Hyviä ja huonoja uutisia maailmalta
Mikä on maailman kehityksen tilanne juuri nyt, ja mikä vielä tärkeämpää, mikä on tämän kehityksen suunta? Nostakaamme mittariksi ihmiskunnan kolmea suurta vitsausta: nälänhädät, taudit ja sodat. Lisääntyvätkö ne, vai vähenevätkö?
Sodat, pandemia, ilmastonmuutos ja luontokato ainakin täyttävät uutisvirtamme viikosta ja kuukaudesta toiseen niin somessa kuin perinteisessä mediassakin. Eiliset uutiset Bahmutin pommituksista, Espanjan vesipulasta ja Pohjois-Suomen kevättulvista eivät poikenneet totutusta: uutiset kertoivat jälleen kerran, mitä kaikkea maailmassa on pielessä.
Tämänkään kirjoituksen inspiroima podcast-haastattelu ei tee tähän poikkeusta. Haastattelemani Plan Internationalilla työskentelevältä vaikuttamisen asiantuntija Niina Ratilainen kertoo Suomen ulkoministeriön viime syksynä julkaiseman Kehityspolitikan tulosraportista. Sen mukaan pandemia, konfliktit ja ilmastonmuutos ovat hidastaneet myönteistä kehitystä siinä määrin, että äärimmäisessä köyhyydessä elävien osuus kasvoi ensimmäistä kertaa 20 vuoteen.
Ratilainen nosti esille myös Afrikan sarven kuivuuden, kertoi alueen neljästä peräkkäisestä epäonnistuneestä sadekaudesta ja niiden aiheuttamasta ruuan ja veden vakavasta pulasta. Hän ilmaisi myös vakavan huolensa naisten oikeuksien karsimisesta, jo kertaalleen saavutettujen etujen vaarantamisesta ja systemaattisesta vaikuttamistyöstä tähän suuntaan.
Myös uusista aseellisista konflikteista keskustelimme, kuinka ne ovat yhä pirstaloituneimpia, ja kuinka ne jarruttavat kehitystä. Ratilainen ilmaisi huolensa niistä nuorista, jotka ovat joutuneet elämään koko elämänsä pitkittyneen konfliktin varjossa.
Mutta ovatko nämä huonot uutiset koko totuus maailman tilasta ja kehityksen suunnasta?
Nostin taas esille Hans Roslingin vuonna 2018 julkaistun Faktojen maailma -kirjan, jossa hän YK:n tilastoihin vetoamalla vakuuttaa, että maailmanlaajuisesti tarkasteltuna niin eliniänodote, materialistinen elintaso, aikuisten lukutaito kuin rokotekattavuus ovat vuosikymmenestä toiseen olleet hyvinkin vakaassa kasvussa, samaan aikaan kun lapsikuolleisuus, nälänhätä, äärimmäinen köyhyys, onnettomuuskuolemat ja kokonaishedelmällisyysluku ovat romahtaneet.
Valokuva Hans Roslingin kirjasta Factfulness (2018).
Niina Ratilainen on samaa mieltä, että myös näitä positiivisia kehityssuuntia olisi syytä nostaa nykyistä enemmän esille. Omassa työssään ja järjestössään hän on erityisen ylpeä jokaisesta tytöstä, joka onnistuu välttämään silppomisen ja pääsee kouluun, ja jokaisesta naisesta, joka löytää työpaikan ja saa toimeentulon. Tällaiset saavutukset auttavat paitsi yksilöitä, myös koko yhteiskuntaa nousemaan köyhyydestä.
Ratilainen peräänkuuluttaa myös päättäjien ja median vastuuta tässä tiedottamisessa. Olisi toivottavaa, että Suomen kehitysyhteistyön onnistumisista puhuisvat muutkin kuin vain kehitysyhteistyöjärjestöt. Toisaalta kehitystyhteistyöjärjestöjen tiedotustapa saa häneltä myös ymmärrystä. Hän huomauttaa, että kehitysyhteistyöjärjestöjen tehtävä on spotata maailmassa pahimmat ongelmat ja yrittää ratkaista ne.
