten vastaanottaminen ja hakemusten käsittely sujuisivat huomattavasti sulavammin, ja pääsisimme nopeasti eroon epäinhimillisistä pakolaisleireistä.

Ursula von der Leyenin komission ohjelmassa on mainittu turvapaikkasääntöjen uudistamista osana EU:n muuttoliikestrategiaa. Tällä hetkellä voimassa on Dublin-järjestelmä, jossa turvapaikanhakija on velvoitettu hakemaan turvapaikkaa ensimmäisessä saapumismaassa.

Järjestelmän purkamisesta tai vastuun jakamisesta erilaisin kiintiöin on keskusteltu jo aiemminkin, mutta toistaiseksi toimivaa ratkaisua ei ole saatu aikaiseksi.

Ongelmaksi on muodostunut maahanmuuttoa vastustavien ryhmittymien paine poliitikkoja kohtaan, joka vaikeuttaa unionin kannalta vastuullisten päätösten tekoa, ja houkuttelee populistiseen irtopisteiden kalasteluun. Pohjoisten jäsenvaltioiden haluttomuus toimia synnyttää turhautumista eteläisissä jäsenmaissa, joka puolestaan ruokkii maahanmuuttovastaisia ja EU-kriittisiä asenteita.

Löytyykö Euroopan rajalta ihmisoikeuksia?

Kun poliittista tahtotilaa jäsenmaiden välisen tarkaisun löytämiseksi ei ole, on tilannetta päädytty hallitsemaan estämällä ihmisten pääsy EU-alueelle. Unioni teki keväällä 2016 sopimuksen Turkin kanssa, joka estää turvapaikanhakijoiden pääsyn Turkista Kreikkaan EU:n Turkille maksamaa rahaa vastaan.

Turkissa on tällä hetkellä 3,6 miljoonaa syyrialaista pakolaista, ja Luoteis-Syyrian Idlibissä on miljoona pakolaista lisää, joilta Turkki on estänyt pääsyn omalle alueelleen. Turkin lisäksi myös toisen merkittävän kauttakulkumaan, Libyan kanssa on tehty sopimus, joka velvoittaa Libyan viranomaisia estämästä ihmisiä lähtemään kohti Eurooppaa.

Sotatilassa olevassa Libyassa on tällä hetkellä noin 1,3 miljoonaa ihmistä, jotka tarvitsevat humanitaarista apua. Nämä ihmiset koostuvat maan sisäisistä pakolaisista sekä pakolaisista ja siirtolaisista, jotka tulevat pääasiassa Länsi- ja Itä-Afrikasta.

Ihmisoikeustilanne sekä Turkissa että Libyassa on heikko, mutta EU-maat ovat nähneet parempana vaihtoehtona jättää ihmiset Turkin ja Libyan hoiviin, vaikka Libyassa on sotatila ja Turkki osallistuu Syyrian ja Libyan sotiin pahentaen siviilien kärsimystä.

Turkki on lähes sopimuksen tekemisestä lähtien uhkaillut vetäytyvänsä sopimuksesta ja päästävänsä turvapaikanhakijat Kreikkaan. Kuun vaihteessa Turkin presidentti Recep Erdoğan vahvisti huhut ja kannusti turvapaikanhakijoita lähtemään kohti Kreikan rajaa.

Erdoğan on tietoinen 2015 vuoden ”pakolaiskriisin” aiheuttamista epävarmuuden tunteista Euroopassa, sekä oikeistopopulistien kyvystä hyödyntää niitä, joten Erdoğan käyttää pakolaisia ja siirtolaisia pelinappulana luodakseen poliittista painetta EU:n sisälle.

Inhimillistä turvallisuutta

Kehystämällä siirtolaiset ja pakolaiset uhaksi eurooppalaisten turvallisuudelle annamme Erdoğanille ja muille populisteille vallan määritellä, mitä on turvallisuus ja turvattomuus, kenet tulee turvata ja miltä. Todellisuudessa kaikista haavoittuvimmassa asemassa ovat pakolaiset ja siirtolaiset itse.

Hädänalaisten ihmisten auttamiseksi Kreikan leireillä ja Libyan pidätyskeskuksissa, tarvitaan kipeästi terveydenhuollon ja sosiaalityön ammattilaisia, tulkkeja, ruokaa ja tarvikkeita. Välittömän kärsimyksen lopettamisen lisäksi tarvitsemme myös kauaskantoisempia toimenpiteitä.

Lisäämällä laillisia keinoja päästä EU-alueelle voimme vähentää pakolaisten ja siirtolaisten painetta ryhtyä epätoivoisiin Välimeren ylitysyrityksiin. EU:n turvapaikkasäännöt uudistamalla puolestaan helpottamme painetta ulkorajoilla sijaitsevissa maissa ja kykenemme tarjoamaan useammille mahdollisuuden ihmisarvoiseen elämään.

Joko kuuntelit Rauhacastin edelliset jaksot?

Rauhacast pureutuu Eurooppaan, rauhaan ja turvallisuuteen liittyviin aiheisiin monista näkökulmista. Löydät Rauhanliiton podcastin SoundCloudista, Spotifysta ja Apple Podcastsista. Muista myös aiemmat jaksot:

Pihla Hankamäki

Rauhanliiton blogi tuo näkökulmia rauhanpolitiikkaan ja -kulttuuriin. Osana blogia julkaisemme EU:ta, rauhaa ja turvallisuutta käsittelevää Rauhacast-podcastia. Podcast-sarjan tuottamista ja julkaisua on tuettu Eurooppa-tiedottamisen valtionavuista.