Henkilömiinat

Miinakielto on ennen kaikkea humanitaarinen kysymys. Kyse on siitä, ettei minkään valtion pitäisi edes suunnitella käyttävänsä aseita, jotka aiheuttavat siviileille kohtuutonta kärsimystä.

Henkilömiinoja kutsutaan arkikielessä usein maamiinoiksi ja sotilaiden keskuudessa jalkaväkimiinoiksi. Niitä käytetään asettamalla ne maahan, jossa ne voivat säilyä toimintakykyisiä vuosia. Henkilömiinat räjähtävät mallista riippuen esimerkiksi päälle astumisesta aiheutuvasta paineesta tai ihmisen osuessa määrätylle etäisyydelle niistä.

Landmine in Angola
Maamiina voi näyttää esimerkiksi tältä.

Henkilömiinat eivät erottele kohdettaan. Ne voivat vahingoittaa tai tappaa kenet tahansa kohdalle osuvan, olipa tämä siviili, avustustyöntekijä tai sotilas.

Sopimus miinojen kieltämiseksi

Henkilömiinat on kielletty kansainvälisellä sopimuksella. Ottawan sopimuksena tunnettu sopimus solmittiin vuonna 1997 ja sen ansiosta maamiinojen käyttö maailman konflikteissa on selvästi vähentynyt ja miinojen raivaus on edistynyt.

Miinakieltosopimus oli suuri saavutus kansalaisyhteiskunnalle. Rauhanliitto oli tiiviisti mukana kampanjoinnissa. Olimme myös mukana vastaanottamassa kansainväliselle miinojen vastaiselle kampanjalle myönnettyä Nobelin rauhanpalkintoa vuonna 1997.

Suomi liittyi miinakieltosopimukseen vuonna 2012. Vaikka Suomella kesti 10 vuotta liittyä, maa sanoi kuitenkin alusta lähtien tukevansa Ottawan sopimuksen tekemistä maailmanlaajuiseksi.

Suomi tukee kehitysmaiden omaa miinanraivaustoimintaa ja antaa tukea miinauhreille.

Miinakieltokampanjan tarina

Miinojen vastainen kampanja (International Campaign to Ban Landmines) oli yksi uudenlaisen aseistariisuntapolitiikan menestystarinoista. Miinojen vaarallisuudesta oli toki keskusteltu kymmeniä vuosia, mutta niiden käytön säätely olemassaolevien ns. humanitääristen sopimusten kautta ei tuottanut tulosta. Kansalaisjärjestöt olivat vuosikausia etsineet hallituksia jotka uskaltaisivat irtautua sotilaiden ehdoilla toimivista neuvotteluprosesseista.

Viimein Kanadan hallitus päätti lähteä ajamaan henkilömiinojen täyskieltoa ja sai mukaansa pienen ydinryhmän muitakin valtioita. Liike kasvoi uusien kansalaisjärjestöjen ja valtioiden liityttyä mukaan. Jo vuoden kuluttua allekirjoitettiin henkilömiinat kieltävä sopimus.

Switzerland-Reth_Kherm_Truk_at_shoe_pyramid
Miinakieltokampanjan aktivisteja vaatimassa henkilömiinojen kieltämistä kansainvälisellä sopimuksella Genevessä 1996.

Sopimus syntyi nopeammin kuin mikään aiempi saman kokoluokan kansainvälinen sopimus. Tästä työstä kampanja sai myös Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1997. Rauhanliittokin oli mukana vastaanottamassa palkintoa.

Kampanjan vahvuus oli uudentyyppinen, rajat ylittävä globaali yhteistyö. Se on toiminut mallina myös myöhemmille aseistariisuntakampanjoille, kuten kampanjoille rypäleaseiden tai ydinaseiden kieltämisen puolesta.

Poikkeuksellista oli myös kansalaisjärjestöjen ja valtioiden tasavertainen yhteispeli. Miinojen vastainen liike koostuu hyvinkin erilaisista järjestöistä maailman eri kolkilla. Rauhanjärjestöjen lisäksi aktiivisia ovat olleet humanitääriset avustusjärjestöt, veteraanien, lääkärien ja naisten järjestöt, lasten oikeuksia ja ihmisoikeuksia ajavat tahot sekä ympäristö- ja kirkolliset järjestöt.

Ajankohtaista aiheesta