Tästä tullaankin yhteen Rosingin keskeisistä teeseistä: asiat voi olla samaan aikaan sekä huonosti että menossa parempaan suuntaan. Mikäli tämä on tilanne, kumpaankin seikkaan on syytä kiinnittää huomiota. Otetaan esimerkiksi tyttöjen koulunkäynti. Se, että afganistanilaisten tyttöjen koulutus on tällä hetkellä todella huolestuttavassa jamassa, ei poista sitä tosiasiaa, että globaalisti tarkasteltuna tyttöjen peruskoulun aloittamisprosentti on vuosina 1970-2015 noussut 65:stä 90:een. Tätä saavutusta on syytä hehkuttaa – ja analysoida tarkkaan sen syitä – ja samaan aikaan jatkaa tärkeää ja vaikeaa työtä esimerkiksi juuri Afganistanissa.
Entä ne sodat sitten? Haastatteluviikolla meitä järkytti jälleen uusi aseellinen konflikti, Sudanin sisällissota. Mutta mihin suuntaan sotien ja niissä kuolleiden määrä on kehittynyt viime vuosikymmeninä? Asiaa voi tarkastella niin menosta perspektiivistä ja niin monella mittarilla, että liian nopeita johtopäätöksiä on syytä varoa.
Tutkijat ovat yksimielisiä ainakin siitä, että toisen maailmansodan jälkeen valtioiden väliset konfliktit ovat vähentyneet ja sisällissodat lisääntyneet. Erityisesti Ukrainan sodan kaltaiset valloitussodat, jossa hyökkääjä pyrkii laajentamaan omaa maantiteeellistä aluettaan, ovat loppuneet lähes tyystin. Toinen merkillepantava tosiasia on, että maailman 44 suurinta taloutta eivät ole sotineet keskenään sitten toisen maailmansodan.
Hans Rosling nostaa tarkasteluun taistelussa kuolleiden sotilaiden ja siviilien määrät, mikä kieltämättä sekin on vaikuttava tilasto: siinä missä toisen maailmansodan verisinpänä vuonna, 1942, taisteluissa kuoli 201 henkilöä jokaista 100 000 henkilöä kohden maailmassa, ja siinä missä 1950-luvulla tuo luku kävi yhä yli 20:ssä ja 1970-luvulla yli 10:ssä, on se pysynyt vuosina 1989-2020 alle 1,5:ssä.
Nämä positiiviset tilastouutiset eivät ole syntyneet itsestään, eivätkä ole tae tulevasta positiivisesta kehityksestä, vaan ovat määrätietoisen työn tuloksia: kansainvälisten järjestöjen, sopimusten, kaupankäynnin ja muun yhteistyön ja vuorovaikutuksen ansiota.
Kehitysyhteistyö on osa tätä kansainvälisen yhteistyön palettia. Juuri siksi Niina Ratilainen ja muut kehitysyhteistyön tekijät seuraavat huolestuneena meneillään olevien hallitusneuvotteluiden keskustelua Suomen kehitysyhteistyömäärärahojen tulevaisuudesta. Suomen nykyinen osuus – 0,47% bruttokansantuotteesta – on huomattavasti jäljessä siitä mihin Suomi on YK:ssa sitoutunut (0,7%) ja Ruotsin (0,8%), Norjan (0,75) ja Tanskan (0,7%) osuuksista.
Timo Virtala
Kirjoittaja on sosiologi ja siviilipalveluskeskuksen luennoitsijavieras. Virtala on kirjoittanut kirjat Sarajevon ympäristö (Savukeidas 2013) ja Väkivallattomuuden voima – kertomuksia rohkeudesta (Umpihanki 2020).
Rauhanliiton blogi tuo näkökulmia rauhanpolitiikkaan ja -kulttuuriin. Sen kirjoittajat ovat Rauhanliiton ja rauhanliikkeen toimijoita ja tutkijoita. Blogissa esitetyt näkökulmat eivät välttämättä täysin vastaa Rauhanliiton kantoja.
Kuuntele myös Rauhacast -jakso aiheesta:
