84 % suomalaisista kannattaa Suomen liittymistä YK:n ydinaseet kieltävään sopimukseen, käy ilmi ICAN Finland -verkoston teettämästä mielipidekyselystä.
Rauhannobelisti, gynekologi Denis Mukwege vieraili Suomessa. Hän puhui muun muassa Kongon konfliktista ja kuluttajien vallasta. Vappu Taipale raportoi Rauhanliiton blogissa.
Suomen asevienti 2018 oli arvoltaan 205,1 miljoonaa euroa. Eniten aseita vietiin Eurooppaan ja Lähi-itään. Merkittävää on pienaseiden osuus aseviennistä.
Kyhitysyhteistyön määrärahojen korottaminen on hyvä asia, Rauhanliitto toteaa. Kuitenkin myös humanitaarisen avun budjettia ja rauhantyön tukea on nostettava.
YK:n päivää vietetään vuosittain 24. lokakuuta. Samalla viikolla vietetään myös kansainvälistä aseistariisuntaviikkoa. Kokosimme listan viikon aikana järjestettävistä tapahtumista Suomessa.
Rauhanliitto on rauhankysymysten asiantuntija ja 18 suomalaisen rauhanjärjestön kattojärjestö.
Edistämme konfliktien ennaltaehkäisemistä, kampanjoimme aseistariisunnan ja rauhanrakentamisen puolesta ja osallistumme turvallisuuspoliittiseen keskusteluun.
Teemme vaikuttamistyötä kaikilla tasoilla. Tarjoamme lisäksi rauhankasvatusta Rauhankoulussa ja ylläpidämme rauhantyön toimintakeskus Rauhanasemaa.
Jokainen voi osaltaan rakentaa rauhaa. Tule mukaan!